Elegioja | Page 7

on loimet
kultaiset,
yöstä on tummat kutehet,
unen silkkiä rihmat on.
Kiire
on, kiire on!
Elämä, ah, on unta vaan,
jumalten lahja lapsille maan.
Kaukana
ikuisuuden yössä
unen silkkiperhot on työssä.
Unen hienoiset
hahtuvat --
vuossadat niihin mahtuvat!
Lapset yön ja auringon,
juoksevaa elämän rihma on!
Sukkula lentää
ja pirta lyö,
kiitää päivä ja ehtii yö.
Joka hetki on aina uus,
joka
hetkess' on ikuisuus.
Tyhjän yli ja pimeän
kasvaa kangas elämän.
Ikuisuudessa mitataan
unen lankoja lapsille maan.
Unen silkkiä

riittää, riittää:
luotujen onni on tähtiään kiittää.
Lapset yön ja
auringon,
kiire on, kiire on!
_Lasten kuoro_
Kevät on, kevät on!
Ylitse nurmien päivä paistaa,
joka puussa
dryadit herää,
mettiset kukkien mehua maistaa,
läntinen kenttien
tuoksuja kerää.
Tanssivat kullassa auringon
pikku Panit piiriä
nopsaa:
pienet pukinjalat kiviin kopsaa.
Kaukokumpuja auer peittää,

purojen pärskeet helmiä heittää,
ilma leikkii ja ilakoi,
ilman
harput ja huilut soi.
Piirihin kevään karkelon
kiire on, kiire on!
_Nuorukaisten ja neitojen kuoro_
Suvi on, suvi on!
Lämmin hautoo tähkäpäitä,
rypäle paisuu
viinipuussa.
Lehdossa lempeän illan suussa
nymfit ja faunit pitävät
häitä.
Purppuramereen auringon
aamut herää ja illat hukkuu.

Uneliaina tuulet nukkuu.
Kulkee valppaana lemmentyössä
Eros,
jumala, kesäyössä.
Kaikki hehkuu ja heilimöi.
kaikki kaihoo ja
ikävöi.
Suvi ei oo loputon --
kiire on, kiire on!
_Vanhojen kuoro_
Syksy on, syksy on!
Sadot vuottaa korjuutaan.
Kohta talven tähdet
koittaa.
Viidakossa vanha Pan
yksin huiluansa soittaa.
Jäähtyy
lieska auringon.
Kylläisyyttään tähkät vaipuu.
Maata kohti otsat
taipuu
elon vaiheet kokeneiden,
väsyneiden, valvoneiden.

Sylissäsi, elon syys,
yhtyy aika, iäisyys,
unet yön ja auringon.


Kiire on, kiire on!
_Tähtien kuoro_
Kiire on, kiire on,
me kierrämme ympäri auringon.
Yli tyhjyyden ja
pimeän
me kudomme kangasta elämän.
Liittyy kuvio kuvioon,

liittyy kohtalo kohtaloon,
yhtyy liljat ja ohdakkeet,
kunnes päivät

on täyttyneet.
Kerran kaikki auringot hukkuu,
kerran unen silkkiperhot nukkuu,

tyhjän syliin ja pimeän
hajoo kangas elämän.
Elämä, ah, on unta vaan,
jumalten lahja lapsille maan.
Unikukkia,
ulpukoita,
ruusuja, orjantappuroita,
laakereita poimimaan!
Lapset yön ja auringon,
kiire on, kiire on!
PÄÄSIÄISLAULU
Viel' oli talven valta
ja tunteet turtuneet,
maan alta, mullan alta,

kun kuulin: kevätveet!
Niin elon ensi merkin
sain jälkeen talven
yön
ja aavistuksin herkin
jo liikahdit sa, syön!
Maan voimat maasta halaa
taas valoon auringon,
nyt elo kaikkeen
palaa,
mi maasta tullut on,
nyt liikkuu kylmä pinta,
nyt puhuu
uumenet.
Niin heräjä jo, rinta,
ja nouskaa kuollehet!
Kun väliin neljän laudan
käyn kerran nukkumaan,
saa kehdoks
kevät haudan,
taas synnyn uudestaan!
Oi luonnon kaikkivalta,

kaikk' katoo kuolo, yö,
maan alta, mullan alta
kun kevään harput
lyö!
LEIVONEN
Sua nähnyt en ma, ma kuulin vain
sinä lingottu lentäjä taivahan alla.

Sua silmilläni ma hain ja hain:
suvipilvet purjehti taivahalla.
Oi runoilija sa runoilijain,
mikä mahti sun säkeesi singonnalla!
Ilon
aalto mun läikähti rinnassain
ja mun jalkani kulkivat karkelemalla.
En vaihtaisi sfäärien soitteluun,
en enkelilauluun tuomion aamuna

sun liverrystäs, leivonen,

joka ilmoitat maisen kevään kuun,
joka annat mun riemusta juopua,
onnesta
ikikirkkaan, kiitävän hetkisen!
SYDÄNKESÄLLÄ
Annan tuntien ma luistaa,
päivien ja öiden tulla,
mitään toivomust'
ei mulla,
mitään en ma tahdo muistaa
kukkivien puiden alla.

