Elämän hawainnoita II: Waimoni; Puutteen Matti | Page 9

ja paloi rakkaudesta minua ja perhett?ns? kohtaan, mutta jonka woima wiimein katkesi, taistellessaan rakkauden taistelua, woittamatta ja saawuttamatta kumminkaan sit? autuasta p??m??r??, jonka edest? h?n oli henkeen asti taistellut. Toisen kerran olin repinyt isommiksi nuo ennen isketyt haawat, kerskaamalla tawaroistani ja ilmoittamalla, ettei h?n ole muuta tuonut taloon kuin el?tett?wi?.--Jumalani! Nyth?n el?tett?w? on jo mennyt, ja jos menee wiel? waimonikin kowuuteni ja tuhmuuteni uhrina--niin, niin, muistanhan ett? juuri tuosta tuhmasta puheestani h?nen sairautensa alkoi--'t??ll? syd?mess?'----'k?yh? Kerttusi'. Tuommoisia ajatuksia lensi myrskyn? sieluni l?witse, ja kaikki omantuntoni ja helwetin waiwat rupesiwat kaikilta tahoilta wy?rym??n p??lleni, ja nyt wasta rupesin t?ydess? walossa k?sitt?m??n mit? olin tehnyt ja mit? silloin kadottaisin, jos waimoni kadottaisin.
Ensi kerralla, kun noita tunteita rupesi sieluuni ilmestym??n, olin waimoni kanssa kahden kamarissa. H?n maata riuotti waate p??ll? wuoteessa--sill? h?n hiwui jalkaselta--puoli=unessa, kalpeana ja waljuna, niin heikon n?k?isen?, ettei h?ness? n?ytt?nyt elinwoimaa olewan muualla kuin syd?nkuopassa. Min? istuin pienen p?yd?n p??ss? ja koetin lukea hiljaa er?st? kirjaa, mutta lukemisesta ei tullut mit??n, sill? waimoni surullinen n?ky tuossa wuoteessa ja omat sis?lliset, riehuwat tunteeni tekiw?t ajatukseni niin hajamielisiksi, etten woinut kirjan sis?lt?? k?sitt??. Heitin siis lukemisen pois ja rupesin surkumielell? tarkastamaan riutunutta waimoani. Siin? h?n makasi niin k?rsiw?n ja wiattoman n?k?isen?, ja tuo tunto lis?si sielussani jo alkanutta tuskaa. En en?? woinut wastustaa sis?llist? ??nt?ni, waan kallistuin h?nen tiet?m?tt??n likelle h?nt? ja sanoin hywin hiljaa: 'sin? et saa kuolla, Kerttu! min? en woi el?? sinutta!'
H?n kuuli puoli=unensa l?pi sanani ja raotti puoleksi jo lakastuneita silmi?ns?. Kun h?n hawaitsi minun olewan niin l?hell? itse?ns? kumarruksissa h?neen p?in, ummisti h?n j?lleen silm?ns?; h?nen suunsa wet?ysi surulliseen hymyyn, ja h?n ojensi minulle lakastuneen k?tens?. Min? otin sen omaani ja tunsin, ett? h?n hiljaa puristi k?tt?ni. Kumpikaan meist? ei puhunut sen enemp??. Tuo n?k?, tuo tunto, waimoni raollaan olewat silm?t, surullinen hymy, kuihtuneen k?den ojentaminen ja hiljainen, tuskin tuntuwa puristus, uudistunut entinen raukeus ja kahdenpuolen waikeneminen oliwat asioita ja kohtauksia, jotka eiw?t suinkaan w?hent?neet alkanutta sis?llist? tuskaani, waan p?inwastoin enensiw?t sit?. En hennonut h?irit? h?nen raukeaa ja surullisen wienoa tilaansa, waan ??net?nn? pidin kauan h?nen k?tt?ns? omassani ja mietin sek? omaa ett? waimoni tilaa. Wiimein laskin hiljaa h?nen k?tens? h?nen siwullensa wuoteeseen, eik? h?n n?ytt?nyt tiet?w?n siit? mit??n. Niin kauan kuin minulla t?t? katoowaisuutta kest??, ei tuo tapaus mene mielest?ni!
