Ennen ja nykyään 1 | Page 9

meill? vaan on k?rsiv?llisyytt?.
Gerda totteli. H?n sytytti lamppunsa ja koetti n?ytt?? rauhalliselta, joka kuitenkin oli vaikeaa, sill? itku tahtoi v?kisinkin tulla.
-- Se on hyvin kummallista, sanoi h?n lamppua sytytt?ess??n, ett? niin yksinkertainen ja luonnollinen asia kuin lasten halu saada sivistyst? voi vaikuttaa taistelua ja riitaa heid?n ja vanhempain kesken. Se ei olisi ihmeellist?, jos is? olisi sellainen henkil?, joka yleens? halveksisi ja vastustaisi lastensa hengenviljelyst?, kuten monet vanhemmat tekev?t, mutta t?m?h?n olisi valmis uhraamaan, en tied? mit? kaikkia, Rudolfin kasvatukseen. Mutta min?, min? se en ansaitse pienint?k??n uhrausta, vaikka minulla on yht? hyv? p?? kuin Rudolfillakin, niin, ehk? parempikin, -- ja tuhannen kertaa suurempi halu tieteisin kuin h?nell?, -- ja miksi t?m? v??ryys? Niin, sent?hden, ett? min? olen -- tytt?.
Neitonen puristi huulensa yhteen, ja h?nen syd?mmens? oli katkeruutta t?ynn?ns?.
?iti katseli h?nt? surullisesti.
-- Ei! sanoi h?n itsekseen. T?m? ei k?y laatuun. T?st? pit?? tulla loppu.
H?n pyyhk?si hiukset tytt?rens? otsalta, suuteli h?nt? poskelle ja j?tti huoneen, johon Gerda j?i synkkiin mietteisiins? kumaraisiin kirjansa yli, k??nt?m?tt? siit? lehte?k??n. Viimein nosti h?n p??ns? ripe?sti. H?n n?ytti tehneen jonkun p??t?ksen. Otti p?yt?laatikostaan postipaperi-arkin ja alkoi kirjoittaa kirjett?. H?n ilmoitti yst?v?tt?rellens?, Ruotsiin, synk?t toiveensa, puhui lujasta aikeestaan, olla rohkeuttaan kadottamatta ja lupasi pian seuraavassa kirjeess? antaa tietoja yst?v?tt?relleen asiain laidasta.
Rouva Ivarsson oli sill? aikaa l?htenyt keitti??n, ja kapteeni huoneesensa. Kuin vanhemmat ja tyt?r pari tuntia my?hemmin kohtasivat toisensa illallisp?yd?ss?, ei kukaan heist? lausunut sanaakaan asiasta, josta t?n? ehtoona oli niin kiivaasti keskusteltu. Kaikki n?yttiv?t hyvin vakavilta, eik? kukaan puhunut paljon mit??n.
-- Rudolfia ei kuulu tulevan kotiin illalliselle t?n? ehtoona, sanoi kapteeni.
-- Ei, silt? n?ytt??, tuumasi rouva Ivarsson.
Gerda ei maininnut mit??n, mutta is? vilkasi h?neen ?kki?, melkein arasti, ter?v?ll? katseellaan, joka n?ytti sanoneen:
-- H?n on ulkona lukutoimissaan.
Heti, kuin ateria oli loppunut, katosi tyt?r takaisin huoneesensa. Kapteeni oli pist?nyt piippuunsa ja istunut keinutuoliin, ja rouva Ivarsson istui lampun ??reen ja alkoi parsia poikansa sukkia.
-- Itse nyt n?et, alkoi kapteeni, keskeytt?en pitk?n ??nett?myyden. Itse nyt n?et, mink?laiseksi ne houreet tekev?t Gerdan. Sen sijaan, ett? h?nen pit?isi olla kotonaan iloisa ja hupainen tytt?, niinkuin muutkin tytt?ret, on h?n nyre? ja synkk? ja n?ytt?? oikein vihaiselta. Pid?tk? sin? sellaisen k?yt?ksen kauniina ja sopivana tytt?relle, i?kk?it? vanhempiansa kohtaan?
Rouva Ivarsson ei vastannut heti. Mutta sanoi sitte:
-- No, mink? sin? pid?t syyn? h?nen suututtavaan k?yt?kseens??
-- Luonnollisesti ne tyhm?t mietteet, jotka h?n on saanut p??h?ns?.
