Ilman menestyksettä | Page 3

ja Middlesex-puolet Themsi?, oli suuri viininkauppahuone Wilding & C:o asettanut toimitus-konttorinsa. Ik??nkuin leikill? tunnustaakseen t?m?n sis?llep??syn vaikeata laatua, kantoi likimm?inen paikka, josta p??si joen yli, (jos muuten kukaan ilke?n hajun t?hden tunsi halua siihen) nimen Kaulantaittaja-porras, niinkuin kartano itse vanhoina aikoina aivan osoittavaisesti oli kutsuttu "Raajarikko-loukoksi."
Moniaita vuosia ennen 1861 olivat jo ihmiset herjenneet kulkemasta joen poikki "Kaulantaittaja-portaan" luota ja lautturit laskemasta maalle sen tienoille. Pieni livakka katukivitys oli pitk?llisell? itsens?-kielt?misell? painunut jokeen, ja pari kolme katkennutta vaajaa ynn? ruostunut rautainen kiinnitysrengas, oli kaikki mit? en??n j?lell? oli kadonneista "Kaulantaittaja"-laitoksista; sill? tosin sattui joskus sysill? lastattu lossivene sinne eksym??n ja muutamat ahkerat niinkuin mudasta syntyneet sydenvet?j?t sinne ilmautumaan j?tt?en lastinsa ymp?rist?lle, j?lleen lyk?ten ulos rannasta ja kadoten; mutta enimm?stip? koko liikenne Kaulantaittaja-portaan ymp?rill? oli siin?, ett? kuljetettiin edes takaisin t?ysin?isi? tai tyhji? vateja ja pulloja viinikauppiasten Wilding & C:o kellareista. Mutta t?m?kin toimitus tapahtui sattumaisilta ja useimmiten tuli tuo likainen irstas joki-luuska py?r?ht?en ihan yksin ja nuoli sivumenness? ruostunutta rautarengasta portaassa, ik??n kuin olisi kuullut puhuttavan Dogista ja Adrian merest? ja tahtoisi menn? naimisiin h?nen korkean vapaa-sukuisuutensa Lord-mayorin kanssa, joka valvoo t?t? siivottomuutta.
Muutamia satoja askeleita oikealle k?delle vastap??t? olevalla m?ell? (kun, n?et, t?t? l?hestyi Kaulantaittaja-portaan rinteen puolelta) oli Raajarikko-loukko. Siell? oli tuossa Raajarikko-loukossa pumppu, siell? kasvoi Raajarikko-loukossa my?skin yksi puu, ja koko Raajarikko-loukko oli Wildingin & C:on oma, noiden viinikauppiasten, joittenka kellarit olivat kaivetut sen alle, ja joitten huvila tahi asumahuone kohosi ilmaan sen ylitse. Siihen aikaan kuin kauppiaita asui Cityss? oli se todella ollutkin huvilana, jota viel? osoitti muun muassa tuo komea, ilman mit??n n?kyv?? tukea oven yli oleva katos, joka oli ik??n kuin taivas vanhanaikuisen saarnastuolin yli. T?t? paitse oli sill? useampia pitki? ja kaitaisia viivann?k?isi? ikkunoita, jotka olivat niin j?rjestetyt vakaisen tiilirakennuksen pitk?puoleen, ett? tekiv?t sen oikein suhtasopuisesti rumaksi. Katon p??lle oli lis?ksi viel? rakennettu kupooli kelloneen.
"Kun viidenkolmatta vuotias mies voipi panna hattunsa p??h?n ja sanoa: T?m? hattu on koko t?m?n omaisuuden omistajan oma hattu, niin luulen, herra Bintrey, ett? h?n, l?rp?tt?j?n? olematta, voi saada luvan olla syd?mmellisesti kiitollinen. En tied? miten teist? n?ytt??, vaan minusta se niin n?ytt??."
N?in lausui herra Walter Wilding asianajajallensa omassa konttorissaan, ja antaaksensa ty?n seurata lausetta, otti h?n hattunsa alas naulasta ja painoi sen p??h?ns?. Sitten h?n ripusti sen j?lleen sein?lle, jottei rikkoisi luonnossansa olevaa ujoutta vastaan.
