Haapakoskelaiset | Page 9

-- Tiedättehän ehkä, hyvä neiti, että suuri tulipalo on raivonnut eräässä
kylässä muutamien peninkulmien päässä Moskovasta, jossa pataljoona
oli viime kesänä. On toimitettu keräyksiä vahinkoa kärsineiden hyväksi,
ja muutamat rykmentin upseerit ynnä joukko ylimysnaisia on pannut
toimeen kilparatsastuksen kilpa-ajoradalla tuolla Hodinin kentällä. Siitä
tulee vain harrastajain näytäntö, vähä ruusu- ja tanssiratsastusta ja
ainoastaan yksi esteratsastus, ei muuta kuin pieni paraadi. Ehkä teitä,
hyvä vapaaherratar, huvittaa sen näkeminen, arvelen minä. Lippuja
myövät vähitellen Helena Nikolajevna, minä ja pataljoonan upseerit.
-- Niin, ja mikä Helena! keskeytti Horn. Hän istuu ratsun seljässä kuin
perho häilyvällä korrella, kaunis siniperhonen. Hänellä oli kaksi lippua
omaan looshiinsa, ja minä otin ne; olisitpa nähnyt, kuinka iloiseksi hän
tuli, kuin minä lupasin tuoda sisareni kanssani.
-- Vai niin, sanoi Hanna, heikosti hymyillen, mikä suku se on?
Ennen kuin Martinov ehti vastata, selitti Horn:
-- Hyvä suku. Isä oli täällä rykmentinpäällikkönä, ja Helena
Nikolajevnalla on kanssansa täti, eräs Koshelsky.
-- Minä pyydän teitä, vapaaherratar, olemaan peljästymättä, kuin näette
tädin: hän on epäilemättä hyvin kunnianarvoinen nainen, mutta meillä
pataljoonassa oli tapana sanoa häntä rautalankanaiseksi.
-- Mitä? Rautalankanaiseksi!
-- Niin, näettekös, hänessä on kaikki kätkettynä läpipääsemättömän
salaperäisyyden verhoon. Hän on hyvin yhdistetty rautalangoista ja
puuterista, jota paitsi hänessä on vähä punaista ja mustaa sekä vähä
kutakin, niin, ymmärrättehän, ja sitte hän pukeutuu niin...

-- Mutta hyvänen aika, sanoi Hanna, te kuvaatte häntä semmoiseksi,
että minä tuskin luulen voivani tulla.
-- Oh, sanoi Horn vähän kärsimättömästi, tiedäthän, että Martinov on
runoilija, hän käyttää voimakasta väritystä. Tietysti sinä voit tulla
mukaan -- ja hänen tavallinen varovaisuutensa ja päättämättömyytensä
olivat kerrassaan kuin pois puhalletut.
Martinov hymyili niin, että sitä saattoi selittää kuinka hyvänsä. --
Epäilemättä voitte tulla mukaan, sanoi hän viimein, huomattuaan
Hornin tyytymättömyyden.
-- Niin, ja nyt saat kerralla nähdä Moskovan koko kauniin maailman,
juuri ennen lähtöäsi. Niin tosiaan, sisareni tahtoo lähteä jo ylihuomenna
iltajunalla.
-- Nytkö jo? Niinkö vähän Moskova teitä sitte miellyttää?
-- Ei, mutta minä en voi jättää niin kauaksi vanhaa isäämme yksinään,
ja sitä paitsi ... niin, minä luulen terveytenikin täällä huononneen.
Minun täytyy lähteä.
-- Niin, minulle se kyllä on ikävä, sanoi Horn, mutta kiitos hyvästä
avusta, ja maljasi nyt. Ennen syksyä olen minäkin kotona. Tiedätkös
mitä? Luulenpa, että menen huomenna tervehtimään Nikolai
Konstantinovitshia, entistä rykmentinpäällikköä. Upseerit kai
seurustelevat siellä vai kuinka?
-- Kas vain, Erik Aleksandrovitsh, sanoi Martinov nauraen, Helena on
valloittanut Pariksensa. Sinähän olet aivan hurmautunut. Se muuten
sopii erinomaisesti; kaikki pataljoonan upseerit ovat huomenna
toimessa. Erik Aleksandrovitsh siten saa olla ruhtinattaren palvelijana.
Päivällinen syötiin ilomielin. Tuntia myöhemmin istuivat sisarukset
Aldonin huvilan kuistilla, puhellen Suomesta, kodista, isästä, joka oli
toimittanut vanhan kartanon sukuperinnöksi, sekä sen muutoksen
seurauksista heille sisaruksille. Samalla katselivat he kävelijöitä, jotka
vielä kauan senkin jälkeen, kuin aurinko jo oli laskeutunut, astuskelivat

puiden tuuheain latvojen alla, nauttien kevätyön lienteyttä, puiston
suloista viileyttä ja sulavaa musiikkia, joka Mauritanian konserttisalista
tulvi yli seudun ja sekautui kukkivien kastanjain ja narsissein tuoksuun.