-- Mutta olethan sin?, niin paljon kuin mahdollista, koettanut karkoittaa niit? h?nen p??st??n. Mik? on syyn?, ettei se ole onnistunut?
-- Se, ett? sin? pid?t; yht? h?nen kanssaan ja revit alas, mit? min? rakennan.
-- Tahi pikemmin, rakas ukko! rakennan, mit? sin? revit, sill? jollen min? olisi lohduttanut ja kehoittanut h?nt? k?rsiv?llisyyteen ja toivoon, niin katkeruus ja ep?toivo myrkytt?isiv?t h?nen el?m?ns?.
-- Niin, sin? olet jo lapsuudesta saakka pilannut h?net, hellim?ll? ja suosimalla h?nen haaveellisia aatteitaan. Kyll? hyvin uskonkin, ett? nyt on vaikea saada h?nt? j?rjelliseksi.
-- Tied?tk?s mit?, Otto? Rouva Ivarsson laski pois kutimensa. Min? tahdon sanoa sinulle, ett? min? olen tehnyt peruuttamattoman p??t?ksen. Tyt?n mielt? ei saa katkeroittaa, eik? h?nen tulevaisuuttaan pilata sinun itsep?isyytesi t?hden. H?n ei ole mihink??n vikaan syyp??, ei tahdo mit??n huonoa eik? moitittavaa, jota meid?n velvollisuutemme olisi kielt?? h?nelt?. H?nen ainoa toivonsa on hankkia tietoja, eik? meill? ole oikeutta est?? h?nt? siit?. Ja sent?hden sanon sinulle, ett? minun tahtoni h?nen ?itin?ns? on se, ett? h?n saa seurata haluansa ja matkustaa Ruotsiin. Minun on vaikeaa, mutta teen sen kuitenkin lapseni t?hden, muistuttaa sinua, ett? t?m? pieni omaisuus, joka meill? on, on perint? vanhemmiltani, ja minulla on oikeus ainakin v?h?ist? osaa k?ytt?? siit?. Enh?n min? ole koskaan tehnyt vastav?it?ksi?, kuin on ollut kysymys Rudolfin tarpeista. Ja sent?hden on se nyt minun vakaa p??t?kseni, ett? kuin sin? otat tuon lainan talon kiinnityst? vastaan, niin otetaan se niin suuri, ett? Gerda saa tuhannen markkaa, muuten -- -- --
-- Muuten?
-- Muuten kiell?n min? suostumukseni kiinitt?miseen, sill? ilman sit?, ei tule koko lainasta mit??n, sen sin? tied?t.
Kapteeni katsoa tuijotti rouvaansa, kuin mit?kin ihmett?.
-- Niin, sep? oli kaunista ?idin rakkauden kerskaamista, kuin tahdot tehd? mahdottomaksi poikasi aiotun matkan, jonka sin? tied?t l??k?rin sanain mukaan olevan ihan v?ltt?m?tt?m?n h?nelle. Niin, sellaisia ovat naiset! lis?si h?n, halveksivaisesti naurahtaen.
-- Sin? erehdyt, Otto! Min? en suinkaan tahdo panna esteit? Rudolfin matkan tielle. Silloinhan olisin varsin luonnoton ?iti. Min? tahdoin vaan pakoittaa sinua antamaan v?h?isen osan summasta Gerdalle. Min? sanon sinulle, ett? se on vaan itsepintaisuuttasi, ei mit??n muuta, kuin sin? vastustat h?nen toivomustaan. Kuinka monet vanhemmat, joilla ei ole suurempaa omaisuutta kuin meill?, kuluttavat suuret rahat tytt?riins?, antaen heid?n harjoitella soitantoa ja maalaustaidetta ulkomailla? Onko se hy?dyllisemp??, se, kuin antaa tyt?n perehty? tieteiss?, kuin h?nell? kerran on siihen halua ja kyky?.
-- Mutta se on tavallista! vastasi kapteeni kiivaasti ja pontevasti. Ja se sopii tyt?lle, mutta matkustaa yliopistoon ja tulla ylioppilaaksi, se ei sovi h?nelle sin? ilmoisena ik?n?, sanon min?! Ja minun tytt?rest?ni ei pid? tulla mik??n ihmisten pilkka, enemp?? kuin muittenkaan.
-- Onko se sinun viimeinen sanasi, Otto?
-- Niin, se se