Helkavirsiä I-II | Page 9

näyn he oudon,
kuvan kumman taivahalla,
neiti korkea
näyssä,
sulho kahta korkeampi,
kulkevat käsi kädessä
kaarta
taivahan sinisen,
poika niinkuin päivän nousu,
impi kuin suvinen
auer,
taluttavat toisiansa
kohti taivahan kupua,
sopusoinnun
suuren maita,
yön ja päivän yhteyttä;
aina astuvat ylemmä,

häipyvät valohämyhyn.
UKON LINTU JA VIRVALIEKKI.
Aarnikotka ilman alla
liiteleikse, laateleikse,
etsivi elosijoa
Lapin
tuiman tuntureilta.
Virvaliekki yksin yössä
vilkehtivi, välkehtivi,
singoten sinisen
soihdun
matkamiesten pään menoksi.
Ukon lintu linnastansa
tulen allansa näkevi,
sama itsellä salama

rinnassansa rohkeassa.
Hiiden liekki yksin yössä
läikehtivi, väikehtivi,
kutsuvi
kumartajaansa,
ottajata onnenkullan.
Kotka pitkän pilven päältä
sanan ankaran sanovi:
"Ken on, kehno,

uskaltanut
sieluni sisimmän viedä?"
Aarreliekki aarnihaudan
haastavi sulalla suulla:
"Yhtä ylpeät
olemme,
yhtä laajat lentimemme."
Iski tulta kynnestänsä
ilman aavojen kuningas,
valkahutti valkeata:

"Tiedän syntyni, sikesin
päässä hongan lakkalatvan,
sinitaivasta
lähellä,
vaan mikäpä sinun on synty,
silmä rimpisuon sumean?"
Virisi ylemmä virva,
nousi niinkuin neiti nuori
vyöhön saakka
sammaleesta:
"Tiedän syntyni, sikesin
suon mudasta, maan madosta,
sammakon
salakudusta,
kuitenkin sua rakastan,
sulhoni sinisen ilman."
Tuop' on muuksi muuntelihe
lintu pitkien pihojen,
seisovi edessä
immen
niinkuin sulho seppelpäinen:
"Sallinet, sinut kohotan

sinipilvi-siivilleni?"
Tuop' on muuksi muuntelevi
rahkan impi, rimmen kukka,
on kuin
ulpukan unelma
tai tyynten vesien joutsen:
"Sallinet, sinut opastan

lipaskulta-linnalleni?"
Tuop' on muuksi muuntelevi
jumal-sulho sulkapäinen,
on kuin
myrsky metsikössä,
laine lammella syvällä:
"Sallinet, opetan sulle

itsesi iki-ihanan?"
Tuop' on muuksi muuntelevi
lummekukka, lammenlintu,
on kuni
sudenkorento
taikka keijun kehrävarsi:
"Sallinet, sinut lumoan

lukinlanka-paulahani?"
Tuop' on muuksi muuntelevi
myrsky pitkän pilven päältä,
syttyvi
säkene sähkön
taikka taivahan salama:
"Liekki, tullos liekkihini,


tuli, tultasi halajan!"
Kiertyivät he toisihinsa
niinkuin käärmehet siniset,
toistuivat he

toisissansa
kuin kahdet elämänlangat,
hehkuivat he toisistansa

niinkuin hiili hiiltä vasten,
toivat kuolon toisillensa
kuin myrkky
verihin mennyt.
Katoi liekki kankahalta,
lintu taivahan sinestä,
vaan ei juhlista
jumalten
Tuonen virran tuolla puolen.
AURINGON HYVÄSTIJÄTTÖ.
Liioin, Maa, sinua lemmin,
luontoasi, lapsiasi,
vaan on aikani erota,

heittää jo ikihyvästit.
Kuulin kutsun kummallisen
seitsentähtisen selältä,
sain viestin
salaperäisen
kahvoilta Kalevan miekan:
"Jätä huoli huomisesta,

pääset illalla ilohon
taakse taivahan yheksän,
ylle kaaren
kymmenennen!"
Tuop' on sytti onnen oudon,
viritti minussa mielen
mennä haaveeni
hakuhun,
tulla tuntemattomihin;
voima uusi mua vetävi,
tähti
vieras viettelevi,
valta vankempi minua,
mahti Maata korkeampi.
Jätän nyt hyvästi järvet,
niitut, metsät, merten rannat,
heitän hellästi
ijäksi
valkamat, venot ja verkot;
olen tehnyt orjan työtä,
kainnut
karjoja elämän,
kruunupääksi nyt palajan,
iloiseksi itsekseni.
Terve, taivainen Vapaus,
Rakkaus rajattomuuden,
avaruuksien
Ajatus,
äärettyyden Henki heljä!
Sytyit sa sydämessäni
ammoin
jo Ajan alussa,
välkytit väkevät liekit,
sähkön säihkytit kipinät,

vartuin muita vaikeampi,
kartuin muita muhkeampi,

muita
vahvempi valolta,
lemmeltäni, lämmöltäni,
mutta myös
tulen-tuholta,
palannalta, poltannalta.
Liioin, Maa, sinua lemmin,
kumpujasi, kutrejasi,
vaan on pakko nyt
paeta,
meidän mennä toisistamme.

Illan viimeisen ilotan
varjoja vaellus-elon,
kerran viimeisen valotan

laaksoja inehmonlasten,
heitän heille hellettäni,
paistan
päivänpaahdettani
talven vastaisen varalle,
valkeaksi yön ikuisen.

