Hattu | Page 7

-- --!
TUURE. No mutta, kuulehan nyt!
SIIRI. Mitä?
TUURE. Ei mitään. (Hiljaa.) Kuinka voisikaan hän kestää sitä nyt!
(Ääneen.) Kuinka sinä voit näin loukata minua, Siiri?
SIIRI (arasti). Loukkaanko minä -- -- Minä en tiennyt -- -- minä luulin
-- --.
TUURE. Onko minun entisessä elämässäni mitään, joka oikeuttaisi
sinut heittämään semmoisen varjon -- --
SIIRI. Älä suutu, Tuure.
TUURE. Suutu, en, mutta minä joudun epätoivoon! Kun sinä panet
noin pahaksesi kuvitellun koettelemuksen, Siiri, niin mitä sitten
teetkään, kun tulee todellinen.
SIIRI. Minähän olen niin lapsellinen, niinkuin tiedät, ja että minua
koskaan mikään suru kohtaisi, sitä en ole ajatellutkaan.
TUURE. Et, sen minä tiedän.
SIIRI. Näetkös, Tuure. Mitä tahansa sinä salaatkin minulta, niin jotakin
se kuitenkin on, ja että sinun ja minun välilläni on mitään, siihen on
minun kyllä vaikea tottua.
TUURE. Olet oikeassa, Siiri. Minä tunnen sen nyt. Meidän välillämme
ei saa olla mitään salaisuuksia. Jumala sinua siunatkoon, lapsi kulta,
niistä sanoista. Ne karkoittivat kaiken epäilyksen, kaikki synkät varjot.
Kas tässä, lue (ojentaa Siirille kirjeen). Ja anna minulle anteeksi, jos
voit. Minä olen rikkonut heikkoudesta ja -- --
SIIRI. Sinä olet siis rikkonut! Mutta minä en todellakaan voi lukea nyt.
(Laskee kirjeen pöydälle.) En voi!

TUURE. Mutta koetahan nyt malttaa -- --
VIIDES KOHTAUS.
EDELLISET ja AGNES.
AGNES (oikealta). Jättäkää hänet minun huostaani.
TUURE. Ah, te! Niin, puhukaahan te hänelle. Nainenhan ymmärtää
kuitenkin aina paremmin kuin mies, mitenkä sairasta lasta on
lohdutettava. (Siirille) Oma rakas pikku eukkoni -- --
AGNES. Jättäkää meidät hetkeksi kahden kesken. (_Tuure menee
vasemmalle._)
KUUDES KOHTAUS.
SIIRI ja AGNES.
AGNES. Vai niin, ystäväiseni, että sinun onnesi ei ollut rakennettu sen
lujemmalle pohjalle?
SIIRI. Minun onneni!
AGNES. Minä kuulin kaikki tyyni. Hän on kauheasti pettänyt sinua.
SIIRI. Kuka? Tuureko?
AGNES. Niin, pysykäämme vain tosiasioissa. Kylmyys, hajamielisyys,
tuntikausia kestävä poissaolo voimatta sanoa, missä on ollut, naisen
kirje, jota sinä et saa lukea, ynnä muuta.
SIIRI. Niin, niin -- -- niin se on.
AGNES. Ainoa mikä sinua voi lohduttaa, on se, että hän on sinulle
kokonaan arvoton.
SIIRI. Arvoton! Kuinka sinä sen tiedät? Tiedätkö sinä, kuinka minä
olen kiusannut, koetellut häntä! Tiedätkö sinä, että hän ei koskaan ole

