Cymbeline | Page 9

herjasitte. -- Huonoin vaate!
IMOGEN. Niin sanoin, herra. Syyttäkää mua siitä Ja vieraat miehet
kutsukaa.
CLOTEN. Sen kerron Ma isällenne.
IMOGEN. Äidillenne myöskin. Se hyvä rouva varmaan tahtoo kuulla

Minusta pahinta. Nyt jätän teidät Pahimman tuulen valtaan.
(Menee.)
CLOTEN. Vielä kostan. -- Vai huonoin vaate! -- Hyvä!
(Menee.)
Neljäs kohtaus.
Rooma. Huone Philarion talossa.
(Posthumus ja Philario tulevat.)
POSTHUMUS. Ei pelkoa; jos kuninkaan ois armo Niin varma vain,
kuin taattu puolisoni On kunnia.
PHILARIO. Mit' armon eteen teette?
POSTHUMUS. En mitään; varron vain, ett' aika muuttuu; Värisen
talven kourissa ja halaan Suvempaa ilmaa. Huono palkka teille On
tämä marras toivo; se jos pettää, Niin kuolen teidän velkamiehenänne.
PHILARIO. Hyvyytenne ja seuranne jo liiaks Mun palkitsee. Suur'
Augustus on pannut Kuninkaallenne sanan; Cajus Lucius On siihen
toimeen omansa; ja varmaan Kuningas verot sekä rästit maksaa,
Peläten Rooman voimaa, jonka muisto Suruna heissä elää.
POSTHUMUS. Valtaviisas En ole, siks' en tulekaan, mut uskon, Ett'
uhkaa sota. Ennen saatte kuulla, Ett' ovat legioonat Galliasta Uljasten
brittein maahan maalle nousseet, Kuin että verost' osaakaan hän maksaa.
Väkemme nyt on toisempi, kuin milloin Sen kömpelyyttä Julius Caesar
nauroi, Mut huomas miehuuden tok' ansaitsevan Vihaista katsetta; nyt
sotakuri, Uljuuteen yhtyneenä, näyttää sille. Ken koittaa tahtoo, että
ovat kansaa, Jok' ajast' ottaa vaarin.
(Jachimo tulee.)
PHILARIO. Jachimo!

POSTHUMUS. Nopeimmat hirvet teitä maitse kantoi Ja purjeitanne
kaikki tuulet liehi, Keveeksi tehden laivan.
PHILARIO. Tervetullut!
POSTHUMUS. Toivonpa, että vastauksen lyhyys Keritti paluutanne.
JACHIMO. Vaimonne On kauniimpia, mitä olen nähnyt.
POSTHUMUS. Ja paras myös; jos ei, niin ikkunoissa. Sulollaan
irstaajoita houkutelkoon, Ja irstaelkoot kilvan.
JACHIMO. Tässä kirje.
POSTHUMUS. Sisällys varmaan hyvä.
JACHIMO. Luultavasti.
PHILARIO. Oliko, hoviss' ollessanne, siellä Myös Cajus Lucius?
JACHIMO. Häntä odotettiin, Ei ollut vielä.
POSTHUMUS. Viel' on hyvin kaikki. -- Tuo kivi vielä säihkyykö? Vai
teille Se liian himmi lie?
JACHIMO. Jos hävitin, Niin kullassa sen arvon hävitin. Tekisin
matkan kahta pitemmänkin, Jos tiedoss' yö niin lyhyt ois ja maire Kuin
tuolla Britanniassa. Mun on sormus.
POSTHUMUS. Sen kivi liian lujass on.
JACHIMO. Ei lainkaan, Kun vaimonne niin hölläss' on.
POSTHUMUS. Ei pilaa Häviö siedä; tietäkää, ett'emme Voi ystäviksi
jäädä.
JACHIMO. Meidän täytyy, Jos puhe pitää. Jos en likelt' oisi
Vaimoonne tutustunut, silloin meillä Ois riidan syytä, myönnän sen;
vaan nyt Vakuutan, että hänen kunniansa Ja sormuksenne voitin; sill' en

