Hovin Inkeri | Page 4

Pit?isi kiiruusti noutaa vanha Sanna. H?n osaa lukea haavan umpeen tuossa tuokiossa.
-- Mist?s se Sanna l?ydet??n?
-- Lieksalassa h?n nyt on, selitti er?s poikanen, joka toisten lasten kanssa oli tullut katsomaan harjoitusten loppua. -- Sinne tuotiin t?n? p?iv?n? Vuoniolahdesta Sannan parannettavaksi vaimo, joka oli taittanut k?tens?.
P??llikk? oli sill? v?lin ehtinyt kent?lle ja laskeutunut hevosen sel?st?. H?n tuli l?hemm? ja k?ski noutamaan Sannaa.
Kertomuksemme aikaan oli, kuten tied?mme, taikausko aivan yleinen. Jos ken osasi sitoa vioittuneita j?seni?, parantaa haavoja ja tauteja, pidettiin h?nt? loitsijana, s. o. h?nen luultiin k?ytt?v?n yliluonnollisia keinoja. Sanna oli ?idilt??n oppinut parantamaan luuvikoja ja muita vammoja ja valmistamaan l??kkeit? luonnon antimista. Siksi h?nell? oli suuri loitsijamaine, ja h?nen luokseen tulvaili sairaita l?helt? ja kaukaa.
Kuinka suuresti tarpeellisia tuollaiset ?loitsijat? siihen aikaan olivat, voimme arvata, kun tied?mme l??k?reist? olleen sellaisen puutteen, ett? ?sken perustettuun Turun yliopistoon ei l??ketieteen professoriksi voitu saada oikeata tohtoria, vaan t?ytyi ottaa siihen virkaan er?s vanha ylioppilas.
Olipa Sannan suureen maineeseen toinenkin syy. Sattui n?et joskus, vaikka ani harvoin, ett? h?n joutui omituiseen mielentilaan, ja siin? ollessaan h?n n?ki enemm?n kuin muut ihmiset. H?n tiesi sanoa, mit? oli tapahtunut ja mit? tulevaisuudessa tuli tapahtumaan. Mutta maksun edest? tahi pyyt?m?ll? h?nt? ei saatu ennustamaan.
Sannaa odotettaessa kannettiin Niilo kent?lle. Heikki meni ottamaan viikatetta maasta. Kun h?n sit? kohotti, vilahti nurmen juuressa jotakin keltaista. H?n katsoi tarkemmin. Se oli pieni, py?re? esine, melkein kuin nykyajan raha. Sit? oli luultavasti kannettu nauhassa, koska sen reunassa oli reik?. Oli siin? kuvakin. Kilpi ja siin? miekka ja ruoska, ristiss? toinen toisensa yli.
P??llik?n kasvot s?v?htivat punaisiksi, kun h?n n?ki rahan; mutta h?nen jonkun matkan p??ss? seisova poikansa kalpeni. Kaikkien katse t?ht?si noita kahta. Talonpojat heittiv?t tuimia silm?yksi? is??n ja poikaan; heid?n k?tens? vavahtelivat. Silloin astui Heikki raha k?dess? p??llik?n luo, ojensi sen h?nelle ja katsoi h?nt? vakavasti silmiin. Toinen otti rahan, silm?t maahan luotuina.
Jo saapui Sannakin tytt?rens? tytt?ren, Leenan taluttamana. Lieksalan em?nt? oli mukana. H?n toi vaatteita k??reiksi. Hakumies kantoi ?mp?rill? kylm?? l?hdevett?.
Sanna istuutui m?tt??lle ja otti kaulastaan nauhassa riippuvan aivinaisen pussin ja hyvin pienen puuleilin. Pesty??n vikaantuneen jalan k?ski h?n Leenan kaataa leiliss? olevaa nestett? haavaan. Pikku Leena oli useasti ollut iso?itins? silm?n? ja apulaisena. H?n t?ytti k?skyn nopeasti, ja veri lakkasi kuin loihdittuna vuotamasta. Sitten otti Sanna pussista kaksi rasiaa. Toisessa oli rasvan n?k?ist? voidetta. Sill? h?n voiteli koko jalkater?n ja viel? pohkeenkin aina polveen asti. Toinen rasia oli t?ynn? h?m?h?kin verkkoja. Niill? Sanna k??ri haavan ja niiden p??lle pantiin sitten Lieksalan em?nn?n tuomat k??reet.