Päivä hehkuu taivahalla,
poutapilvet kulkeissansa
levittävät
purjeitansa.
Seisoo paikallansa aika.
Lyhyt hetki jumaluutta,
ikuisuutta,
ihanuutta!
Kohta, kohta särkyy taika!
Enempää ei kesä anna.
Mik'
ei tänään kukkaa kanna,
iäks hedelmättä jää se.
Ylemmäs ei päivä
pääse.
Hetki suloisin ja suurin,
suvi, kanssas sylityksin!
Luonto, sinuun
tahdon yksin
juurtua ma syvin juurin.
Muust' en tahdo surra, huolla:

kanssas kukkia ja kuolla,
lakastua, luoda uutta,
tulla liki
jumaluutta.
8. VII. 1915.
SYKSYN YLISTYS
Niin ole tervetullut, syys! Sun rauhaas rinta halaa.
Sun tähtes
vahtivuoroilleen jo taivahalle palaa.
Jo vaiennut on leivonen, jo
huutaa kuovi suolla.
Jott' uusi kesä kerran sais, niin täytyy vanhan
kuolla.
Soi iltaan kuulaan korkeaan, soi syksyn kiitos syvä!
On viety vilja
korjuuseen, on viety kallis jyvä.
On kevät kasvun antanut ja kesä
tähkän antoi,
syys odotettu, peljätty, syys meille sadon kantoi.
Maan lapset, lapset lakeuden, nyt syksyn kiitos soimaan! Syys työmme
kruunas, nostaen sen kunniaan ja voimaan.
Sa kyntäjä, sa kylväjä, on
vakosi vain multaa.
Syys vakosi, syys vaivasi, syys työsi kaiken

kultaa.
Me saimme köyhän, karun maan, me saimme kylmiä taivaan, me
oomme auraan sidotut ja raadantaan ja vaivaan.
Ei korpi anna
halvalla, ei anna notkot, kunnaat,
ei anna multa ilmaiseks -- ne vaatii
kalliit lunnaat.
Me saimme kauniin, karun maan ja talven pitkän, jäisen, me saimme
suven valkean ja kevään kiitäväisen.
Kuin pääskyn siipi välkähtää,
niin katoo suvi meiltä.
Me kevääss' unen poimimme, mut toden
syksyn teiltä.
Oi syksy, sinun maljastas suo meidän voimaa juoda!
Suo meidän
työhön uskoa ja aina uutta luoda.
Ja niinkuin maan sa siunasit, myös
siunaa sydämemme,
niin että niinkuin voittajain veis talveen
askelemme.
INSPIRAATIO
Kuin meren tuuli suolainen
se ulapoiden viestit tuo.
Sa sielun pyhä
kaipuu juo,
juo terveeks tuska sydämen!
Kuin kevään ihme kulkeissas,
se yllättää sun kesken ties.
Niin
keveäksi, matkamies,
käy silloin sauva kantamas,
niin kirkkahaksi katsantos,
niin ihaniksi askelees.
Juo iki-kaipuu
sydämees,
juo korkeaksi kohtalosi
KAAKKURI
Kaakkuri, kaakkuri, harmaja lintu,
lasna sun pitkinä iltoina kuulin.

Kaakkuri, kaakkuri, viluinen lintu
itsekin valitin viluisin huulin.
Kaakkuri, kaakkuri, harmaja lintu,
menivät lapsuuden harmaat päivät.

Kaakkuri, ikuisten aavojen lintu,
ikuiset ikävät jäljelle jäivät.

Kaakkuri, kaakkuri, harmaja lintu,
syysyö kaataa ja syysyö hyytää.

Kaakkuri, hallan ja härmän lintu,
turhaa on kesää ja kevättä pyytää!
Kaakkuri, kaakkuri, harmaja lintu,
ulapat on jäässä ja jään päällä
lunta.
Jäiden lintu, jäämeren lintu,
jäätä ja lunta, jäätä ja unta!
Kaakkuri, kaakkuri, kohtalon lintu,
jääkentät kasvaa, jääneulat hohtaa.

Kaakkuri, kaakkuri, kuoleman lintu,
kerran ne neulat sydämen
kohtaa.
ONNELLISIN PÄIVÄ
Oi valo, mistä toitkaan mieleeni
mun elämäni hetken kirkkaimman,

mun elämäni suuren onnenpäivän?
Siit' on jo kauan -- koululuvan eellä.
Mun oli mieleni niin onnenkevyt,

niin täynnä valoa ja kevättä
ja loputtoman suven odotusta.
Ja
pääsky lensi poikki pihanurmen
ja nousi korkealle koivuin yli,
ja
pääskyn lentoon liitin toiveheni
ja kaiken kevään riemun, joka sykki

mun rinnassani pitkän talven jälkeen.
Ja pääsky katos taivaan
sinimereen
ja sinne liiti toiveheni myöskin.
Oo iät siunattu, sa pääsky pieni,
ja elämäni päivä onnellisin!
Sun
muistos