Herra Walter Wilding oli rehellinen ja suora mies, eik? n?ytt?nyt paljon kokeneensa mailmaa. Ihonsa oli erinomaisen punainen ja valkea, ja ruumiinsa, vaikka muuten kaunis varreltansa, liiaksi paksu ja raskas niin nuorelle miehelle; tukkansa oli pitk?, ruskea ja kiher?, ja kirkkaista sinisist? silmist??n kieli hyv?ntahtoisuus ja leppeys. Sit? paitsi h?n oli hyvin halukas puhumaan, mutta puheliaisuutensa oli tyytyv?isyyden ja kiitollisuuden v?kin?inen seuraus. Herra Bintrey sit? vastaan oli varovainen mies v?ijyvill? silmill?; suurella, kallellansa olevalla kaljup??ll?, joka hiljaa mutta syd?mmen pohjasta nauroi h?nen mielest??n naurettavaa puheen, k?den tahi syd?mmen liiallista avoisuutta.
"Jaa" -- sanoi herra Bintrey -- "jaa ha! ha! ha!"
Kirjoitusp?yd?ll? seisoi karafiini, kaksi viinilasia ja kori pieni? korppuja.
"Maistuuko teille t?m? viiden ja nelj?nkymmenen vuoden vanha portviini?" kysyi Wilding.
"Niin josko maistuu" -- sanoi Bintrey --. "Joo! kyll?h?n se!"
"Se onkin parahasta p??st? meid?n paraammassa kellarissa, jossa pid?mme viiden ja nelj?nkymmenen vuotista portviini?mme."
"Tuhannen kiitosta, herra", sanoi Bintrey -- "t?m? on erinomaisen hyv??."
Nostaen lasipikaria p?iv?? vasten ja antaen sille hell?n silm?yksen, nauroi h?n taas itsekseen hullutukselle tarjota niin hyv?? portviini?.
"Ja nyt" -- sanoi Wilding lapsellisella ilolla kuin sai puhua asioistaan -- "luulen meill? olevan kaikki j?rjestettyn?, herra Bintrey."
"Kaikki j?rjestettyn?" -- sanoi Bintrey.
"Kumppani saatu kauppa-nimeemme --"
"Kumppani saatu kauppa-nimeen" -- sanoi Bintrey --
"Ilmoitus j?tetty aviisiin em?nn?itsi?st? --"
"Ilmoitus j?tetty aviisiin em?nn?itsi?st?", sanoi Bintrey. "Tarjoutuminen tapahtuu Raajarikko-loukossa, suuri Tower-Streetin katu, kymmenest? kahteentoista -- nimitt?in huomenna."
"Toimitukset rakkaan ?iti vainajani j?lkeen lopetetut."
"Lopetetut" -- sanoi Bintrey.
"Ja kaikki kulut maksettu."
"Maksettu" -- virkkoi Bintrey irvistellen, "luultavasti sille ett? oli maksettu ilman mit??n vastaanpanemista.
"Min? tulen aina viel? liikutetuksi, herra Bintrey, kun muistelen hell?? ?itivainajaani" -- sanoi herra Wilding ja kyyneleet nousi h?nen silmiins?, joita h?n pyhki nen?liinallaan. "Tied?tte kuinka syv?sti min? h?nt? rakastin, ja niinkuin h?nen neuvonantajansa lakiasioissa tied?tte my?s kuinka hell?sti h?n rakasti minua. Kuin ?iti ja lapsi me rakastimme toisiamme eik? silm?nr?p?yksenk??n tyytym?tt?myytt? tahi riitaa ollut meid?n kesken?mme aina siit? ajasta asti kuin h?n otti minua huostaansa -- kolmetoista vuotta yhteens?! ja viimeisin? kahdeksana vuonna olin min? h?nen salaa tunnustettu lapsi! Te tunnette el?m?nkertomukseni, herra Bintrey; ei tunne sit? kukaan tarkemmin kuin te."
Herra Wilding huokasi n?in lausuessaan ja pyhki silmi??n, koittamattakaan sit? salata.
Herra Bintrey lakki vaan tuota nauruttavaa portviini?ns?, ja sanoi, annettuaan sen py?ri? hetken suussa:
"Min? tunnen sen jutun."
"Rakas ?iti vainajani, herra Bintrey," -- pitkitti viininkauppias -- "oli tullut h?pi?llisesti petetyksi ja oli paljon k?rsinyt; mutta t?ss? aineessa oli ?iti vainajani huulet aina lukitut. Kenelt? ja mill? lailla h?n petettiin, tiet?? ainoastaan taivas; kallis ?iti vainaja ei ilmi antanut pett?j?t??n."
"H?n oli tehnyt sen p??t?ksen," sanoi Bintrey, antaen taas viinin py?ri? suussaan, "ja osasi olla vaiti."
Lystillinen silm??n-isku lis?si melkoisen selv?sti. "Pirun paljoa paremmin kuin te koskaan tulette osaamaan."
"Kunnioita is??s ja ?iti?s, ett?