Huutolaiset | Page 4

kolme orpoa muassaan. Hely oli siev?nn?k?inen tytt?, jolla oli punaiset posket ja niiss? syv?t veitikkamaiset kuopat, mutta Iiri oli i?kseen pitk?, hento ja kalvakka ja h?nen suuret harmaat silm?ns? n?yttiv?t niin surullisilta, ettei h?nt? s??lim?tt? saattanut katsella. Martti poika seisoi vakaana k?det taskussa ja n?ytti v?linpit?m?tt?m?lt?, ik??nkuin olisi h?nelle ollut yhdentekev??, minne joutui.
?Vanhin tytt? on jo koko riski, mutta tuota toista saa kyll? sy?tt?? turhaan viel??, tokaisi Renkala.
?Ei Renkalan ole pakko huutaa kumpaakaan?, sanoi herastuomari.
Nyt alkoi huutokauppa uudestaan. Kestikievari huusi Helyn, ja sitte tuli Iirin vuoro. Samassa kun alettiin huutaa, juoksi tytt? raukka vasaramiehen luo, huudahtaen syd?nt? vihlovalla ??nell?: ??lk?? panko minua huudolle! ?lk??, ?lk??! Sepp?l?n em?nt?, ottakaa minutkin ja Martti veljeni!? N?in sanoen h?n polvista syleili Sepp?l?n em?nt??.
Huuto lakkasi hetkeksi. Em?nt? sai kyyneleet silmiins? ja sanoi: ?Hyv? lapsi, en min? teit? kaikkia saata ottaa, ei teist? paljoakaan anneta, mutta sen oitis ?itinne kuoltua p??timme, ett? yhden teist? ottaisimme.?
?Ottakaa Martti kuitenkin!?
?No otetaan poika sitte?, sanoi kestikievari. ?Saatammehan panna h?net kyyti? viem??n jonkun vuoden p??st?.?
?Annetaan huudon k?yd? j?rjestyksess??, sanoi kirkkov??rti.
?Sepp?l?n em?nt?, tehk?? hyvin ja viek?? lapset pois! Ne ovat jo kylliksi olleet t??ll??, lausui rovasti.
Em?nt? vei lapset huoneesta, ja kun h?n palasi, oli Sepp?l?n is?nt? huutanut my?skin Martin, mutta Renkala Iirin.
Aateli j?tti hyv?sti rovastin, sanoen: ?T?m? oli surkein tilaisuus, mink? min? olen nuorella i?ll?ni n?hnyt. Kun taas tulen kotiin, t?ytyy minun oikein tutkistella meid?n olojamme R:n pit?j?ss?, ovatko nekin yht? huonolla kannalla.?
?Varmaankin?, sanoi rovasti, ?miten saattaisivatkaan olla paremmalla? Ei sellaisia asioita niin helposti muuteta.?
?Saadaanpa n?hd??, uskalsi nuorukainen vastata ja l?ksi sitte pois.
Nuori Aateli meni kestikievarihuoneeseen. H?n kulki edestakaisin, sanoen itseksens?: ?Meid?n kurjat, meid?n orpo raukat! Nyt min? olen iloinen siit?, ett? olen tuleva suuren tilan haltijaksi, sill? sellaisena saatan enemm?n vaikuttaa hyv?? siin?, miss? ep?kohtia havaitsen. Ihminen huutokaupalla -- kuinka alentavaista! Se on varma, ett? tuosta pit?? ainakin meid?n seurakunnassamme loppu tuleman, jahka min? kartanoa hallitsemaan rupean; kentiesi ennenkin. Is?ni ei ole kova vanhoillaanolija. Mutta jopahan hevonen on valjaissa.? Kiireesti kirjoitettuaan p?iv?kirjaan nimens? l?ksi Arvo Aateli ulos. Pihalla istui Renkala reess??n ja huusi Iirille:
?Tule nyt joutuun, tytt?, ei sit? usein huutotytt?? is?nn?n rinnalle rekeen aseteta, hihi hii? --
Iiri riensi rekeen, kyyneleet vieriv?t h?nen silmist??n, h?n katsoi viel? kerran taaksensa, is?nt? huimasi piiskallaan hevosta, ja Iiri l?ksi uutta kotiansa kohti.
Arvo katsoi heid?n j?lkeens?. Er?s pihalla seisova vanha kyytimies, joka my?skin loi silm?ns? samaan suuntaan, sanoi: ?Kyll? tuo lapsi sen tulee tuntemaan, ett? on orpo.?
