Heikki Helmikangas | Page 3

vaan ei hy?dyllist?k??n, sanoi muori, ottaen nuuskarasiansa ja vet?en pari kolme hyppysellist? sen hienoa sis?llyst? nen??ns?.
Min? menin pois muorin luota ja istahdin nurkkaan uunin viereen. Muistaakseni istuin omalle pikku tuolilleni, joka oli veistetty jostakin koivupuun kannosta. T?ss? v?h?n aikaa mietiskelin jotakin, jota en itsek??n tarkkaan muista. Sen kuitenkin muistan, ett? sitten otin uunin edest? laattialta isonlaisen hiilen ja rupesin sill? piirtelem??n jonkunlaisia puoliympyr?n muotoisia piiruja laattiaan. Sit? tehdess? jupisin itsekseni: py?r?p??, puolipy?r?. Min? olin niin kovasti kiintynyt ajatuksiini ja ty?h?ni, etten kuullut mit??n, enk? n?hnyt mit??n, enk? siis huomannut mit??n, ennenkuin l?ysin itseni sel?ll?ni uunin vieress? itkem?ss? ja tunsin jotakin kuumeen tapaista kipua poskessani. Kyyneleit? tippui silmist?ni, mutta kun niiden takaa katsoin aljettua ty?t?ni laattialla, niin huomasin siin? nokipiirujeni sijassa m?rj?n, vasta pyyhityn puhtaan alan. Ty?ni oli niin muodoin rauennut turhaan. ?itini k?yt?ksest? ja katseista, jotka h?n minuun loi, huomasin pian, ett? se oli h?n, joka oli minulle t?m?n pienen keikauksen tehnyt. Min? istuin j?lleen tuolilleni, vaan en en?? itkenyt, ja ?itini kysyi:
-- Mit? sin?, Heikki, oikein luulit tekev?s, kun laattiaa rupesit nokeamaan?
En tied?, mik? toi sanan suuhuni, mutta kuitenkin niin oli, ett? kohta vastasin: alttaria. T?m? n?ytti tekev?n niin hyvin ?itiss?ni, kuin muorissakin jonkunlaista vaikutusta, jos sit? vaikutukseksi voidaan sanoa, ett? ?itini rupesi kiivaammin karttaamaan villoja ja muori sukkaa kutomaan, niin ett? joka toinen silm? putosi eli oikeammin ei puikolle mennyt, niinkuin h?nen itsens? kuulin v?h?n ajan takaa kertovan, vaan minulle eiv?t he kumpikaan mit??n puhuvan tuntuneet. Ja niin j?i minulta sen p?iv?n muut tapaukset n?kem?tt?, sill? min? vaivuin nurkassani unen helmoihin; ainoastaan sen muistan, kun minua laskettiin vuoteelleni. Silloin n?in ?itini jotenkin tyyneill? silmin katselevan minua ja niin kun vilahdukselta n?in p?iv?n viel? paistavan sis??n akkunasta, juuri kun illalla tavallisesti, ja vaivuin niin sitke??n uneen.

