Huutolaiset

Huutolaiset

The Project Gutenberg EBook of Huutolaiset, by Theodolinda
Hahnsson This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and
with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Huutolaiset
Author: Theodolinda Hahnsson
Release Date: January 25, 2005 [EBook #14802]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
HUUTOLAISET ***

Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders.

[Transcriber's Note: Alkuperäisessä teoksessa lukujen numeroinnissa
on virhe ja siksi lukunumero yksitoista puuttuu.]

HUUTOLAISET
Theodolinda Hahnsson
Alun perin julkaissut Kustannusosakeyhtiö Otava 1918.

ENSIMMÄINEN LUKU
Oli kaunis, valoisa talviaamu. Täysikuu kumotti taivaalla ja kynttiläin
valo näkyi joka ikkunasta K:n pitäjän kirkonkylässä, sillä nyt oli
jouluaamu, ja silloinhan köyhinkin mökkiläinen hankkii itsellensä

kynttilän.
Seppälän kestikievaritalossa oli kello täsmälleen viisi, kun pieni
tyttönen astui tupaan. Hän seisahtui ovelle ja kysyi hyvää huomenta
lausuttuaan: »Mitä kello on?» Emäntä, joka tuvassa askaroitsi, katsoi
seinässä olevaan kelloon, vastaten: »Kelloko? Viisihän se on. Mitäpä
sinä tyttö riepu näin aikaiselta liikkeellä olet?»
»Minä pääsen kirkkoon! Äiti antoi takkinsa ylleni, ja lukkarin
matamilta sai Iiri lainaksi hänen tyttö-vainajansa takin. Matami
myöskin lupasi kirkonaikana käydä sairaan äitimme luona.»
»Kyllä karja-Marikin saa mennä äitiänne katsomaan. Hely rukka,
tuossa on sinulle voileipä. Kuivanpuolista teillä kyllä lienee, kun on
äitikin kipeä. Ei taida juuri joulusta tietoa olla.»
»On meillä kolmihaarainen kynttilä. Koska äidillä oli vähä talia, niin
hän sen laittoi, vaikka olikin kipeä. Ruukussa hänellä oli talia, ja siihen
hän vain kynttilää kastoi. Hän on aina joka joulu Vapahtajan tuloksi
laittanut meille kolmihaaraisen kynttilän. Nyt on meidän tupa niin
valoisa, että Marttikin sanoi Jeesuksen näkevän joka nurkan ja pielen --
hän ei ymmärtänyt, että Jeesus kyllä kaikki näkee pimeässäkin.»
»Vanhako hän nyt on?»
»Kynttilänä täyttää kahdeksan.»
»Hm -- pieni olisi äidistä jäämään.»
Huomenkello rupesi soimaan, ja Hely riensi kotiinsa, joka oli
vastapäätä kestikievaritaloa.
Tarkastakaamme tätä pientä kotia, johon Hely nyt tuli. Se oli
ulkonäöltään samanlainen kuin tavalliset mökit, joita joka kylässä
näkee, mutta jos astumme sisään, niin jäämme ihmettelemään, miten
tuo viisikyynäräinen huone, jossa asuu äiti ja kolme lasta, saattaa olla
noin siistinä. Siellä on kullakin lapsella pieni nurkansoppi, missä, mikin
pitää lelunsa -- pulikoita, kuusenkäpyjä y. m. Ikkunalla palaa
kolmihaarainen kynttilä levittäen suloista juhlallista jouluvaloa
huoneeseen; mutta lasten äiti, jonka ohjaavan käden jälkiä tarkastamme
-- hän makaa sairasvuoteella. Hän on köyhä leski. Miehensä, joka
herraskartanossa palveli, on jo ollut kuolleena muutaman vuoden.
Lapset eivät kuitenkaan köyhyydestä ole tietäneet, sillä äiti eli
Antin-Liisa, joksi häntä nimitettiin, on heille aina heidän pienet
tarpeensa työllään hankkinut niin kauan kuin hän terveenä oli, ja niin
hän vielä nytkin on toimittanut heille heidän joulutarpeensa. Jaksaako

hän enää muuta -- sitä on vaikea päättää, sillä heikolta sairas äiti näytti,
kun hän luoden raukean katseen tyttöseensä, joka kievarista palasi,
sanoi:
»Joudu, Hely, ottamaan takki yllesi! Iiri pieneni, kiirehdi sinäkin, jotta
pääsette penkkiin, ennenkuin ahdinko tulee. Hely, ota sukkanauhani ja
sido se vyötäröillesi, että takki paremmin sinua lämmittää.»
Lapset tekivät, kuten äiti käski. Ennenkuin läksivät, juoksi Iiri vielä
hyväilemään äitiänsä sekä peittämään rahilla nukkuvaa pikku Marttia,
ja sitte he menivät kirkolle. Kun kirkkoon ennättivät, oli se vielä
melkein tyhjä. Ihana valovirta tulvaili heitä vastaan, ja pienet
enkelinkuvat alttaritaulussa näyttivät suloisemmilta kuin milloinkaan.
Lapsista tuntui, ikäänkuin he ensi kerran olisivat nähneet nuo enkelit.
He pyrkivät aina lähemmäksi, ja vihdoin olivat ihan alttarin kohdalla.
Hely tahtoi osottaa sormellaan enkelinkuvaa, joka hänen mielestään oli
suloisin, mutta eipä sormet tulleetkaan näkyviin, sillä hihat olivat niin
pitkät, että kätkivät kokonaan pienet kätöset. Lapsukaiset olivat aivan
unhottaneet, että kirkonmenot kohta alettaisiin, mutta lukkari, joka
juuri kulki heidän ohitsensa, käski heitä menemään penkkiin. Hely
katsoi taaksensa ja hämmästyen, nähdessään kirkon penkit täynnä
väkeä, tarttui hän Iirin käteen ja veti häntä muassaan läheiseen penkkiin,
joka vielä näkyi olevan tyhjä. He menivät ihan penkin perälle, jotta
eivät olisi kenenkään tiellä, mutta kauan eivät siinä istuneetkaan,
ennenkuin muhkea, ketunnahkaiseen turkkiin puettu rouva ja lihava
herra sekä nuori tyttö ja kadetti astuivat penkkiin. Viimeksi mainitut
olivat siinä iässä, jolloin lapsuuden ajasta juuri on tultu nuoruuden
ikään. Nämä henkilöt, jotka tässä esitämme, ovat Eversti -- niin
miksikä häntä nimittäisin? Yhteinen kansa sanoi häntä Kartanon
everstiksi, mutta jos hänen nimeään, kysyi esimerkiksi joltakin
kyytipojalta, niin tämä kynsien korvantaustaan vastasi: »En sitä nyt
muista, on se oikein aatelia.» Koska tuo nyt on varma, että nimi on
aatelinen, mutta ettemme siitä selvää saa, niin päätämme nimittää häntä
Aateliksi.
Everstinna Aateli, joka istui lähinnä pienokaisia, vilkaisi aina
välimmiten sivulleen ja veti turkkinsa paremmin ympärillensä,
ikäänkuin hän olisi pelännyt, että sen silkkipäällys olisi tarttunut Iirin
karkeaan takkiin. Iiri huomasi, että hän ja sisarensa olivat liikana
kaluna näitten ylhäisten penkissä ja koetti syrjääntyä penkin perään niin

kauas kuin suinkin saattoi. Mutta kun ruvettiin veisaamaan, silloin
lapset kokonaan unhottivat nuo mahtavat penkissä olijat ja veisasivat
kirkkaalla äänellä äitinsä