Tuota lewotonta mieleni tilaa kesti yh? wain eteenp?in. Olin usein ollut tunnustamaisillani waimolleni sis?llisen tuskani, jolloin aioin anoa h?nelt? anteeksi pahan k?yt?kseni h?nt? kohtaan ja parantaa el?m?ni. Mutta ihmisten h?py esti minua aina sit? tekem?st?. 'Mit? ajattelisiwat ja sanoisiwat ihmiset, kun kuulisiwat ett? Pontelan Mattikin on ruwennut hulluttelemaan, samoin kuin jotkut mielenwikaan tulleet itku=?mm?t', ajattelin min?, ja niin tuo hyw? aikomukseni j?i aina aika ajalta t?ytt?m?tt?. Ja niin kannoimme kumpikin suruamme mykk?n?, mutta h?n niin murtuneena, ett? oli jo aiwan haudan partaalla.
Min? koetin salata mieleni tilaa niin kanan kuin suinkin mahdollista, mutta tuo kowin pakottawa tuska s?rki wiimein sulkunsa. Olimme taas waimoni kanssa kahden kamarissa, ja h?n oli yht? surullisessa tilassa kuin ennenkin. Min? tartuin h?nt? k?dest? kiinni ja yritin h?nelle puhua; mutta itku tukehdutti sanat kurkkuuni, eik? puhumisesta tullut towiin aikaan mit??n. H?n ei n?kynyt ymm?rt?w?n mit? tarkoitin. Mutta tuo paljas n?k?kin, ett? olin murtuneella mielell?, n?kyi jo tekew?n h?nelle hyw??, sill? h?n koetti w?kisinkin hymyill?, katsoi lempe?sti silmiini ja sanoi: 'mik? sinulla nyt on waiwana, Matti? Minun on paha olla, kun ma n?en, ett? joku asiasi ei ole hywin'.--Itkuni seasta sain wiimein ?nk?tyksi: 'rakas Kerttuni! Min? olen el?nyt pahasti sinua ja kaikkia ihmisi? kohtaan. Min? olen saattanut sinut k?rsim??n sielun ja ruumiin puolesta, sent?hden kun olet tahtonut suojella minun kunniaani ja perheemme onnea! Min? olen tuhmuudessani s?ttinyt sinua k?yhyydest?, mutta nyt n?en, ettei rikkaus ole mink??n weroinen hywien tapojen ja puhtaan omantunnon suhteen; sinulla on nuo molemmat ollut, minulla ei kumpaakaan! Min? olen kauhistuen huomannut olewani w??r?ss?--min? olen murtunut mies, min? tied?n mist? sairautesi on tullut--minusta, minusta on kotoisin syd?mesi kipu, min? olen sen haawoittanut, ja aiwan hywyytesi t?hden, siweytesi--wiattomuutesi, puhtautesi t?hden--woi minua onnetonta! Min? kadun, min? rukoilen sinua: anna minulle anteeksi, unhota minun rikokseni ja paha k?yt?kseni!--min? lupaan parannusta, min? parannan itseni--toisen kerran el?m?ss?ni tunnen kuinka kallis olet minulle.--Oi Kerttu! anna minulle anteeksi!'
Puheeni ajalla ei waimoni puhunut eik? enn?tt?nyt puhua mit??n, niin kiireinen ja h?t?inen oli tunnustukseni h?nelle. Puheeni loputtua irroitti h?n hiljaa k?tens? minun k?dest?ni ja menn? hiwui wuoteen luo, jonon h?n oikaisihe makuulle. H?n oli nyt entist? waaleampi, entist? woimattomampi, sill? n?ht?w?sti koski puheeni h?neen syw?sti. H?nen siin? towin maattuansa ja waiti oltuansa rupesi wieno puna nousemaan h?nen kalpeille kaswoilleen, jota niiss? ei ollut en?? kaukaan aikaan n?kynyt--sis?lliset tunteet liikkuiwat tuimasti tuossa murtuneessa syd?mess?.
'Jumalani! mit? puhuit, mit? sanoit', alkoi h?n wienosti puhua. 'Syd?melleni tekee nyt niin hyw??--oih! siihen k?y kipe??kin. Sieluni tahtoisi nyt wiel? el??, mutta ruumis on kowin paljon k?rsinyt hengen haawoista, se ei kest? en?? kauaa. Luulenpa, ett? Jumala on minun antanut el?? n?inkin kauan sen t?hden ett? sain sinun