Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi; Maailman murjoma | Page 6

--Hyvänlainen on ilma ... ei ole suvikaan, vaan eipä niin nihki
pakkanenkaan, aloitti lautamies puheen, kun oli piipun sytyttänyt ja sitä
siististi poltteli. Hän veteli lyhyitä laihoja savuja ja tarkasteli piippuaan,
viputellen koko ajan kenkänsä kärellä.
--Semmoinen on nätti talvinen ilma, arveli Pulkkinen.
--Kotoapäinkö lautamies ajelee? kysyi herra.
--Kotoahan minä alkujani lähdin tän' aamuna ajelemaan.
--Onko ollut manuita paljon? tiedusteli Pulkkinen.
--Ainahan niitä on ollut manuitakin väliin.
Piika toi kahvia kahdella kupilla, toisella Pulkkiselle, toisella herralle.
--Tarjoo lautamiehelle.
Lautamiehen juodessa ei herra voinut olla kysymättä:
--Onko lautamiehellä minulle mitä erikoista asiata?
--Herrallehan sitä olisi.
--Käy, Pulkkinen, pois, niin saa lautamies...
--Eikä tarvitse mennä ... saa sen asian kuulla vierasmieskin.
Nyt oli Hellmanni varma siitä, että se oli manuu.
--Manatako meinaat? äsähti hän.
Lautamies kallisti viimeisen kerran teevadilta kahvia, asetti sen päälle
paikoilleen kupin ja muutti polveltaan lusikan teevadille. Sitten pani
pöydälle kaikki, otti piipun lattialta, jossa se oli ollut asetettuna tuolia
vasten, ja sytytti. Vasta kun oli muutamia savuja vetänyt, sanoi hän:
--Manata.
--Mistä hyvästä? Häh? Kenenkä asiasta? Velastako? Olenko minä
velkaa kellekään?
--Ei toki velasta vähääkään.
Lautamies nousi seisoalleen, pani piipun sijoilleen hyllyyn ja sanoi
varmalla, virallisella äänellä:

--Vaan kunnianloukkauksesta, joka on tapahtunut viime viikon tiistaina
pitäjän tuvalla, kutsun teitä oikeuden eteen siitä asiasta vastaamaan ensi
maanantaina taksoituslautakunnan puolesta kapteeni Stålhammar.
--Vai niin! Vai niin! Ohoh! Vai siitä! Hm! Herra oli joutunut aivan
hämilleen. Tuota oli hän heti lautamiehen nähtyään alkanut pelätä,
mutta ei hän tahtonut aavistuksiaan uskoa. Nyt se tuli niinkuin leimaus
pilvettömältä taivaalta. Ja lautamiehen varmuus ja arvokkuus esti hänet
haukkumisiin härähtämästä.
--Kunnianloukkauksesta? Vai niin! Missä minä häntä olen loukannut?
--Tottapahan sen tietänevät ne, jotka minua käskivät teitä käräjiin
kutsumaan.
--Vaan tulenkos minä heidän kutsuilleen?
--Omassa vallassannepahan se lienee...
--Kuka se käski manaamaan?
--Kapteeni minulle manuun antoi.
--Sano sille, että minä en tule ... ei tarvitse luullakaan! Käske
pyyhkimään pois kanne tuomarin kirjasta... Turha vaiva se on! I-ihan
turha vaiva!
Herra käveli epävakaisesti ja levottomasti edestakaisin lattialla ja
vakuutti yhä, ettei hän tule ja että on turha vaiva.
--Pitää tästä lähteä ajamaan, sanoi lautamies ja heitti kätellen
hyvästinsä.
Kun lautamies oli painanut oven kiinni, teki herra liikkeen lähteäkseen
hänen jälkeensä. Mutta sitten kääntyi hän kuitenkin Pulkkisen puoleen.
--Kuule, Pulkkinen, luuletko sinä siitä mitään olevan?
--En tunne minä lakia. Mahtaiskohan mitä olla...
--Käy kysymässä lautamieheltä, mitä se arvelee... Mene nyt pian,
ennenkuin se ennättää lähteä ajamaan. Se jo päästelee hevostaan irti.
Vaan elä kysy niin, että minä muka olisin lähettänyt. Ole
tiedustelevinasi niinkuin omasta puolestasi.
Sill'aikaa kun Pulkkinen näkyi puhelevan lautamiehen kanssa, tämän
seistessä loimi kädessä, jonka oli hevosen selästä ottanut rekeen
pannakseen, äkkäsi Hellmanni tyhjät kahvikupit pöydällä. Julmistuen
siitä hyökkäsi hän salin yli ruokasalin ovelle ja karjaisi sieltä keittiöön
piialle:
--Mitä hiiden hävyttömyyttä se on, ettei kuppeja haeta pois? Siinäkö
sinä meinaat antaa niiden seistakin? Siinäkö? Etkö sinä vastaa, lunttu?

