Hattu | Page 6

hattu päässä. Onko hänen
armonsa keikaillut omalle kuvalleen yli tunnin ajan?

SIIRI. Eipä suinkaan! (Ottaa hatun pois.) Täällä on tapahtunut suuria
asioita sinun poissa ollessasi.
TUURE. Suuria asioita! Sepä ei ole vähän.
SIIRI. Suuria asioita, ei mitään pikku asioita. Niin olisi sinun pitänyt
sanoa. Agnes Löwensköld on muuten täällä.
TUURE. Älä, mitä sinä sanot! No, onpa hauskaa kerran tutustua siihen
kauneuden ja neron ihmeeseen -- --
SIIRI. Älä puhu niin kovaa! Hän on tuolla minun huoneessani.
TUURE. Ai, peijakas!
SIIRI. Hän ei voi oikein hyvin.
TUURE. Eihän se vain ole mitään vakavaa, toivon minä.
SIIRI (kurottaa päätään ja kuiskaa Tuuren korvaan). Minä luulen, että
hän on avioliitossaan onneton.
TUURE. Sehän on kylläkin vakavaa.
SIIRI. Niin, mutta minäpä en joutunut onnettomaksi. Mutta tulehan
tänne istumaan. -- No, ei niin likelle. Agnes voi tulla. Miksikä sinä
viivyit niin kauan?
TUURE. Minä sain aivan odottamatta työtä --
SIIRI (leikillisesti). Konttorissa ehkä?
TUURE. Niin, -- niin -- tietysti konttorissa.
SIIRI. Tuure!
TUURE. Mitä niin? Sinähän aivan --
SIIRI. Sinä narraat!

TUURE. Narraanko minä?
SIIRI. Niin, minä lähetin äsken kysymään sinua ja silloin vastasi Lind,
että sinä et ollut koko iltana käynyt konttorissa.
TUURE (nousee). Siitä kai Lind vähän tietää. Muuten viivyin minä
siellä vain pikkusen ajan, sen verran vain, että otin rahat.
SIIRI. Ja äsken sinä sanoit, että sait odottamatta työtä!
TUURE. Aikooko kultu ruveta kiristämään tunnustuksia. No niin, jos
nyt siis tekisin synnintunnustuksen: minä kävin Knuutin luona
pyytämässä häneltä vähän -- apua.
SIIRI. Kirjainpäätökseen, arvaan minä.
TUURE. Juuri niin! Totisesti, eikös vain pikku vaimoseni rupea jo
olemaan perehtynyt kauppatermeihin.
SIIRI (synkästi). Niin, ainakin kirjainpäätökseen.
TUURE. Se onkin kaikista vaikein.
SIIRI. Ja kaikista ikävin.
TUURE (istuu uudestaan Siirin viereen). Ei mutta katsos vain lapsosen
suuta! Sulkee lehtensä kuin orjantappura sadesäällä.
SIIRI. Sinulla on varmasti runollisia taipumuksia, Tuure.
TUURE. Oliko tuo orjantappura-vertaus sitten niin kovin runollista,
mitä?
SIIRI. Oikeastaan oli vahinko, että hylkäsit lukusi.
TUURE. Voinhan minä ruveta kansankirjailijaksi. Kunnollinen
kansankirjailija ei varmaankaan voisi olla herättämättä huomiota.
SIIRI. Oo, eipä sen puolesta. Mutta »tohtorinna» kuuluu sentään koko

joukon paremmalta kuin kasöörin rouva. (Huokaisten.) Agnesta
kutsutaan »hänen armokseen».
TUURE. Mahdollista kyllä. Mutta olisipa meillä ollut odottamista.
SIIRI (ilostuen). Niin, sinä olet oikeassa. Ja sitä en minä varmaankaan
olisi kestänyt.
TUURE. Mutta minä olisin.
SIIRI. Älä kiusaa minua, Tuure.
TUURE. Ja jos se ei olisi tapahtunut sinun tähtesi, niin --
SIIRI (itku kurkussa). Minun tähteni! Ett'es häpee, Tuure!
TUURE. No, olisiko sitten parempi, jos se olisi tapahtunut jonkun
toisen tähden?
SIIRI. Ei, Tuure, nyt -- --
TUURE. Nyt sinä olet mielelläsi kasöörin rouva, niinkö?
SIIRI. Minun kai täytyy, rauhan vuoksi.
TUURE. No, nyt sinä olet kiltti tyttö. Sotakulut maksan minä
jalomielisesti kyllä itse. Mitä se tuo ihanuus taas maksoikaan? (Osottaa
hattua.)
SIIRI. Ainoastaan 38 markkaa.
TUURE. Ole hyvä! (_Antaa Siirille seteleitä, jolloin hänen
lompakostaan putoaa pieni paperilappu._) Kymmenen, kaksikymmentä,
kolmekymmentä, -- neljäkymmentä.
SIIRI. Ja viisikymmentä.
TUURE. Vai niin -- viisikymmentä. (Antaa vielä yhden setelin.)
Sinusta pitäisi tehdä valtiovarain päällikkö, Siiri.

