Ensitaistelujen ajoilta | Page 6

ty?p?iv?n ja alimman tuntipalkan aikaan saaminen! Mutta sit?paitse kuuluu ty?v?enasian ajoon paljon suuria kysymyksi?, joista sinulle selvitteleminen veisi viikkoja jopa kuukausia.
-- Seh?n se on etten min? niist? asioista k?sit?, huokasi Julia, -- mutta olenhan min? niist? sent??n jotain kuullut.
-- Kaarlo, -- kysyi h?n sitten ??nell? ik??nkuin her?ten, -- eik? ne ole samoja kun sosialistit?
Aarnio naurahti. -- No ent?s sitten?
-- Min? olen niist? kuullut kerrottavan paljonkin! jatkoi Julia.
-- Ja mit? esimerkiksi?
-- Hyvinkin paljon! -- Ja oikeinpa hullua viel?.
-- Paljon ja hullua! -- Kuka sinulle moista on sy?tt?nyt? Joku herraskainen tietenkin, huudahti nyt Aarnio.
-- Onpahan vaan!
-- Kuka. Sanohan nyt suoraan.
-- Jospa sitten sanoisin. Se meid?n maisteri t?ss? er??n? iltana puhui niist? pitk?t jutut. Kertoili mink?laisia ne ulkomailla ovat. Kiihoittavat lakkoihin ja muihin rauhattomuuksiin ty?v?ke? suurissa joukoin, sek? opettavat ett? kaikki omaisuus pit?isi jakaa tasan. Eik?s tuo ole jo hullua! Etumiehet niist? istuvat vankiloissa, moni puolen ajan el?m?st??n Ja kun sielt? p??sev?t, taas uudelleen astuvat kansan keskelle sit? villitsem??n. Semmoisia raakoja ja syd?mett?mi? ihmisi? ne kuuluvat olevan!
Aarnio ei voinut nyt en??n olla t?ytt? kurkkua nauramatta, eik? h?n tahtonut osata siit? tauotakaan.
-- Mutta tuletko sin? jo vallan hassuksi? ihmetteli nyt Julia.
-- Ha, ha, ha! Mutta kun sin? puhut niin hulluja, ettei voi olla nauramatta. Eih?n ne ole ikin? tahtoneet kenenk??n omaisuutta tasailla! Se on vaan sit? vanhaa p?ty?, jolla ne t?ytt?en sanomalehtipalstansa koettavat sokaista ty?v?ke?. P?invastoin, sosialistit tahtovat kaikkea yhteiseksi ja yhteiskunnan omaisuudeksi. Siis koota eik? hajottaa! -- Eik? se ole nyt jo tarpeiksi pirstottua, ett? viel? enempi tarvitsisi ruhjoa! Eih?n sosialistit ole mit??n juutalaisia! He, he, he!
Julia oli nyt jo suuttua. -- Miksi sin? yh? naurat ja niin ivallisesti?
-- Viel?kin min? nauran, jatkoi Aarnio. -- Eik? ne ole mit??n ilkeit? ihmisi?. P?invastoin ovat ne mit? syd?mellisempi?, kun tahtovat ett? kaikki ihmiset voisivat olla ja tulla mit? onnellisemmiksi, niin aineellisessa kun henkisess?kin suhteessa. Siksip? koettavat my?skin lakoilla vied? perille ty?v?en pyyteit?, sill? se on ainoa ja oikeutetuin ase, kielt?yty? yksinkertaisesti ty?st?, kun ei muut keinot en??n auta! Kuulisitpa miten jalosti esimerkiksi ulkomailla suuret ty?v?enaatteen miehet voivat puhua! Tuhansia on useasti ymp?rill? ja niin henke? vet?m?tt? kuuntelevat ett? melkeinp? kuulisi nuppineulan maahan putoamisen!
-- Mutta Kaarlo! ?l?h?n nyt sent??n liiaksi innostu, pyyteli Julia. -- Tulisiko teill?kin lakko, jos eiv?t mestarit muuten suostuisi?
-- Ehk?, ehk? ei!
-- Ja sitten sin?kin pian viel? joudut johonkin pahoihin selkkauksiin, kun olet viel? niin tulinenkin! pelk?si Julia.
-- ?l? siit? huolehdi, vastasi nyt lempe?sti Aarnio. -- Luuletko minut ensiksi kiikkiin menev?n! Eei!
-- Lupaathan kuitenkin olla varovainen, lupaathan? rukoili Julia.