TOINEN LUKU.
Mit? toiset lapset minusta ajattelevat.
Eteenp?in el?ess?ni en huomannut mit??n pienenemist? itsess?ni, p?in vastoin aina v?hitellen suurenin; kovasti kuitenkin pelk?sin sit? aikaa, jolloin ruvettaisiin minua pienentelem??n. Mietteit?ni en kuitenkaan enemm?n kuin ennenk??n ilmaissut ?itilleni, vaan odottelin soveliasta aikaa, jolloin saisin niit? puhua vertaisteni, nimitt?in toisten lasten kanssa.
Tapahtui sitten er??n? p?iv?n?, kun menin niitylle marjoja poimimaan, ett? siell? sattui olemaan muitakin lapsia. Min? en tuntenut heit? eiv?tk? he minua; vaan en min? est?nyt heit? marjoja poimimasta, eiv?tk? hek??n minua est?neet. Mutta en min? aivan iloinenkaan ollut heid?n siell?olostaan. Pelk?sin n?et marjojen kesken loppuvan, niin etten saisikaan astiaani t?yteen. He kyseliv?t minulta kaikenlaista, muun muassa sit?kin, kenen poika min? olin. Min? kun en itsek??n tarkoin tiet?nyt, kenen poika olin, sanoin heille kaikki, mit? tiesin, ett? olin ?itini poika ja ett? olin vanhasta ukosta pienennetty.
Muutamat t?m?n ensin kuulivat ja ne, jotka kuulivat, sanoivat sen niille, jotka eiv?t olleet kuulleet, eik? kauan viipynyt, ennen kun jo koko lapsijoukko tiesi, mit? min? olin puhunut. Min? kun en mielest?ni ollut mit??n liikoja puhunut, poimin marjoja vaan ja vastasin silloin t?ll?in, kun he minulta jotakin taas uudestaan kysyiv?t. Mutta ei aikaakaan, kun minua jo rupesi v?h?n harmittamaan. He rupesivat minua jonkunlaisena pilkan esineen? pit?m??n. Sen min? selv?sti huomasin siit?, kun heid?n suunsa ja ??nens? oli loppumattomassa naurussa, niin etten muuta en??n kuullutkaan kuin naurua ja kysymyksi?. -- Kuinka sinua oikein pienennettiin? Ja koska sinua taas ruvetaan pienent?m??n? ett? hekin muka mielell??n tulevat sit? kummaa katselemaan. Min? en siis muuta osannut kuin siirty? v?hitellen erilleen heist? rauhaa saadakseni; samalla p??tin mieless?ni, etteiv?t he olleet oikein viisaita. Kuitenkaan en pakoon siirtymisell?ni muuta voinut kuin sen, ett? he sit? pikemmin tulivat per?ss?ni yh? uudistamaan mokomia kysymyksi?ns? ja kaiuttamaan niityn mets?? uusilla nauruillansa. Sit? en voi tiet??, miten minun olis k?ynytk??n, jollei er?s vanhanpuolinen mies, jolla oli viikate olalla, valkoiset vaatteet yll? ja leve? huopahattu p??ss?, olisi siit? ohitse kulkenut ja vallatonta lapsilaumaa kovasti torunut sek? samassa antanut meille kaikille yhteisen varoituksen olla niitty? tallaamatta. Min? pidin sen vanhan miehen k?yt?st? siin? asiassa jotenki toimellisesti tehtyn? ja arvelin h?nen olevan jonkun vanhoista yst?vist?ni, kumminkin tuttavistani entisilt? vanhuuteni ajoilta, ennen pienennyst?ni; vaan ajattelin kuitenkin h?nelle ei paljon paremmin k?yv?n kuin minullekaan, kun se aika tulee, ett? h?nkin pienennet??n. Jopa pelk?sin h?nelle viel? hullumminkin k?yv?n kuin minulle, kuin h?n oli sen reuhaavan lapsijoukon suututtanut.
Ajatellen vanhan miehen surullista tulevaisuutta, astuin verkalleen kotiani kohti. En ollut hyv?ll? mielell?. V?h?n oli marjoja ropeessa ja hyvin aavistin, mit? toiset lapset ajattelivat minusta. He pitiv?t minua varmaankin py?r?p??n? ja olivat kyll? valmiit, miss? vaan minun n?kisiv?t, tekem??n minusta pilkkaa.

KOLMAS LUKU.
Min? k?yn ensikerran kirkossa.
Oli kerran sunnuntai-aamu. Mutta jos oikein muistan, oli se samalla Tapanin p?iv?. Minun ajanlaskuni mukaan olisi n?et edellisen? p?iv?n? ollut lauvantai, vaan ett? se p?iv?, jota min? lauvantaiksi luulin, oli joulu, sen huomasin ?itini sanoista. Kun min? n?et aikaseen aamulla otin ?itini pienen puukon ja rupesin tikkuja vuolemaan, niin ?itini otti puukon sek? tikun pois k?dest?ni ja sanoi: ?l? nyt toki jouluna vuolemaan rupea! Ja samassa h?n my?s sanoi, ett? jollei olis ulkona niin kauhea pakkanen, niin p??sisit t?n??n kirkkoon, mutta jos huomiseksi ilma lauhtuu, niin p??set huomenna sen sijaan,