Goethen runoja | Page 4

ihminen,?avulias ja hyv?,?sill? se yksin?erottaa h?net?kaikista olennoista,?joita me tunnemme.
Olkaa tervehdityt, korkeat,?tuntemattomat,?joita me aavistamme!?Ihmisen esikuva opettakoon?uskomaan teihin.
Sill? vailla tunteita?aivan on luonto:?aurinko paistaa?hyville ja huonoille,?pahantekij?lle?loistavat kuin parhaalle?kuu sek? t?hdet.
Tuuli ja virrat,?ukkonen ja sateet?vy?ryv?t tiet??n,?tempaavat ohitse?kulkiessansa?toisen j?lkeen toisen.
Niin my?skin onni?sokkona kulkee,?valitsee poikasen?viattomat kiharat,?milloin taasen kaljun,?syyllisen p??laen.
Ikuisten, rautaisten?lakien pakosta?t?ytyy meid?n?olemassaolomme?keh? k?yd? umpeen.
Ainoastaan ihminen?kykenee mahdottomaan,?h?n yksin valikoi,?erottaa, tuomitsee,?h?n vain voi hetkelle?kest?vyytt? antaa.
H?ll' on yksin lupa?hyv?? palkita,?pahaa rangaista,?parantaa ja pelastaa,?kaikkea eksyv???ohjata tielle.
Jumalille suomme?kunnian kuin ois he?ihmisi?, tekisiv?t?suuressa sen, mink??meist? parhain pieness??tekisi tai tahtoisi.
Jalo ihminen olkoon,?avulias ja hyv?!?V?sym?tt? luokoon h?n?hy?dyllist?, oikeaa,?olkohon esikuva?aavistettuin jumalten.
AMOR JA RUNOTTARET.
Sai Musat halun keinoin taidokkain?my?s Psychen lyyran k?ytt??n opastella,?h?n ett? my?s vois runoella,?mut Sielu pysyi proosallisna vain.?Ei soinnahtanut oikein lyyran kieli,?vaikk' oli ihanaisin kes?y?.?Niin saapui kerran Amor hehkumieli?ja koko oppi oli hetken ty?.
ALPPI.
Ruskea eilen viel' oli p??s kuin armahan kutrit
jonk' kuva mieless?in v?ikkyvi kaukahinen.?Harmaa nyt, hopeainen on p??s, lumen peitt?m?, jonka
tuulinen, myrskyv? y? yllesi heitt?nyt on.?Nuoruus ja vanhuus, niin liki ootte te kuin el?m?ss?,
vain uni y?n v?lill??n, huomen ja eilinen on.
UUSI AMOR.
Amor, nuori ja vallaton, h?n, joka vietteli Psychen,
katsehen loi Olympoon voittajan silm?yksin.?Keksi h?n Venuksen, yli muiden loistavan, kauniin,
keksi, ja rinnassaan sai tuli loimuamaan.?Ah, jumalattarenkin pyh?n vastustella on turha,
Amor vallaton tuo vei h?net armahakseen.?Heist?p? silloin syntyi uusi ja lempe? Amor,
mielens? sai is?lt??n, sai tavat ?idilt? h?n.?Aina sa voit h?net l?yt?? Musain seurasta, h?np?
sytt?vi nuolellaan taitehen rakkauden.
MALJA.
Siron, t?ytel?isen maljan pidin?kaksin k?sin, siit? juodakseni?halukkaasti viinin hurmausta,?huolet, surut ajaakseni poies.
Amor, sis??n astuin, l?ysi minut,?hymyeli hienotunteisesti,?niinkuin tahtonut ois s??litell?:
?Tunnen viel? kaunihimman maljan,?jonne koko sielun upottaa voi.?Mit? lupaat, jos sen sulle suon ma,?t?ytt?in toisella sen nektarilla??
Miten t?ysin sanansa h?n piti,?kun on taivuttanut sinut, Lida,?minun, kauan ik?v?iv?n, puoleen!
Kun sun sylihini suljen, Lida,?kun sun huuliltasi rakkahilta?lemmen balsamia nautin, silloin?puhun itsekseni autuaana:
?Eip? kukaan toinen jumalista?tehnyt, omistanut moista maljaa!?Muotoja ei noita tee Vulcanus?hienoisimmallakaan vasarallaan!?Bacchus lehtevill? kukkuloilla?vanhimpain ja viisahimpain faunein?suokoon parhaan viinin puserrella,?itse k?ymist? sen tarkastellen:?eip? voi h?n tehd? moista juomaa!?
Y?-AJATUKSIA.
Teit? s??lin, ilottomat t?hdet,?jotka ihanasti taivahalta?merimiehen tiet? valaisette.?Teit' ei kukaan kuolevista kiit?,?ette lemmen onnea te tunne.?Lakkaamatta hetket, tunnit teit??ajaa taivaan autiota rataa.?Mink? matkan kuljittekaan aikaan,?jonka viivyin armahani luona,?unohtaen keskiy?n ja teid?t!
HARPUNSOITTAJAN LAULUISTA.
H?n, jonk' ei leip?? kyynel kastellut,?h?n, jok' ei koskaan, vaipuin sielun vaivaan,?oo itkein vuoteellansa istunut,?ei tunne teit? h?n, te vallat taivaan.
Te johdatatte meid?t el?m??n?ja kurjan syylliseksi tulemahan,?niin j?t?tte te h?net k?rsim??n,?kun kaikki syy maan p??ll? kostetahan.
AAMUINEN VALITUS.
Oi sa oikukas, sa rakas tytt?,?sano mulle, mit? oon ma tehnyt,?ett? tuomitset mun t?h?n piinaan,?ett? annetun sa sanas rikoit?
