Ensimmaiset novellit | Page 9

... minuutilleen.--Paljonko se onkaan?--Viitt? vailla puoli kuusi.
Martti pani kellon takaisin taskuun ja tunsi koko vasemmalla puolen ruumistaan, ett? siell? se on kello ... vasemmassa liivintaskussa. Tuntui se v?h?n oudolta ... tuntui liivivaatteen l?pi ihoon asti, mutta hyv?lt? se kuitenkin tuntui.--
Ennen kellotonna ollessaan oli Martti aina v?istynyt kaikkien tielt?, kun katua tai Esplanaadia kulki ... varsinkin niiden tielt?, joilla oli kello. H?n melkein oli kunnioittanut niit?, joilla oli ja h?nell? ei!
Ainahan on Martti ollut ujonlainen ja aina n?yr? ... ja ep?varma olennossaan, sen h?n itsekin huomasi. Mutta ehk? se vain on siksi niin ollut, ettei h?nell? ollut kelloa ennen. Nyt on h?nell? kello... Ei h?n tahdo olla liian rohkea nytk??n eik? ylpe? mill??n lailla ... mutta h?n tuntuu itse mielest??n kuitenkin entist??n varmemmalta. Eik? h?n nyt ainakaan joka miehen tielt? aio ruveta v?istym??n. On kai sit? tilaa toisellakin v?isty? yht? paljon ... tarvitseeko h?nen v?isty? enemm?n kuin toisenkaan, joka katua kulkee? H?n p??tti, ett? ei suinkaan...
Niin h?n p??tti, sill? ei kai Esplanaadi ole enemm?n toisen kuin toisenkaan. Ja henkirahanhan h?nkin maksaa...
Taitavat kaikki luulla, kun h?net n?kev?t, ett? h?nen sit? mukaa aina vain pit?? v?isty? ja muiden ei ollenkaan. Mutta siin? ne erehtyv?t, jotka niin luulevat...
Joka kerran sattuu mist? kulkemaan ... totta kai se siit? kulkeekin, kulkekoon toinen toisesta kohti...
Ja kyll? Martti nyt kulkikin, mist? tahtoi... Mutta h?n tuli kuitenkin aina v?istyneeksi ... ja h?n vakuutti itselleen, ett? sen verran vain, mik? on ihan v?ltt?m?tt?m?n tarpeellista. Jos ei ollenkaan v?istyisi, niin ei tulisi kenenk??n kulusta mit??n. Eik? h?n nyt en?? v?isty enemm?n kellollisten tielt? kuin kellottomainkaan ... mink? v?istyy, v?istyy kenen tielt? tahansa ... ilman vain vaikka huvikseen... Ja tarvitseeko sit? aina suoraan kulkea? Paljoa hauskempi on v?list? mutkitellenkin k?vell? milloin mit?kin puolta...
Olisi Martin mieli kuitenkin v?list? tehnyt puulautua noiden kaartilaisten keskitse, ty?nt?yty? heid?n v?litsens? eik? antaa tiet?, kun siin? niin ylpe?sti rivitt?in kulkivat. Mutta ei Martti sit? kuitenkaan tehnyt ... olisivat saattaneet survaista jotenkin ja vitjat saattaneet jotenkuten tarttua nappiin kiinni ja katketa, tai kello lent?? maahan ja s?rky?...
Ehyt kai se viel? on?
Ehyt on ... ja nakuttaa my?skin ... eik? niill?, noilla kaartilaisilla, kuitenkaan ole monellakaan kelloa. Tyhj?? ne siin? k?velev?t keskitiet? ja ylpeilev?t tytt?jens? kanssa... Ei Martti ole tyt?ist? milloinkaan ... eik? h?n niist? nytk??n, vaikka on kello lakkarissa. Hullu se on, joka rahansa tytt?ihin t?rv?? ... s??st?? ennen ja ostaa jonkun kalun, esimerkiksi kellon...
Ei se mit??n kuitenkaan, jos itseens? v?h?n menett?isi ... vaikka joisi vaikka lasillisen limunaatia ... kymmenen pennin edest? ... ja vaikka kahdenkymmenenkin pennin edest? ... eih?n se paljon olisi...
