Faust I | Page 4

pilkataan Weltschmerz'i?, raikas "Jery u. Bately", suloinen vesi- ja mets?n?ytelm? "Die Fischerin" y.m. Lis?ksi h?n silloin suunnitteli ja alusteli tai kirjoittelikin suurimpia mestariteoksiaan, jotka my?hemmin ilmestyiv?t.
Syksyll? 1786 l?hti h?n kuuluisalle Italian matkalleen, josta h?n kahden vuoden p??st? palasi "taiteellisesti uudestisyntyneen?." Italia on historian, kirjallisuuden, maalauksen, musiikin kotimaa; joka askeleella kohtaapi mit? ihanimpia muinaisj??nn?ksi? ja suurenlaisia raunioita -- aiheita historioitsijalle ja taideniekalle. Mutta omituista G?then luonteessa oli, ett? h?n ei oivaltanut historian henke?; ihanimpain muinaisj??nn?sten ohitse h?n kulki kylm?n?. H?nt? ihastutti vaan Italian ihana luonto ja ilmasto, sen tumman sinerv? atsuritaivas, sen meri, sen vehmas kasvisto, sen taideaarteet, mik?li n?? v?litt?m?sti kuvastelivat luontoa ja raikasta el?m??. Mahtavain raunioiden kesken Rooman vallan ajalta tutki G?the kasvien ja kukkasten el?m??, tai harrasti geologiaa ja meteorologiaa. Roomassa valtasi h?nt? suuri taide-into; h?n k?vi kirkot ja galleriat, jopa alkoi itsekin piirustaa, toki ilman menestyst?. Runoja h?n ei suuresti sepitt?nyt t?ll? matkalla, mutta h?nelle selveni h?nen oma henkens?. H?n huomasi olevansa yksinomattain runoniekka ja heitti pois kaikki sivuharrastukset, paitsi luonnontieteet, joita h?n kiihke?sti rakasti el?m?ns? loppuun asti ja joita h?n muutamilla t?rkeill? keksinn?ill? on melkoisesti vienyt eteenp?in. Runous-oppi ja runoilus p??siv?t sopusointuun. Alusta asti oli h?n ollut objektiivinen; t?lle suunnalle antoi Italia uutta elvykett?, kun h?n n?ki saman suunnan vallitsevan antiikin paraissa teoksissa. Sep? h?nt? el?v?sti vieh?tti, se tuli h?nenkin opikseen. Mit? h?n itse oli hengiss??n tavoitellut, sen n?ki h?n Italiassa toteuneena. H?n tahtoi esitt?? luonnon ja el?m?n niin kuin ne ovat, ja niin oli antiikikin tehnyt. Itse sanoo h?n: "kaikki taantuvaiset ja hajoomaisillaan olevaiset ajat ovat subjektiivisia; mutta kaikkein edistyv?in aikain suunta on objektiivinen. Henki, joka pyrkii eteenp?in ja luo suurta, ei sukellu itse?ns? miettim??n -- se on kivulloisuutta."
Italian matkalla valmistui "Ifigenie" ja "Egmont"; siis niist? sananen. -- Ifigenien aine on muinaiskreikkalainen, mutta henki ja luonteet ovat uutta. Tyyni rauha ja verraton sulosointu helisee kautta t?m?n kauniin n?ytelm?n, joka paremmin on lyyrillinen laulu, kuin n?ytelm?. Ristiriidat eiv?t selvene ulkonaisten tointen tyrskyss?, vaan henkil?iden syd?miss?. -- Mit? "Egmont'iin" tulee, niin tuskinpa lienee teosta, jota vastaan kritiikill? on niin paljon sanomista ja joka sittekin on niin kaikkien lemmikki, kuin t?m?. Silt? puuttuu draaman alkuehto: voimakkain intohimojen ristiriita, siin? ei ole toimintaa, vaan kyll? pitki? puheita. Se on sarja mit? somimpia kuvaelmia, t?ynn? vieh?tt?v?? Stilleben'i?. Mutta kaikki nuo heikkoudet vajottaa varjoon Egmont ja Cl?rchen, nuo loistavat, valoisat, ylev?n-ihanat kuvat, jotka ikip?iviksi painuvat lukijan mieleen.
