Ensitaistelujen ajoilta

Ensitaistelujen ajoilta, by Otto
Tiuppa

The Project Gutenberg EBook of Ensitaistelujen ajoilta, by Otto Tiuppa
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Ensitaistelujen ajoilta
Author: Otto Tiuppa
Release Date: February 3, 2007 [EBook #20514]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
ENSITAISTELUJEN AJOILTA ***

Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.

ENSITAISTELUJEN AJOILTA
Kirjoitti Otto Tiuppa
Ensimmäisen kerran julkaissut Työväen Sanomalehti-Osakeyhtiö 1905.

I.
Rautatyöntekijäin ammattiyhdistys oli toiminut, järkevään tapaansa,
kymmenkunta vuotta, vaikkakin jäsenluku oli verrattain pieni koko
kaupungin rautatyöntekijöihin verraten. Yhdistyksen toiminta oli
sittenkin kaikkiin yksityiskohtiinsa tunnolleen järjestetty. Kerran
kuukaudessa, aina määrättynä päivänä, pidettiin kuukausikokous.
Johtokunta kokoontui myöskin määrälleen aina asianhaarojen mukaan.
Ja niin hyvin ja kiinteästi olivat virkailijat syventyneet tehtäviinsä, että
monena vuotena peräkkäin voitiin samat johtokunnan jäsenet valita yhä
uudelleen ja uudelleen. Puheenjohtaja Kovanen oli esim. näin ollen
pysynyt arvoisassa toimessaan aina yhdistyksen perustamisesta. Eikä
ajatustakaan olisi voinut kenessäkään syntyä uuden tilalle
valitsemisesta. Hän oli mies paikallaan, sanottiin, vaikka maailman
loppuun saakka.
Aina kun yhdistys kokoontui kokouksiinsa, astui Kovanen oman
arvonsa tuntevana kunnia asemalleen. Vasara kalahti ja toimitus oli
alkanut. Puheenvuoroja käyttivät tavallisesti aina samat henkilöt. Joka
oli tottunut taas olemaan mykkänä, se mykkänä pysyikin. Mutta tämän
kaiken korvasi hyvin puheenjohtajan puheliaisuus. Hän merkitsi aina jo
ensiksi puheenvuoron. Se kesti puolen tuntia, siksi kunnes väsyi -- sillä
hän oli lihava mies. Tämän jälkeen merkitsi hän jokaisen puheenvuoron
loppuun itselleen puheenvuoron. Mutta lopussa se vasta kiitos seisoi.
Silloin esitelmänsä kesti tavallisesti kolmeneljännestä, jos ei tunnin.
Lopetettuaan istui hän huohottaen tuolilleen kysyen: -- vieläkö on
asioita? Kun ei ollut puhui hän vieläväliin, kysyen uudelleen: -- onko
kenelläkään vielä mitään uutta esille tuotavaa? Kun ei tavallisesti enään
ollut -- uni tuppasi jo jokaisen silmiin -- jyrähti vasara lopulta pöytään
ja toimitus voitiin sillä kertaa katsoa päättyneeksi. Moinen menettely
kokouksien johdossa oli mennyt jokaisen henkiin ja vereen. Eikä siinä
kenelläkään ollut mitään ihmettelemistä. Pääasiassa oli yhtenä, joka
vuotisena ja yhä uudistuvana kysymyksenä tilaston hankinta
kaupungissa olevista ammattilaisista. Se koetettiin suorittaa mitä
suurimmalla tarkkuudella, joka olkoon kunniaksi mainittuna.
Syntymävuodet, ijät, opissaoloajat y. m. otettiin mitä huolellisimmin

