Fredrika Runeberg | Page 9

kaikkia unhotettuja, ellei olisi oikeampaa sanoa, että se on
ylevästi inhimillinen. Kirjoittaja on, kuten ensimmäisessä,
"Aikyn"-nimisessä kertomuksessa sanotaan, "etsinyt kätkettyjä
kyyneleitä, jotka kenenkään huomaamatta ovat maahan pudonneet -- --
-- sekä niitä, jotka ikuisen lumen maassa ovat jäähelmiksi hyytyneet --
että niitä, jotka polttavan kuumina putoilevat Etelän hiekkaan." Mutta
varsinkin hän on "etsinyt ja koonnut kaikki kyyneleet naisen sydämmen
syvyydestä".
Tämä ominaisuus juuri onkin tämän kirjan suurimpana merkityksenä.
"Kamtschadalens hustru" (Kamtschalaisen vaimo), "Indianens qvinna"
(Indianinainen), "Odalisken" (Haaremiorjatar), "Hildred", Kuhinanuis
dotter (Kuhinanuin tytär), "Qvinnan på Tongatabu" (Tongatabun
nainen) "Salik Sardar Khans maka" (Salik Sardar Khani'n, puoliso),
"Simrith" ja "Aikyn"-nimisissä kertomuksissa kuvataan osaksi vaimon
kovaa kohtaloa siellä, missä moniavioisuus vallitsee, osaksi tuota
tuskallista miehen vallan alaisuutta ja vapauden puutetta, joka ahdisti ja
tavallaan vieläkin ahdistaa naisia sivistyneitten kansojen keskuudessa.
Runollisen kauniilla kielellä, kuvaamataidolla, joka on niin hienoisen
puhdas, että lukija tulee ajatelleeksi perhosten leikkiä kukkasten
keskellä, kertoo kirjailija Amulamelasta, kamtschalaisen vaimosta, joka
vapaaehtoisesti palvelee rikasta Tummea, jotta hänen oma miehensä
saisi tämän tyttären, Shachin, vaimokseen; indiaaninaisesta, joka,
vaikka mies oli hänet vanhuuden tähden jättänyt, kuitenkin salaa
seurasi häntä sotaretkillä ja imi myrkyn haavasta, kun vihollisen

myrkytetty nuoli oli tunkeutunut miehen ruumiiseen; Valista, haaremin
orjattaresta, joka haaremin rautaristikon takaa siunaa valkoista miestä,
jota hän on oppinut rakastamaan, silloin kuin tämä mies sotavankina oli
hänen kansansa luona Kaukasiassa; arabialaisnaisesta, joka kuuliaisena
vaeltaa erämaahan hakemaan lääkitseviä yrttejä parantaakseen
puolisonsa lempikoiraa ja hevosta, vaikka jalopeurat ja tiikerit häntä
kiljuen seuraavat ja joka uskollisuutensa palkaksi saa vastaanottaa
telttaansa miehensä uuden puolison ja tulla hänen orjattarekseen;
Tongatabun naisesta, joka tuomitaan kuolemaan siitä syystä että hän
varastaa jumalille pyhitettyjä kokospähkinöitä ja niiden nesteellä
pelastaa miehensä, joka on janoon kuolemaisillaan.
"Aikyn" on nuori Samojeedilaisnainen. Neljäntoista vuotisena hän on
myöty kierosilmäiselle Mirgàn'ille, joka heittää hänen syötäväkseen
kalvetut luut. Kun muukalainen rukoilee, ettei tämä löisi vaimoaan,
joka ei jaksa kantaa liian raskasta taakkaa, vastaa mies
ylenkatseellisesti: "mitä varten minä olisin ottanut itselleni vaimon ja
maksanut hänestä kalliin hinnan, kolmekymmentä poroa, ellen sitä
varten, että minulla olisi joku, joka kantaa minulle puita ja vettä ja
toimittaa askareeni? Nainenko ihminen? Uh, saastainen eläin!"
Kun vieras surkuttelee Aikyn'iä, vastaa tämä; -- "oletko sinä vaimosta
syntynyt, onko sinun maassasi naisia, koska minua surkuttelet? Enhän
minä ole kovaosaisempi muita naisia, sellainen on meidän kohtalomme.
-- Se johtuu siitä, että nainen on heikko, että hän on huono. Num on
tehnyt hänen sellaiseksi. Eihän poro saa valittaa sitä että ihminen häntä
rääkkää; ei metsäkana saa valittaa, että hänet paulaan pyydetään; ei
nainen saa valittaa orjanosaansa. Niin on sallittu."
Muukalainen tahtoo viedä Aikyn'in omaan maahansa ja lupaa hänelle
siellä valoisampia päiviä, mutta Aikyn ei suostu. Hän sanoo
muukalaiselle:
-- -- "Näin kertoo heimomme vanha taru: muinoin eli eräs tietäjä, hänen
nimensä oli Urier. Hän oli kaikista tietäjistä korkein, oli viisaampi kuin
kaikki muut. Mutta hänen mielestänsä maa oli huono, hän ikävöitsi
taivaaseen. Urier kutsui molemmat vaimonsa ja käski heitä
valmistamaan uudet vaatteet heille kaikille ja poroille uudet valjaat, ja
mitään vanhaa ei saanut ottaa mukaan. Urier kohosi korkeutta kohden
re'essään ja vaimot kohosivat niinikään, kumpainenkin omassa
re'essään, porot vetivät heitä taivasta kohden. Mutta Urier huomasi,