Iltasella eilen armahasti?k?si?ni puristellen kuiskit:??Niin, ma tulen aamun koittehessa,?tulen, yst?v?ni, aivan varmaan --?
Raollensa oveni ma j?tin,?koettelin ensin saranoita,?iloitsin, kun narisseet ne eiv?t.
Mik? odotuksen y? on mennyt!?Joka nelj?nneksen kulun laskin.?Hetkeksi kun nukahdin ma, oli?syd?meni sent??n valvehilla,?her?tt?en minut unestani.
Siunasin ma pime?t?, joka?kaikki k??ri rauhaisehen vaippaan,?iloitsin ma hiljaisesta y?st?,?kuuntelin ma hiljaisehen y?h?n,?eik? mik??n ??ni viel? liiku.
?Jos mun ajatukseni ois h?ll?,?jos mun tunteheni h?ll? oisi,?eip? aamua h?n odottaisi,?tulisi jo hetkell? h?n t?ll?.?
Hyppi kissanpoika ullakolla,?raapi hiiri tuvan nurkkausta,?jotain liikkui talon sis?puolia --?aina askeltasi kuulostelin?aina sinut tulevaksi toivoin.
Niin ma maaten tunnit pitk?t vuotin,?alkoi p?iv? verkkaan sarastella,?joka suunnalta jo ??nt? kuului.
?H?nen ovensako k?vi? Jospa?ois se minun ollut!? Liikkumatta?vuotehessa istuin, oveen katsoin,?eik? vihdoinkin se aukeneisi.?Pysyi palkoillansa oven puolet,?riippui raollansa saranoissa.
Kirkkahammaks tuli aamu yh?,?kuulin naapurin ma oven k?yv?n?h?nen askareitaan alottaissa,?kuulin kohta vaunujenkin jymyn,?oli kaupungin jo portti auki,?torin t?ydelt? jo ulkosalla?ihmist? ja rihkamata liikkui.
Talossakin alkoi ty? ja touhu,?yl?s, alas rappusissa k?ytiin,?ovet paukkui, kolisteli keng?t,?enk? sent??n viel?k??n ma voinut?tyyten eroon toivostani p??st?.
Vasta aurinko kun kirottuine?s?teinens? sein?lleni sattui,?nousin, sekoittaaksein hengityksen?kuuman, kaipaavaisen viile?h?n?aamutuuleen siimeksess? puiston,?kohdatakseni sun ehk? siell? --?mut en lehtimajasta sua l?yd?,?enk? lehmuskujanteesta my?sk??n.
LEGENDA.
Kun viel?, salaten suuruuttaan,?meid?n Herramme kulki p??ll? maan?ja oppilait' oli t?ysin m??rin,?jotka tulkitsi kalliit sanansa v??rin,?h?n ohjasi heit? turuille, teille?ja puhui siell? halusta heille,?sill? alla vapaan taivahan?sanan pikimmin l?yt?? sattuvan.?Opit korkeat niin h?n, kussa h?n kulki,?pyh?n suunsa kautta saattoi julki,?pani vertauskuviinsa totuuden murun,?teki temppelikseen markkinaturun.
Niin kerran, kun joukkoansa johti?h?n rauhassa pient? kyl?? kohti,?n?ki tiell? kiilt?v?n esineen,?n?ki hevosenkeng?n kappaleen.?P?in Pietaria h?n silm?ns? luo:??Ota maasta rautakappale tuo.??Pyh? Pietari tuost' ei mill??nk??n,?oli n?hnyt unta k?ydess??n,?oli suurta ja syv?? kuvitellut,?oli mieless? maailman rakennellut,?oli antanut ajatustensa vied?,?eik' ajatukset rajoista tied?.?Oli liian pieni l?yt?nen,?ois valtikka tullut olla sen.?H?n moisen vuoksko selk??ns? vaivais,?palan rautaa maantieojasta kaivais??Tien oheen h?n kauas katsoi pois?kuin ei Mestarin sanoja kuullut ois.
Meid?n Herramme pitk?mielinen?maast' ottaa rautakappalen?eik? siit? sen koommin virka h?n.?Kun tullahan vihdoin kyl?h?n,?sep?n oveen kolkuttain h?n ly??ja raudan kolmesta pennist? my?.?Turun poikki sitten kulkiessa?n?kee kirsikoita h?n vakkasessa?ja ostaa kolmella pennill? niit? --?ei synny suurtakaan kauppaa siit?!?Mut marjat elein rauhaisin?h?n pist?? hihansa poimuihin.
Ulos toisesta portista astuttiin?ja tultiin aavalle nummelle niin,?miss' ei varjoa puu, ei pensas suo,?mut aurinko paahtava hellett? luo,?ja miss? vesitilkkanen?ois ollut aartehen arvoinen.?Meid?n Herramme edell? vaeltaa,?salavihkaa kirsikan pudottaa.?Pyh? Pietari kohta sen korjaa pois?kuin jos kultaisen omenan l?yt?nyt ois,?s?i makeaan suuhunsa marjasen.?Meid?n Herramme hetken j?lkehen?suo pudota kirsikan toisenkin --?sen noukkii Pietari pikimmin.?Panee Herramme kumartumaan n?in?monet kerrat Pietarin per?kk?in.?Kun kest?nyt tuota on kotvasen,?puhui Herramme h?nelle hymyillen:??Jos ajallas vaivan n?hnyt sa oisit?nyt mukavammin kulkea voisit.?Ken pieni? seikkoja halveksuu,?viel? pienempien vuoks vaivautuu.?
LEVOTON VERI.
Ulommas, ulommas, ulapalle,?yli maiden, menen,?mielikuvat kaikkialle,?ees ja taakse liidellen!?Uusi on kokemus my?h??n ja varhain,?aina syd?n surunsa luo,?tuskat on nuoruuden ravinto