muistoon, ja kun näin ollen aina tultiin huomaamaan, miten suurin osa
ei kuulunut yhdistykseen, langetettiin tepsivä tuomio: Ne eivät seuraa
aikaansa! Samoin oli yhtenä tärkeimmistä asioista oppikurssien
aikaansaaminen. Niihin tavallisesti puuhattiin aina luennoitsijaksi
oppineita tohtoreita ja professoreja. Aineena olivat tähtitiede y. m. jalot
yliilmoissa leijailevat aineet. Ammattikirjallisuuden kartuttamiseksi
pidettiin joka vuosi arpajaisia, jotka jotakuinkin aina onnistuivat.
Kirjallisuutta sitten hankittiin. Jopa Saksasta saakka tuotiin isot pakat
piirustuksia, joita jäsenille lainailtiin ihailtavaksi takuita vastaan.
Luettavaa kirjallisuutta ei kuitenkaan hankittu nidostakaan. Kuten
näkyy, eivät harrastukset yhteiseksi hyväksi olleet pienimpiä.
Ihmeteltiinkin sitä enempi, kun eivät ammattilaiset kuuluneet
yhdistykseen. Kun eivät tulleet 11 1/2 ja 12 tuntisen työpäivän jälkeen,
illoin enään maille halmeille. Kapakoissa räyhäsivät juoden siellä
kahdenkymmenenviidenpennin alinta tuntipalkkaansa.
Yksi suuri ajatus, oikeinpa repäsevimpiä, oli ollut vuosikausia myöskin
yhdistyksen käsiteltävänä. Se oli suuri kysymys, joka, jos olisi saatu
toteutumaan, varmaankin olisi mullistanut nykyiset yhteiskuntaolot
ylösalaisin. Ja sen suuren kysymyksen oli itse puheenjohtaja Kovanen
ilmoille loihtinut. Miten tuo suuri ajatus oli hänen aivoihinsa takertunut,
siellä kypsynyt ja lopulta päätökseksi kehittynyt, siitä hän oli aina
valmis nautinnolla kerskaten kertomaan, jos vaan huomasi kyselijän
sitä mielenkiinnolla ja suurella uteliaisuudella haluavan.
-- Nähkääs, sanoi Kovanen: Vuosikausia katsellessani miten työmies
ammatissamme ja kaikkiallakin yhä ahertaa ja ahertaa varhaisesta
aamusta myöhäiseen iltaan, vuosikausia, kymmeniä, eikä kuitenkaan
saa asemaansa korjaantumaan, aloin tositeolla ajatella apua ja keinoja
tuohon. Ei suinkaan meidän Herramme ollut alkujaan tuota tahtonut,
arvelin. Mies voi ansaita korkeintaan kolme markkaa päivässä, miten
sillä tulla toimeen etenkin suuressa perheessä! Lapset ulvovat joka
hetki leipää, yhä leipää, eikä tuota tule tarpeeksi koskaan. Mitä sitten
vielä puhettakaan vaatteista ja koulussa käyttämisestä. Tätä kaikkea yhä
enempi ajatellessani singahti yhtäkkiä mieleeni rohkea tuuma. Ja kaikki
rohkeat sekä samalla nerokkaat meiningit nehän yhtäkkiä sieluumme
valkenevat. Pitkästä ajattelemisesta, on harvoin apua. Mutta kun ei edes

toivokaan enään mitään, silloinpa juuri ja useimmin sen saa. Tuo
nerokas ajatus joka näin ollen salamana ajatuksiini singahti, arvatkaas
mikä se oli? Olisi perustettava suuri rautateollisuustehdas, jossa itse
työväki olisi isäntänä. -- Niin, niin! Se se oli! Miksi ei työmiehet itse
voisi ryhtyä kaikkiin sensuuntaisiin yrityksiin! Tehtaita, joissa
työväestö itse tekisi työtä ja jotka se olisi omilla rahoillaan nostanut
pystyyn, niitä vaan joka nurkkaan ja sillä olisi koko ammattikunta
kohotettu aineelliseen hyvinvointiin. Hiisi tässä enään herroille
rahojansa työntämään.
-- Ja tuliko tästä tuumasta tosi? kysyi nyt toveri.
-- Kuinkas sitten, jatkoi Kovanen innostuneena. Käskin asian johdosta
ylimääräisen kuukausikokouksen. Nyt jos milloinkaan, ajattelin, tulee
ne hämmästyttää tällä nerokkaalla ajatuksellani. Kolme yötä ja kolme
päivää nukahtamatta valmistin esitystäni tästä tärkeästä kysymyksestä.
Mielihyvikseni sain nähdä kun kaikki jäsenet saapuivatkin paikalle.
Alotin seuraavasti: Arvoisat aateveljet! Olemme niin