kuullut ainoatakaan tervettä neuvoa minun huuliltani, vain mitä
järjettömimpiä vaatimuksia, että minä en koskaan ole tukenut hänen
pyrkimyksiään, että hänellä, pitääkseen minua hyvällä tuulella aina on
pitänyt olla taskut täynnä namusia ja lahjoja ikäänkuin hemmotellulle
lapselle. Sano, tiedätkö sinä tämän kaikki. Ja tällaiselle oikulliselle
nukelle on hän uhrannut koko tulevaisuutensa ja antautunut toimeen,
joka on hänelle mitä vastenmielisin. Jos joku on arvoton, niin se olen
minä eikä hän. (Heittäytyy itkien nojatuoliin.)
AGNES (syrjään). Lääke oli katkera, mutta se vaikutti. (Ääneen.) No,
rakkaani, emmeköhän nyt lukisi tätä hirveätä kirjettä.
SIIRI. Kirjettä? Niin, lue sinä. Nyt minä voin kuulla sen.
AGNES (lukee). Rakas veljenpoikani.
SIIRI. Veljenpoikani!
AGNES (lukee). On ikävä kuulla, että elämä Helsingissä tulee niin
kalliiksi. Mutta minun mielestäni sinun olisi pitänyt ajatella sitä asiaa,
ennenkuin menit naimisiin. Mitä nyt vekseliin tulee, jota pyydät minun
lunastamaan, niin kieltäydyn minä aivan jyrkästi. Mies, joka yhdessä
vuodessa velkaantuu kaksituhatta markkaa, ei ansaitse mitään apua.
Minua ilahduttaa kuulla, että teidän pesänne on vakuutena, sillä
silloinhan ei kukaan joudu kärsimään. (Puhuu.) Paitsi te itse, mutta se
ei tunnu mitään merkitsevän. (Lukee.) Muuttakaa sitten johonkin
vinnikamariin ja olkaa säästäväiset, se on minun neuvoni. Hienolle
rouvalle se kai käy raskaaksi, mutta parempi niinkin kuin lainata,
voimatta maksaa takaisin. Ystävällinen musterisi Margareetta.
(_Kääntää kirjeen kokoon.) No, hänen_ ystävällisyyttään ei suinkaan
voi epäillä.
SIIRI (tempaisee kirjeen). Mitä sinä luet? (Silmää kirjeen läpitse.)
Kaksi tuhatta markkaa -- -- teidän pesänne -- -- vinnikamari -- -- hieno
rouva.
AGNES. Voitko kuunnella minua levollisesti, Siiri?

SIIRI (yhä kirjettä silmäillen). Voin, voin.
AGNES. Miehesi on ponnistellut kaikki voimansa hankkiakseen rahoja,
mutta turhaan, ja keskiviikkona lankeaa vekseli.
SIIRI. Kuinka sinä tiedät tämän kaiken?
AGNES. Sehän on yhdentekevää; siinä kyllä, että tiedän. Jos sitä ei
siihen mennessä makseta, niin -- --
SIIRI. Niin, mitä?
AGNES. Niin toimitetaan täällä ulosmittaus.
SIIRI. Mitä ymmärretään ulosmittauksella?
AGNES. Te menetätte kaikki, mitä teillä on.
SIIRI. Ja tämä on minun vikani, minun!
AGNES. Niin, voimmehan siten otaksua kohteliaisuuden vuoksi.
SIIRI. Minä se olen houkutellut ja vietellyt hänet yhä uusiin ja uusiin
menoihin, mutta minä en koskaan ymmärtänyt, miten väärin se oli. Ei
kukaan ollut opettanut minulle rahan arvoa, muuta kuin että mikään
uhraus ei ollut liian suuri, kun kysymyksessä oli minun koristamiseni.
AGNES. Sinä olet kuitenkin onnellinen, kun sinun ei ole tarvinnut
uhrata itseäsi.
SIIRI. Hänen taistellessaan, kärsiessään olen minä nauttinut, leikkinyt!
AGNES (_nostaa lattiasta ja silmäilee sitä paperilappua, joka putosi
Tuuren lompakosta) . Kohtalo_ puhuu tänään järkeä. Minun ei tarvitse
vaivata ajatuksiani. Kas tässä, Siiri (antaa hänelle paperilapun). Sinun
päätelmiltäsi ei siis puutu johdonmukaisuutta.
SIIRI (silmää lappua). Ja tämän hän on tehnyt maksaakseen tuon
(osottaa hattua). Tuure, Tuure! (Juoksee vasemmalle.)

AGNES (yksin). Tänään hän panttaa kellonsa, huomenna -- --!
(Nytkäyttää olkapäitään.) Onneksi on huomispäivä minun käsissäni.
(Repäisee lehden muistikirjastaan ja istuutuu kirjoituspöydän