ettei hänen nuoren vaimonsa poro jaksanutkaan nousta ylöspäin, vaan
reki alkoi laskeutua maata kohden. Urier kysyi syytä ja vaimo vastasi:
-- "minä ompelin pukuuni nauhan, jonka olin ottanut lapsen kapalosta.
Se vetää minua maata kohden. Anna minun palata takaisin. Urier antoi
hänen palata maahan, mutta toinen vaimo nousi hänen kanssaan taivaan
kirkkauteen, ajoi siellä vahvoilla poroilla, eikä koskaan kärsinyt
puutetta, sillä siellä oli yltäkylläisesti metsänriistaa ja kaikellaista
hyvää.
"Vieras, sinä olet viisas kuin Urier. Ystävä, sinun luonasi olisi taivaan
autuus. Mutta Aikyn'in puvussa on nauha lapsen kapalosta, hän ei voi
sinua seurata."
Onpa kuin kirjailija tässä vertauskuvallisessa kertomuksessa olisi
tahtonut viitata siihen, että nainen useimmiten jaksaa kestää
kärsimykset -- olkoot ne sitten hienompaa tahi karkeampaa laatua --
siitä syystä, että häntä kiinnittää niihin "nauha lapsen kapalosta",
äidinrakkaus, säälivä hellyys lasta kohtaan, joka ei omasta tahdostaan
ole maailmaan syntynyt ja jolla ei ole muuta turvaa kuin äidin syli.
Tässä kertomuksessa myöskin sattuvasti kuvataan tuota sokeaa,
alistuvaista uskoa, että "sellainen on naisen kohtalo", joka usko on
alhaisella sivistysasteella elävän naisen tunnusmerkkinä ja joka
heikkona jälkikaikuna ilmenee siinä kärsivällisyydessä, jolla
sivistynytkin nainen kantaa kuormansa.
"_Hvad skall den gamla?_" (Mitä vanhasta?)-nimisessä kertomuksessa,
joka oikeastaan on suorasanainen runoelma, käsitellään aihetta, jota
kirjallisuudessa tuskin tavattanee muualla kuin Mathilda Roos'in
"Mormor"-nimisessä kertomuksessa. Siinä ilmenee haikea katkeruus
naisessa, jonka sydän vielä hehkuu nuorekasta innostusta, mutta joka
kuitenkin syrjäytetään siitä syystä että hän on "vanha" -- s. o. ei enää
ole nuori naisena.
-- -- "Mikä on vanha nainen? Rikka silmässä, tikku jalassa?
Kuinka voisi vanha iloa luoda? Hänen täytyy vaijeta, hänen täytyy
hävitä. Silloin, kun ei kukaan häntä huomaa, antaa hän parhaimman
riemun. -- --
-- -- Mistä syystä tahtoo vanhakin elää, miksi on hänelläkin tunteet,
miksi hän tahtoo kurkistaa ovensa ulkopuolelle?
-- -- Sieltä sisältä kuuluu iloista puhetta, siellä helähtelee raikas nauru.
Nuoret miehet