Suurella tarkkaavaisuudella olivat l?sn?olijat seuranneet Sannan joka liikett?. Siin?h?n sai kerran omin silmin n?hd? tuon kuuluisan noidan taikatemppuja.....
Sanaakaan virkkamatta oli vanhus tehnyt teht?v?ns?, hell?sti ja varoen kuten ?iti sairasta lastaan vaaliessa. Veri oli lakannut vuotamasta.
Mutta mik? ?mahti? sen seisautti, siit? eiv?t katsojat olleet selvill?.
Esi-is?mme hyvin tunsivat silm?n lumousvoiman. He tiesiv?t, ett? ainoalla silm?yksell? saattaa ?manata? kivut pois, ett? katseella voi ?k??nt?? toisen silm?t? niin, ett? h?n n?kee olot ja esineet siin? muodossa, jossa niit? tahdotaan h?nelle n?ytt??. Puhuivatpa he viel? ?pahoista silmist??, jotka panevat lapsen itkem??n, karjan kitumaan j. n. e.
Tuollainen hypnotiseeraaja eli, niinkuin siihen aikaan sanottiin, loitsija sai kyll? verenvuodonkin silm?nr?p?yksess? seisahtumaan pelk?ll? katseellaan. Jos siis Sanna olisi ollut n?kev?, niin v?ki h?nen ymp?rill??n olisi oivaltanut asian; mutta vanhuksella oli silmien sijalla vain syv?t kuopat...
Arvasiko Sanna, mit? ymp?rill? olijat ajattelivat...? Ei h?n ainakaan n?ytt?nyt siit? v?litt?v?n. Tuskinpa h?n tiesik??n, ett? oli ihmisi? ymp?rill?.
-- Eik? jo l?hdet?, mummo? kysyi pikku Leena.
Sanna ei vastannut. H?nen suupielens? alkoivat v?r?hdell?. Rinta kohoili.
-- Nyt h?n taas joutuu haltioihinsa, kuiskasi Lieksalan em?nt?.
Sanna oli k??nt?nyt kasvonsa Lieksalaan p?in ja alkoi matalalla ??nell?:
-- Niin korkeaa .... ja kaikki tuhkana ... v??ryydell? koottu ja verisill? t?ill? varattu... Tuli sille sijan valmisti ja tuli sen s?i....
Sanna pys?htyi. H?n k??ntihe toisaalle. Sammuneilla silmill??n n?ytti h?n katselevan ensin likiseutua, sitten yh? kauemmas ja kauemmas. H?nen muotonsa ilmaisi ??ret?nt? surua ja kauhua. Katsojat tuskin uskalsivat hengitt??k??n.
H?n jatkoi puhettaan. Sen kest?ess? haihtui v?hitellen kauhun ilme h?nen kasvoistaan. Synkk? suru lieveni, ja lopulta ilo kirkasti vanhuksen ryppyisen otsan.
-- Ei tied? ihminen, sanoi h?n -- mit? toinen p?iv? tuo tullessaan. Ei tied? maan herrat, mit? on p??tt?nyt Herra, joka on kaikkein yli... Tuosta aikovat kaupunkia... Turhaa... Turhaa...!
-- Voi noita ryysyisi? ihmishaamuja, joita n?lk? kalvaa... Leip??, leip??! Eik? ole leip??? Nuo kaikki n?lk??n n??ntyv?t .... ja hauta mustana ammottaa ... niin mustana kuin y?...
-- Verta ... voi, kun on paljon verta, eik? kukaan sido haavoja... Tulta siell? ja tulta t??ll? ... ja paleltaa! Tuli ei l?mmit?, se ei luo valoa... Voi, milloinka t?m? loppuu...?
-- Jo vihdoinkin p?iv? sarastaa....! Veri on kuivunut. Hautojen nurmet pelloksi kynnet??n... Tuli taas lietsoo l?mmint? ja valaisee... Sampoa taotaan Karjalassa. Vasara v?l?htelee ja alasimelta kipunat sinkoilevat... Luoja antaa auringon paistaa yli avaran maan, ja kirkonkellon ??ni kaikuu ... kiitosta ja ylistyst?...!

II.
Enemm?n kuin puoli vuosisataa on kulunut siit?, kun Lieksan kent?lle kokoonnuttiin sotaharjoituksia varten. Moni niist?, jotka sinne vaelsivat, on jo tehnyt viimeisen matkansa ja p??ssyt lepoon.
Tuonen viikate on t?ll? ajalla korjannut