Häh?
--Herra Jeesus siunatkoon! Eihän tässä vielä tullut--
--Vieläkö sinä vastustat? Jos suusi avaat, ajan sinut heti paikalla--!
Mars hakemaan!
Herra seisoi ovella ja osoitti hänet ojennetulla kädellä ohitsensa
menemään. Piika kiiruhti itku kurkussa kuppeja hakemaan, ja herra
astui hänen kintereillään. Koko ajan oli tytöllä se pelko mielessä, että
pöydän ääressä se hänen kuppeja ottaessaan ... silloin se tukkaan
tarttuu...
Mutta samassa tuli siihen Pulkkinen, ja piika pääsi pujottautumaan
pakoon.
--No, mitä se sanoi?
--Sanoi olevan satain markkain sakot ja hyvässä lykyssä västinkiä.
--E-ohoh! E-oo! Elä valehtele! Ei se tiedä ... se valehtelee ...
peloittelee...
--Eiköhän mahtaisi lautamies tietää?
--Ei se tiedä paremmin kuin muutkaan... Enintään jos on, niin on
viisikymmentä markkaa! Vai västinkiä! En minä usko, en ollenkaan
minä sitä usko!
Mutta uskoi sen herra kuitenkin, ja yhä enemmän alkoivat hänen
silmänsä pelosta pälyä. Pulkkinen teki lähtöä.
--Kuules, Pulkkinen, elähän mene ... kuinka suuren sakon sanoi se
olevan?
--Sanoi istuvan oikeuden haukkumisesta olevan satain markkain sakon,
mutta kuului se saattavan tuhansiinkin nousta. Eikä aina tunnu
rahallaankaan pääsevän.
Herran tukka oli aivan epäjärjestyksessä, ja suun ympärys revähteli
kuin itkua aloitellessa.
--Satain ... tuhansien markkain sakko ... tuhansien markkain sakko, ja
ehkä vielä västinkiä... Mutta ehkä ne vain peloittelevat tällä manuulla?
Luuletko sinä, että niillä on tosi mielessä? Mitä?
--Kysyin minä sitäkin lautamieheltä, ja toden sanoi olevan.
--Tosi niillä on! Se niillä on ... ei ne heitä! On ne semmoisia susia ...
kyllä ne on koko roistoja!
--Sitä arveli lautamies, että eikö nuo ehkä mahtaisi sovintoon ruveta,
jos maksaisi.
--Josko maksaisi?

--Ei kai ne ilmankaan...
--Eihän ne ilman ... tietäähän sen ... vai ilman? Ei ne vähään
heittäisikään ... kyllä ne ottaa osaavat, kun kerrankin saavat ... on ne
semmoisia susia!
--Vaan pääsisihän tuosta sillä lailla edes rahallaan.
--Jottako muuten västinkiä?
--Miksipähän oikeus sen katsoisi ... sitä ei tiedä edeltäpäin kukaan.
--Kyllä se sen siksi katsoo ... ei ne armahda ... niillä on kaikilla vanhaa
vihaa ... on ne semmoisia advokaatteja!--Voi tätä onnettomuuden
kohtausta, voi tätä onnettomuuden kohtausta!
Tukkaansa repien ja vaikeroiden käveli Hellmanni sinne tänne kaikissa
huoneissa. Pulkkinen teki lähtöä