Syd?n ik?viss??n palasi G?the onnensa maasta Weimariin, miss? ihmiset ja olot nyt tuntuivat h?nest? varsin ik?vilt? ja jokap?iv?isilt?. Tosin herttua vapautti h?net k?yt?llisist? virkatoimista, niin ett? ainoastaan teateri, taiteet ja tieteet j?iv?t h?nen hoitoonsa, mutta sittekin runoja aina ik?v?i unelmainsa maata Italiaa. V?li rouva Steinin kanssa rikkui. Sen sijaan sai G?the uuden nais-idealin, hilpe?n, luonikkaan Christina Vulpiuksen, jonka h?n vanhoilla p?ivill??n otti lailliseksi vaimokseen. T?m? lempi innostutti h?nt? sepitt?m??n m.m. onnistuneet "R?mische Elegien." Pian ilmestyi _Tasso_, joka my?s on vieh?tt?v?n kaunis, mutta draamana heikko. Siin? kuvaillaan onnettoman runoilijan sieluntaisteluja ja hyrskivi? tunteita kanssapuheen, mutta ei toiminnan muodossa. Omituista on, ett? Weimarin henkil?it? ja oloja viljalta piilee t?ss? n?ytelm?ss?; niinp? Tasso on osaksi itse G?the. Mit? tunteita Ranskan vallankumouksen suuret tapaukset G?theen vaikutti, ne h?n kuvaili muutamiin v?h?arvoisempiin teoksiin, esm. "Der Grosscophta"; "der Bürgergeneral", "die Aufgeregten" y.m.
V. 1795 alkaa se merkillinen aikakausi, jolloin h?n solmi yst?vyytt? Schillerin kanssa. Itse h?n sanoo t?st? liitosta: "minulle se oli uusi kev?t, jossa kaikki alkoi ilosasti orastella, vesoa ja kukkia." Yst?vykset olivat t?ysi? vastakohtia kaikin puolin; mutta sep? juuri liiton sit? lujemmaksi solmi, sill? he t?ydensiv?t toisiansa. Schiller oli koko el?m?ns? taistellut puutteen ja k?yhyyden kanssa, h?nell? oli katkerat el?m?nkokemukset -- G?then rata oli aina ollut sile? ja p?iv?npaisteinen. G?the oli hengelt??n realisti, ulosp?in k??ntynyt, oivalsi el?m?n ja luonnon ja tunki ulkoap?in sen syd?myksiin. Schiller oli idealisti, eli vain aatteidensa mailmassa, joiden hajannaisia s?teit? h?n kokoeli ulkomailmasta, koettaen uudestaan luoda alkukuvan ihanuuden; h?nelle oli henki ??rett?m?n ylemp?n? luontoa, h?n oli vapauden innostunut julistaja. G?the oli helleeni, joka n?ki esineet etel?n kirkastavassa perspektiiviss?, Schiller saksalainen, joka pohjolan sumuihin etsi valoa hengest? ja aatteista. Mutta molemmilla oli yht? syv? vakuutus runouden ikuisesta voimasta ja merkityksest?. He t?ydensiv?t toinen toistansa; "G. antoi S:n aatteille aiheita ja aineita, ja S. pani tenhoisella aatevoimallaan G:n runsasvaraiset aineet ja katselmat hedelm?lliseen liikuntoon." Mestarien yhteisest? pajasta l?ksi nyt _Xenien_, joukko komparunoja, joissa ruoskittiin p?iv?n harhateille joutunutta kirjallisuutta sek? sen edustajia. Ja k?vip? nytkin niin, ett? "se koira kiljahti, johon kalikka sattui."
Nyt valmistui my?s G?then "Wilhelm Meister", jossa kuvaillaan nuorison turhia pyrint?j? sivistyksen tiell?. Pahinna esteen? esitell??n p??tt?m?tt?myys ja l?yhyys, joka tekee ... ...
[Sivut vii ja viii puuttuvat]
G?the on Saksan suurin runoilija, jopa mailman kirjallisuuden suurin ja yleishenkisin ilmi? Shakespearen j?lkeen. G?the ei kuulu mihink??n m??r?ttyyn kouluun kirjallisuudessa. H?nen suuntansa oli h?nen omansa; se oli puhtaan runouden ja kauneuden suunta, ja siit? syyst? h?nen muistonsa el?? niin kauan kuin tosi runous ihastuttaa ihmissyd?nt?.
K. F.
FAUST.
OMISTELMUS.
Taas ilmestytte, haamut, h??lyellen?Mun n?ht?viin, kuin entisp?ivin?n'.?Vaan, syd?n, ootko altis hurmoksellen??Pyyd?nk? viel? teit? j??m?h?n??Ah, voitittenpa,