III.
Kilpa-ajoradalla Hodinin kentällä oli suuri tungos ja vilinä. Vaunut
toistensa jälkeen vierivät aitauksen eteen, joka ympäröitsi tallia,
satuloimakenttää ja katsojain parvekkeita. Kuskit ja palvelijat loistivat
kaikkein kauneimmassa muhkeudessaan, vaunut välkkyivät ja silat
kimaltelivat auringon paisteessa. Poliisit, joita joukottain seisoi
aitauksen portilla, tervehtivät toista ylhäistä henkilöä toisensa jälkeen ja
osoittivat heidän vaunuillensa kullekin ennen määrätyn paikkansa.
Översti Horn ja hänen sisarensa tulivat hyvissä ajoin. He näyttivät
lippunsa, ja heti syöksyi erinomaisesti vahattu, käherretty ja kammattu,
nuori luutnantti Hornin pataljoonasta esiin heidän luoksensa, esitti
itsensä Aleksei Sidorovitsh Petroviksi ja sanoi saaneensa Helena
Nikolajevnalta -- niin hän häntä vain nimitti -- käskyn osoittaa heille
paikkansa. Heidät vietiin itse johtokunnan varalle pidätettyyn
penkkiriviin, aivan parvekkeen laidan eteen. Niinpä heillä siis oli
erinomainen paikka katsella loistavaa näytelmää.
Ylhäällä parvekkeilla istui edustajia kaikista johtavista perheistä, kuten
E. de Laveley niitä nimittää, noista perheistä, jotka eivät hallitse, mutta
kuitenkin johtavat koko kansaa. Siellä istui kukoistavin joukko sen
nimellisiä kuin Rostoptshin, Uvarov, Sheremetjev, Dolgoruki,
Novosiltzov, joiden kantajia on vuosikymmen toisensa perästä läpi
vuosisatojen mainittu milloin Herostratonin, milloin Solonin vertaisina,
aina kaikkein ensimmäisinä miehinä. Parvet olivat muuten täynnä aivan
tungokseen asti. Kaunisten, moniväristen pukujen merestä kohosi
purpuranpunaisia ja valkoisia päivänvarjoja kuin isot kuuman
ilmanalan kukat, ja ne vapisivat ja huojuivat omistajainsa käsissä
tunteiden tuulahduksista, vielä arvaamattomammista kuin se tuuli, joka
häilyttelee maan pinnalla kasvavia kukkasia. Koko parvet aaltoilivat
väreistä ja kukista, nauhoista ja pitseistä; siellä säihkyi kauneita silmiä,

mustia silmiä, sinisiä silmiä. Tervehdittiin tuttaviaan huiskuttaen
päivänvarjoilla ja nenäliinoilla. Lyhyt iloinen huudahdus ilmaisi silloin
tällöin, missä hermoja ärsyttävässä jännityksessä oltiin. Ja sen loistavan
taulun päällä ylhäällä taivaan kaareva kumu tyynenä, lämpöisen
sinisenä, koristettuna isoilla pilvillä, suurilla, päällekkäin kasautuneilla
tasangon pilvillä, jotka päältä päin ovat valkoiset kuin lumipeitteiset
alpit ja jäävirrat, alhaalta kaukaa lämpöisen sinipunervat ja
tuhkaharmaat. Lähinnä parvien reunaa oli suuri soikea ala kenttää
aidattu tangoilla, lipuilla ja nuorilla; siinä oli kuten sirkuksessa osa
näytännöistä tapahtuva. Nyt siinä kuitenkin oli paraastaan vain Hornin
pataljoonan upseereja, jotka överstinsä asettuessaan paikallensa
tervehtivät häntä tarkalla sotilasryhdillä.
Kaikki se kuitenkin jäi