SIIRI. Kuinka niin?
TUURE. Sillä sinä hoidat »sisäistä taloutta» tavalla, joka tekisi sinun
nimesi kuolemattomaksi.
LIISA (vasemmalta). Tässä on kirje kasöörille.
SIIRI. Anna tänne. (_Liisa antaa kirjeen, jota Siiri uteliaasti tarkastelee,
ja poistuu vasemmalle.) Kas tässä, Tuure. (Tuuren luettua kirjeen._)
Mikä kirje se on.
TUURE (hätääntyneenä). Se on asioimiskirje.
SIIRI. Naisen käsialalla?
AGNES (näkyy oikeanpuoleisessa ovessa, mutta vetäytyy takaisin.)
TUURE. Niin, olkoon sitten nais-asioimiskirje.
SIIRI. Mutta kuoren nurkassa oli »yksityinen».
TUURE (harmistuneena). No, silloin se on yksityinen
nais-asioimiskirje. Kas niin, oletko nyt tyydytetty?
SIIRI. Siiri tahtoo lukea sen.
TUURE. Sitä sinä et saa.
SIIRI. Enkö saa? Sinulla on siis salaisuuksia?
TUURE. No niin, kuten tahdot. Voihan olla mahdollista.
SIIRI. Salaisuuksia, sinulla! Ja äsken tyrkkäsit sinä minut luotasi, ja
sitten -- kaikki muu -- --. Ei, se ei voi olla mahdollista.
TUURE. Kas niin, Siiri. Älä nyt tee kärpäsestä härkää.
SIIRI. Kärpäsestä, niin kai. Sinä vain pelottelit kultuasi niinkuin niin
monasti ennen. Saanhan minä lukea kirjeen?

TUURE. Et. (Itsekseen.) Minä en voi.
SIIRI. Sen sisältö tuottaisi ehkä minulle surua?
TUURE. Juuri niin, aivan liian suurta surua, pelkään minä.
SIIRI (huokaisee syvään). Vai niin. Tahdotko vastata minulle erääseen
kysymykseen, Tuure?
TUURE. Vaikka sataan. Mutta älä tuijota minuun noin jäykästi ja
hurjasti, lapsukainen. Se kiusaa minua.
SIIRI. Olitko konttorissa tänä iltana?
TUURE. No niin: en.
SIIRI. Ja missä sinä olit?
TUURE. Minä en voi enkä tahdo sanoa.
SIIRI (kylmästi). Vai niin.
TUURE. En, koska minä siten paljastaisin itsestäni
anteeksiantamattoman heikkouden. Mutta, Siiri, mikä sinun on? (Äkkiä.)
Onko mahdollista, että sinä voit luulla -- -- epäillä minua?
SIIRI. Ei, minä en epäile enään. (Intohimoisesti.) Tuure, sinä olet
pettänyt minua!
TUURE. Minä! Minä, joka rakastan sinua niin äärettömästi, että minä
suojatakseni sinut surulta voisin pantata oman sieluni. Ainakin minusta
nyt siltä tuntuu.
SIIRI. Nyt minä ymmärrän kaikki. Sinun hajamielisyytesi, sinun
kylmyytesi, sinun -- -- Ja väsyttyäsi leikkikaluusi, miksi et voinut erota
hänestä?
TUURE. Mutta tämähän on aivan kuulumatonta lapsellisuutta.

SIIRI. Niin, kuulumatonta lapsellisuutta. Tuure raukka, ja minä
onneton