Sent?hden meni Martti juomaan lasillisen liinunaatia. Juo h?nt? kerran kellonsa kunniaksi!
Martti joi siit? vesipuodista, jonka ovenpielet olivat peililasista; niiss? n?kyi koko mies ja miehen vitjat...
Martti valutteli v?hiss? erin alas limunaatia ja katseli juomalasia pitkin ovenpieliin. Sitten Martti maksoi, antoi markan ja sai yhdeks?nkymment? penni? takaisin. Muut juomamiehet n?kyiv?t maksavan mik? viidest?kymmenest?, mik? viidest?kolmatta pennist? ... markasta ei kukaan. Ei mahtanut olla ... eik? niill? n?kynyt monella olevan kelloakaan.
Ei Martti tahdo olla mill??n lailla ylpe?. Ja erehtyisi se, joka luulisi, ett? h?n muka sent?hden olisi ylpe?ksi tullut, ett? on tullut kellon ostaneeksi. Hullu tyhj?st? ylpeilee... Ei... Mutta taisivat muut oppipojat ja kis?llit h?nest? sit? eilen kuitenkin luulla. Silt? h?nest? n?ytti, kun h?n sit? nyt ajatteli, vaikka ei h?n sit? eilen niin... Eih?n h?n ollut muuta kuin leikill? vain kysynyt, paljonko _heid?n_ kellonsa oli...
Ja siit? ne olivat alkaneet pilkata ja kysell? koko eilisen iltaa ja t?m?n aamua.
?Paljonko kellosi on, Martti?... Sano nyt meillekin, paljonko on kellosi'?
Taisi k?yd? kateeksi niiden, kun ei itsell??n ollut ... olisivat kai ne saaneet, jos olisivat tahtoneet ... saahan niit? kelloja vaikka kuka kellosep?n puodista...
Tuolla niit? nyt tuleekin!
Martti meni heit? vastaan ja rupesi seisahtumaan heid?n kohdallansa.
?Paljonko on kellosi, Martti'? kysyiv?t ne taas ja menn? reuhkasivat nauraen ohitse...
Niinp?h?n on! ... kateeksipahan k?y! Mutta k?yk??n, mit?p? Martti siit? ... oma syyns?h?n se on ... olisivat s??st?neet!... Ja pakkoko oli panna ansionsa olueen menem??n' saavat nyt olla ilman kelloa!... Kun el?? siististi ja s??st??, niin ?kki?h?n sen kellon saa, ja siin? ei menek??n raha hukkaan...
Eip? Martti ollut pitk??n aikaan muistanut katsoa kelloaan... Paljonko nyt olikaan jo aika kulunut?...
?Pois, poika, tielt?!?
Ka, mit? se tuo kaartilainen, mokoma? ... luuleekohan se olevansa mik? herra ja saavansa survia?... Olisikohan ollut maksajata, jos olisi kello maahan pudonnut?
Ja Martti katseli vihaisesti kaartilaisen j?lkeen. Mutta kaartilainen vain meni, ja helmat heilui.
?Siin?h?n sin? olet ... ja min? kun olen etsinyt!?
Se oli oppipoika sekin, Antti, saman suutarin luona opissa kuin Marttikin ja yht'aikaa maalta tullut.
He olivat hyvi? yst?vi?. Olivat yhdess? ruvenneet kumpainenkin kellorahaa s??st?m??n, vaikka Martti oli ennen saanut summan t?yteen. Antista puuttui viel? paljon ... h?n ei tahtonut saada mill??n lailla kertym??n ja h?n kunnioitti Marttia, joka sai... Martti piti vuorostaan Antista, sill? t?m? oli toisenlainen kuin ne muut. Ja kun Martti oli kellon ostanut, piti h?n Antista viel?kin enemm?n ... sill? nyt Antti h?nt? melkein ihmetellen katseli, kun katseli h?nen kelloaan...
Yhdess? olivat k?yneet kellon ostamassa. Martti