Huutolaiset | Page 9

l?hte? mets??n. Taivas oli kirkkaan sininen ja linnut lauloivat ilos?veleit??n; kuusten raskaissa oksissa kastehelmet kimaltelivat, ja kaikki tuo omituisesti vaikutti Iiriin. Ei h?n tiet?nyt, mist? se tuli, mutta h?nen syd?mens? tuntui vain niin keve?lt? t?ss? suuressa Tapiolan salissa, ett? h?nenkin t?ytyi laulaa, vaikkei ??nens? eritt?in iloiselta kuulunut:
Hoi, hoi, Rusko ja Kirjo! Hoi la la laa lilu laa laa laa. Mets?ss? orpokin riemuita saa!
Hoi, hoi, karjani mets??n! Hoi la la laa lilu laa laa laa. Linnut ne vapaina laulella saa!
Voi, voi, ?itini luokse L?ksisin vain! Lilu laa laa laa. H?nt? en mailmassa n?hd? saa.
Hoi, hoi, lammelle karja! Mustike hoi! Jo nyt menk?? vaan! Rannalla kukkia poimia saan.
Hei, hei! Puolat ne hohtaa Mets?ss? jo. Lilu laa laa laa. Niit?p? paimenkin maistella saa.
N?in Iiri lauloi, aina sen mukaan kuin esineet h?nen ajatuksiansa lenn?tteliv?t. Eteenp?in meni karja ja eteenp?in Iiri aina siksi, kunnes enn?ttiv?t Ruoholammelle; mutta lammen l?hell? oli nurmi niin mehev?n vihre?, ett? karja siihen pys?htyi. Iiri poimi varsankavioita ja p??skynkukkia, ollen onnellinen t?t? tehdess??n. H?nen onnensa oli kyll? hetkellinen, mutta kuitenkin t?ydellinen, sill? lapsi on siin?kin suhteessa onnellinen, ett? pieni ilonhetki saattaa h?net kokonaan unhottamaan kaikki huolet, kun sit? vastoin aikahinen, jos h?nell? on huolia, ei saata niit? onnenhetken?k??n varsin unhottaa. Niin Iiri unhotti kaikki surut t?ss? ihanassa mets?ss?, jossa kuuset ja kukat tuoksuivat, linnut viserteliv?t ja p?iv? paistoi. Lampi oli ihan tyyni, ainoastaan silloin t?ll?in pieni v?r?hdys n?kyi sen pinnalla, kun sorsa sukelsi tahi kalanen pakeni hauen ahmaavaa kitaa.
Kun Iiri oli poiminut kukkia niin paljon, ettei h?nen pieneen helmaansa enemp?? mahtunut, rupesi h?n niit? j?rjest?m??n somiksi kimpuiksi ja piti sitte nuo pienet kimput nukkinaan. Mutta ainoastaan v?h?isen hetken sai h?n n?in mielikuvituksensa avulla huvitella, sill? karja ei kauankaan lammen rannalla viihtynyt, vaan l?hti mets?n polkuja kulkemaan yh? edemm?ksi. Jota kauemmas se meni, sit? synkempi oli mets?; pieni nurmikko kyll? oli siell? ja t??ll?, johon lehm?t hetkeksi pys?htyiv?t. N?in kulki karjalauma paimentytt?ineen, kunnes puolip?iv?n aikaan joutuivat vanhalle kaskimaalle; siin? oli laveasti laidunta, ja sen el?imet kyll? huomasivat, koska ahnaasti rupesivat pureskelemaan vehmasta ruohoa. Iiri istahti suuren kuusen suojaan ja aukaisi ev?spussinsa. H?n s?i oikein mielihalulla, ryyp?ten piim?? putinasta. Sep? maistui ??rett?m?n hyv?lt?, vaikka olikin niin hapanta, ett? kuohui astiassaan; mutta n?lk? on hyv? ruoan h?yst?j?.