loukkaa En häntä, enkä teitä, kun vain mieliks Tein kummallenkin.
POSTHUMUS. Häntä hyväilleenne Jos toteen näytätte, niin tuossa käsi
Ja sormus! Vaan jos ette, niin se tahra, Min häneen loitte, voittaa taikka
kaataa Mun miekkani tai teidän; ehkä jäävät Molemmat herratonna
löytäjälle.
JACHIMO. Niin lähellä on totuutta ne seikat, Jotk' ilmi tuon, ett' uskoa
ne täytyy. Ne valallani vahvistaa ma voin; Mut toivon, että säästätte
mua siitä, Kun näätte, miten ois se tarpeetonta.
POSTHUMUS. No, jatkakaa.
JACHIMO. Siis, ensin makuuhuone -- Joss' en ma kyllä nukkunut, mut
kyllin Sain sitä, mikä valvonnankin korvas, -- Hopeaan, silkkiin
verhottu: Cleopatra Kopeena siinä kohtaa roomalaistaan, Ja Cydnus yli
äyräittensä paisuu Veneitten tungosta tai ylpeydestä: Niin oiva, kallis
taulu, että siinä Työ kilpaili ja arvo; ihme, kumma, Kuink' oli hienosti
ja tarkoin tehty, Niin, tosi elämätä. --
POSTHUMUS. Totta kyllä, Mut tuon te liette täällä kuullut multa Tai
toisilta.
JACHIMO. Muut yksityiset kohdat Puheeni vahvistakoot.
POSTHUMUS. Niinpä kyllä, On muuten kunnianne myyty.
JACHIMO. Uuni Etelä-seinällä, sen otsikossa Diana kaino kylpee.
Lienkö nähnyt Niin sielukasta kuvaa! Taitur' ilmi Tuo mykän luonnon,
enemmän kuin luonnon, -- Liikunto vain ja henki puuttuu.
POSTHUMUS. Tuohan Voi olla kuulon mukaan laiteltua; Puhuttu siit'
on paljon.
JACHIMO. Huoneen kattoon On kultakeruubeja leikeltynä.
Lies'nytteinä -- ne unhotin -- on kaksi Hopeista uinailevaa lemmetärtä
Yhdellä seisten jalalla ja soihtuun Somasti nojaten.
POSTHUMUS. Mut kunnia! -- Niin olkoon, että kaiken tuon te näitte --

Ja kiitos muistonne, -- mut kertomalla, Mitä on hänen huoneessaan, te
ette Vetoa voita.
JACHIMO. Kalvetkaa, jos voitte! Mun suokaa näyttää tämä rengas;
nähkääs; (Ottaa esiin rannerenkaan.) Nyt on se poissa. Teidän
timanttiinne Se vihittävä on. Ne pidän.
POSTHUMUS. Zeus! Näyttääpäs vielä kerran. Sama onko, Min sai hän
multa?
JACHIMO. Sama, kiitos hälle! Sen veti ranteestaan; näen hänet vielä;
Tuo sulo liike lahjan arvon voitti, Mut sille arvon toi. Sen mulle antoi
Ja sanoi rakkahan sen olleen hälle.
POSTHUMUS. Sen aikoi ehkä mulle lähettää.
JACHIMO. Vai niinkö kirjoittaa?
POSTHUMUS. O, ei, ei, ei! Se on totta! Tuossa tuokin! (Antaa hänelle
sormuksen.) Basiliski Se silmilleni on, sen näky tappaa. Ei kunniata,
missä kauneutta! Ei totuutta, miss' on sen ulkomuoto! Ei rakkautta,
miss' on toinen mies! Lujempaa tavaraa ei naisen vala Kuin hänen
hyveensä, ja se on tyhjää. Petosta määrätöntä!
PHILARIO. Malttukaahan. Pois soimus! Viel' ei voitettu se ole. Hän
ehkä on sen hukannut, tai kenties On joku naisistansa, lahjottuna, Sen
hältä varastanut.
POSTHUMUS. Aivan oikein! Ja hän on niin sen saanut. -- Sormus pois!
Mainitkaa jokin ruumiin tunnusmerkki, Tuot' ilmeisempi; tuo on
varastettu.
JACHIMO. Zeun kautta! Tään sain hänen ranteestaan.
POSTHUMUS. Hän vannoo, kuulkaa, vannoo kautta Zeun. Se on totta
--