-- No lupaan, lupaan, vakuutteli Aarnio.
Kello k?vi jo yhdeks?tt? ja kun maa oli jo ollut sula viikkokausia vaikkakin oli vasta puoliv?liss? huhtikuuta, ohjasivat he askeleensa kuten useina iltoina ennenkin Linnoitusvuorelle, jossa oli istuimia, joilta voivat ihailla ymp?rist??. Kalsea kuu heloitti selke?ll? taivaalla ja t?hdet pilkottivat kuin sammumisensa edell?, sit? mukaan valoansa yh?ti heiketen kun p?iv?t kes?iseksi piteniv?t. Ilma oli kev?inen, virkist?v?n vilpas n?in illoin, her?tt?en v?h? kerrassaan toiveita ja unelmia saapuvasta kev??st?. Meren puolella, alhaalla, pienill? saarilla vanhanaikuiset linnoitukset graniittisein?mineen n?yttiv?t niin kolkon synkeilt? kuun kuolleessa valaistuksessa. Etemp?n? p??linnoituksesta tuikki tulia tehden sen eloisammaksi silm?lle ja ajatukselle. Merta, niin kauvaksi kun silm? kantoi, kattoi viel? j??, mutta pois oli jo lumi pinnalta sulanut, j?lell? vaan mustunut pinta, ennustaen sen pikaista murtumista. Toisaalla oli taaskin kokonaisia kaupungin osia my?skin silm?lle altisna. Sielt? tuikkivat tuhannet valot, sek? kuului kohinana suurkaupungin tuoksina, el?m?, ryske ja pauhu.
Nuoret istuivat penkill? vieretyksin, Julia nojasi turvallisena p??t?ns? Aarnion olalle ja t?m?n k?sivarsi oli hell?varoen laskeutunut h?nen vy?t?reilleen. Kauvan he sanattomina katsoen haaveilivat, rinnan t?ytti rauhoittava vaikkakin surumielinen tunne.
Aarnio k??nsi nyt lopulta katseensa Julian puoleen hell?sti kysyen:
-- Yst?v?ni, uskotko sin? l?ytyv?n oikein suurta ja puhdasta rakkautta maailmassa, uskotko sin??
Julia ei vastannut kun hennosti k?den puristuksella.
-- Niin, jatkoi nyt Aarnio, -- varmaankin on rakkautta, suurtakin ja uhrautuvaa rakkautta, mutta voiko se olla samanlaista kaikissa ihmisiss?, tai muodostaako sen eroavaisuuden juuri eri henkil?iden henkiset kehitysasteet ja muut seikat, sit? olen min? niin useasti ajatellut. Tai olisiko rakkaus sama kaikissa kehittym?tt?mimmiss?kin.
Julia naurahti. -- Sin?h?n puhut Kaarlo niin vaikeatajuisesti etten min? jaksa sinua ymm?rt??.
Aarnio jatkoi: -- Ilmaiseppa minulle nyt yksi salaisuus! Ilmaisetko?
-- Mik?h?n tuo sitten olisi?
-- No min?p? sanon! Mutta sittenkin tuntui, kuin olisi h?nelt? puuttunut voimia sit? sanomaan. Lopulta h?n kuitenkin jo uskalsi: -- Mik? voima se oli, joka sai sinut jo ensi iltana vastaansanomatta antaumaan suudeltavakseni! H?n nauroi. -- Sanoppa se minulle?
Julia punastui korviaan my?ten, voimatta vastata.
-- Sin? h?mm?styit. Mutta ota sin? kaikki vaan luonnolliselta kannalta, eik? vastaus ole sinulle vaikea!
Julia oli yh? viel?kin h?mill??n, mutta lopulta kuin h?n uskalsi k??nt?? katseensa Aarnion suoriin ja rehellisiin silmiin, katosi pelonalaisuus kuin yhdell? iskulla ja h?n voi melkeinp? iloisesti vastata: -- Se ett? silmiesi loisto oli niin syv?!
-- Eik? muuta?
-- Ja niin ihmeellinen hehku niist? loisti, ett? kuin huumaamana unhoitin kaiken!
-- Etk? ennen ollut sitten semmoista n?hnyt?
-- En muista! Mutta sinun kanssasi uskaltaisin tulla mihin hyv?ns? ja olla miss? hyv?ns? v?h??k??n pelk??m?tt?!
-- Se jo riitt??kin, vakuutteli Aarnio