Kun Iiri oli sy?nyt, tunsi h?n itsens? kovin v?syneeksi, sill? p?iv? oli paahtava ja ilman aamuinen raittius kokonaan kadonnut. Iiri? ei sent??n haluttanut kukkakimpuilla leikki?, h?n vain katseli mets??, jonka puut n?yttiv?t ??rett?m?n korkeilta, ja pelko rupesi h?nen mielt?ns? valtaamaan. H?n oli niin yksin. Kyll? ?iti-vainaja oli sanonut: ?Jumala on joka paikassa meid?n kanssamme, h?n kyll? meit? suojelee? -- mutta sent??n -- niin, se paha mutta siin? nyt oli. Iirin usko ei viel? ollut oikein luja, eik? se ihmett?k??n -- h?n vain pelk?si ja muisteli ?iti?ns?, ajatellen, ettei ?iti olisikaan synkk??n mets??n h?nt? j?tt?nyt.
Pilvi? nousi taivaalle. Taivaanrannalla niit? ensin v?h?n n?kyi, mutta sielt? ne yh?ti levisiv?t ja synkistyttiv?t v?hitellen koko taivaan. Iiri rupesi itke? nyyhkytt?m??n ja painoi p??ns? ev?spussiinsa, joka oli h?nen vieress??n pehme?ll? sammalm?tt??ll?. H?n tahtoi vain v?h?n siin? lev?ht?? v?synytt? p??t??n -- hetkisen vain -- mutta uni petti h?net, ja tytt?nen nukkui pois kaikista huolista. Ilma k?vi aina huonommaksi, kaukaa kuului ukkosen jyrin?kin. Karja ammui levottomana ja rupesi l?htem??n kotiin p?in, j?tt?en pienen paimenensa synk?n mets?n yksin?isyyteen lep??m??n. Ukkonen rupesi aina kovemmin jyrisem??n ja salamat k?viv?t taajempaan, vaan Iiri nukkui raskaasti, kunnes kova raesade h?nen her?tti. H?n katseli h?mm?styneen? ymp?rilleen -- hieroi silmi??n -- mutta lehmi? ei n?kynyt. H?n huusi: ?Mustike, Kirjo, hoi! Ruskanen!? Ei yht?k??n ammuntaa kuulunut. Iiri rupesi katkerasti itkem??n. Nyt vasta oli h?n yksin, kun kaikki elukatkin olivat poissa. H?n rupesi juoksemaan kotiin p?in. Sade ja kyyneleet viruttelivat h?nen poskip?it??n, ja pian h?nen huonot vaatteensakin olivat l?pim?rkin?. Sit? ei h?n ajatellutkaan, sill? pelko syd?mess? oli kova. H?n tiesi varmaan, ett? t?m?np?iv?inen tapahtuma h?nelle tuottaisi kovan rangaistuksen. ?Voi ett? nukuinkin!? huoahti h?n v?h?n p??st?. Enn?tetty??n lammelle tuli h?n levollisemmaksi, sill? eip? nyt en?? koti ollut kaukana; ilma rupesi my?skin v?h?n asettumaan ja taivas selkenem??n. H?n alkoi nyt k?vell? hitaammin, sill? juokseminen olikin vaikeata, koska hame, aina loksahtaen h?nen s??riins?, ??nteli klipin klapin, klipin klapin. N?in l?pim?rk?n? p??si Iiri kotiin, mutta h?nen enn?tetty??n sinne tuli Eveliina ja Renkalan koko v?ki h?nt? vastaan.
?Miss? sin? olet viipynyt?? tiuskasi Eveliina. ?Karja tuli kotiin, mutta iso Ruskanen on poissa. Miksi sin? mets??n j?it??
Renkala tuli nyt my?skin ja ?rj?si tyt?lle: ?Etk? tied?, ett? paimenen tulee olla karjansa kanssa? Miss? olet ollut ja miss? on Ruskanen? Se sinun t?ytyy tiet??.?
Iiri itke? nyyhkytti, niin ett? h?nen oli vaikea saada sanaa suustansa. H?n vastasi kuitenkin rehellisesti: ?En tied?, -- en tied?, miss? Ruskanen on -- Mets?ss? s?iv?t --?
?Niin, kai ne s?iv?t, mutta miss? se nyt on, kuuletko? Sinun pit?? se tiet?m?n.?
?Ne s?iv?t, ja min? -- min? istuin puun juurella ja s?in my?skin -- ja sitte oli niin kuuma ja min? v?syin, ja sitte -- sitte nukuin -- uhuu -- ja sitte her?sin, kun