?Niin, min?kin ajattelin?, vastasi Arvo, ?ett? eik?h?n kyyhkynpoikanen ole joutunut haukan pes??n??
?No niin, en sit? juuri tahdo sanoa, paremmin n?m? t?nne j??neet ovat haukan pes??n joutuneet. Harvoin kestikievarissa nuoret menestyv?t. Mutta en min? sent??n lastani tahtoisi n?hd? kumpaisessakaan paikassa.?
Arvo istui rekeens? alakuloisena ja ajoi pois Sepp?l?n kestikievarista.

KOLMAS LUKU
R:n pit?j?ss? pohjois-H?meess? oli m?en p??ll? kauniin puiston keskell? Ihalan uhkea sukukartano. Tuuheitten vanhojen puitten v?list? pilkoitti sielt? ja t??lt? sinert?v? j?rvi kauniine saarineen. Aivan l?hell? rantaa n?kyi siev? punaiseksi maalattu asunto, jota suuri vanha koivu suojasi. T?ss? pieness? rakennuksessa asui vanha neiti Joppe, joka ennen oli ollut sukukartanossa taloudenhoitajana, mutta my?skin perheen yst?v?n? ja neuvonantajana. H?n oli jo nykyisen patruunan is?-vainajan nuorena ollessa talossa ollut ja nyt vanhana saanut oman asunnon, jossa h?n rauhassa sai viett?? vanhuuden p?ivi??n.
T?m?n vanhuksen asuntoa kohti kulki Arvo Aateli verkalleen. H?n n?ytti miettiv?iselt?.
Vanha neiti Joppe katsoi ulos ikkunastaan ja ajatteli n?hdess??n Arvon: ?Poika n?ytt?? niin vakaalta, mit?p? h?n tuumanneekaan? Kukapa niitten nuorten p??kk?sist? t?h?n aikaan selv?? saa -- on niin monta tuumaa ja mielt? heill?, ett? tuskin itse tiet?v?t mit? tahtovat; hyv? poika h?n on, ei h?n minuakaan halveksi, tuleepa usein kysym??n neuvoja minulta, koska olen muka paljon kokenut. Noh, totta t?ll? i?ll? jo jotakin on n?hnyt, vaan eip? kaikki nuoret tahdo vanhan neuvoja seurata, mutta Arvo sen kyll? tekee ja Jumala h?nt? siunatkoon!?
Ovi aukeni ja Arvo astui sis??n. Vanha neiti pani lasit nen?lleen paremmin n?hd?ksens? lempi poikaansa.
?Kuinka t?ti jaksaa? P?iv? on niin l?mmin ja ihana, ett? luulin tapaavani teid?t ulkona.?
?T??lt? on laveampi n?k?ala. Minun sopii n?hd? sek? j?rvelle ett? Ihalaan p?in, ja kun akkunani on auki, saan kyllin henki? kes?ist? ilmaa.?
?Todella t??ll? onkin vilpoista ja herttaista olla.?
?Mit? posti t?n??n toi? Tuliko kirjeit???
?Tuli. Set?ni kirjoitti is?lle, kehoittaen samalla, ett? min? l?htisin heille; mutta ei minua oikein haluta. Set? on kyll? kovin herttainen, mutta en min? viihdy serkkujeni parissa, me olemme varsin erilaisia mielilt?mme.?
?Kyll? niin, sin? olet aivan isois?si, kapteeni-vainajan, luontoinen ja ihan h?nen n?k?isens?kin. Jaa jaa?, sanoi neiti ja puhui ik??nkuin itsekseen, ?h?n oli mies, joka katsoi ainoastaan ihmisen todellista arvoa, eik? h?nen mielens? milloinkaan hehkunut ulkonaisiin komeuksiin. Mutta h?nenkin vain t?ytyi k?rsi? perityn korkeasukuisuutensa vuoksi -- niin -- niin, k?rsi? sit? t?ytyy -- eih?n siihen mik??n auta, ei rikkaus, ei k?yhyys -- mutta mit? n?ist? puhuu, ovathan ne ajat jo unohduksiin menneet.?
?Min? olen kuullut kaikkien puhuvan isois?st?ni ??rett?m?n suurella rakkaudella, ja ?itinikin oikein ilostuu, kun vain joku sanoo minua isois?ni n?k?iseksi tahi luontoiseksi. Mutta iso?idist?ni ei kukaan mainitse mit??n, ei pahaa eik? hyv??. Mik?h?n siin?