Etkö usko, Maa, minua?
Eikö mahdu mielehesi,
että en tule takaisin,

poistun nyt palajamatta?
Näit minun menevän aina,
aina kääntyvän takaisin
ilman pitkiltä
pihoilta,
silloilta sinertäviltä;
saman silloin kutsun kuulin,
tunsin
jo tuhannet kerrat
saman mahdin määräyksen
syvällä sydämessäni,

teki mieleni totella,
vaan en voinut voimaltani,
olin altis
astumahan,
vaan en jaksanut jalalta,
koska kuulin kutsun toisen,

viestin vienomman tajusin
niinkuin kanteleen helinän
kankailta
hämärtyviltä.
Ja ne lauloi laaksot, vuoret:
"Ohoh, tuhma Päiväntähti,
heität
Maa-elon ihanan,
täyden, herkän, heilimöivän,
tähden Tyhjyyden
ilojen,
mitatonten mielten vuoksi;
Ajan vaihdat armas-helman,

Hetken kiitävän, heleän,
ijäisyyksien sylihin,
vuodetonten
vuotehesen!
Tiedä, tiedä, tähti tuhma,
sylit on jäiset Järjetärten,

kyljet kylmemmät sitäkin
Älytärten äänetönten
täydellisten tien
tuvilla,
asunnoilla autuaitten!
Huudat Maata, armastasi,
kuollut ei
sinua kuule,
itket kukkakumpujasi,

kuki eivät uudellensa

myrjaadien vuotten mennen,
tuhantisten toisten tullen."
Muistin silloin, Maa, sinua,
rintojasi, ripsejäsi,
riensin myrskynä
takaisin,
liekkinä poveni polton.
Pilkkasivat ilman immet:
"Tuoko sankarin tapoja?"
Ärjyivät jumalten äänet:
"Siispä katko kahlehesi!"
Taivas korkea
kohisi:
"Suistu jo radalta, raukka!"
Valon itki valtakunta:
"Meiltä ylhäisin aleni."

Tuop' on tuima Pohjantähti
se sanan sanovi täyden:
"Ohoh, urosta
onnetonta,
leimua petetyn lemmen!
Jo on kultasi levännyt

kupehella Kuu-jumalan,
onpa outo nauratellut
naista Päivyen
pätöisen,
joka ilta jo iloinnut,
joka aamu armastellut,
suikannut
suloista suuta,
kaulannut Kavetta mointa
poistuessa sun poloisen

avaruuden askareille!"
Kaaret vahvuuden kajahti:
"Puhui totta Pohjantähti!"
Kaikki Kaaos järkähteli:
"Auta armias Jumala!"
Jylisi vihani jylhä:
"Poltan ma poroksi kurjat!"
Henget julmuuden julisti:
"Tapa heidät hekkumalla!"
Ja ma hehkuin hekkumata
teidän kummankin kupuhun,
ja ma
painoin palkehia
teidän kummankin palohon,
ja ma lietsoin
liekkiänne
teidän kummankin tuhoksi,
ja minä rakastin teidät

rappiolle, turmiolle.
Lien myöskin palanut itse,
paras mennyt pois minulta,
jäi kyllin
jälelle vielä,
kyven kuuma liiatenkin.
Siit' on vierryt vuotta monta;

tässä vierimme yhäti,
sinä raukka Maa-emonen,
minä parka
Päiväntähti,
kolmas kuollut Kuu-Jumala,
mennyt meistä
ensimmäisnä.
Synkkä meill' on saattoseura,
liemme synkemmät
sitäkin,
kurjemmat kuin kuolo itse.
Kun ma muistan muinaistasi,
silloin, Maa, sinua säälin,
silloin itken
itseäni,
taivon pilvihin pimenen,
muistan muotosi tulisen,
ainehesi
alkuhehkun,

henkesi valon väkevän,
sielusi siniset liekit;
kasvoi
niistä kaunis vilja,
nousi korttehet koreat,
sanajalkojen jalous,

aarnipuiden aatelisto,
kaikki itsesi ilosta,
lämmöstä povesi päivän.
Siit' on vierryt vuotta monta,
olet jääksi jäätymässä,
onnehesi
tyytymässä.

Kuoli kerran Kuu-Jumala,
olet kohta itse kuollut.
Etkö konsana
heräjä?
Pahoin tein ma, Maa, sinulle,
pahoin teit sa, Maa, minulle.
Etkö sa
lepy ikinä?
Katsot, katsot liikkumatta.
Kuulen huultesi huminan:
"Ellös, Aurinko, eroa,
mene pois minulta
Päivä,
ainoa, jota rakastan
koko aavan ilman alla!
Vaikka
vanhatkin olemme,
saamme toinen toisihimme,
vaikka kurjatkin
olemme,
teemme riemun toisistamme,
ajan tullen armahamman,

aikakauden kaunihimman,
sydänhuolen huokeamman,
helpomman
elämän hetken."
Uskoin muinen, Maa, sinua,
en nyt uskone enempi,
vaikka
sammuisin samalla,
kuolisin kuin itse kuolet.
Poistun nyt palajamatta.
End of the Project Gutenberg EBook of Helkavirsiä I-II, by Eino Leino
0. END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HELKAVIRSIÄ
I-II ***
. This file should be named 13129-8.txt or 13129-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be
found in:
. http://www.gutenberg.net/1/3/1/2/13129/
Produced by Tapio Riikonen
Updated editions will replace the previous one--the old editions will be
renamed.
Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without

permission and without paying copyright royalties. Special rules, set
forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying
and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to protect the
PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be