Bucolica

Bucolica, by Virgil

The Project Gutenberg EBook of Bucolica, by Virgil This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Bucolica
Author: Virgil
Translator: R. Mellin
Release Date: November 26, 2006 [EBook #19917]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK BUCOLICA ***

Produced by Matti J?rvinen, Tuija Lindholm and Distributed Proofreaders Europe

VIRGILION
BUCOLICA.
Kouluin tarpeeksi suomentanut R. Mellin.
Ensimm?isen kerran julkaissut Chr. Ev. Barck 1866.

Ensim?inen Ecloga.
Tityrus.
Meliboeus.
Tityrus! Sin? vaan lep?ilet tuuhian saksantammen suojassa ja soittelet hienolla huilullasi maaseutuisia lauluja; me j?t?mme is?nmaamme alueen ja ihanat kedot; me pakenemme syntym?tienoiltamme; sin?, leutona puitten varjossa, annat mets?in kaikuilla sorian Amaryllisi nime?.
Tityrus.
Oi Meliboeus! Jumala on suonut meille t?m?n tyvenen el?m?n. Sill? jumala on h?n ainian minulle oleva; h?nen alttariansa on hentoisen karitsan veri lammas-pihatoistani usein kostutteleva. H?n on sallinut lehm?ni, kuten n?et, kuljeksia laitumella sek? itseni soitella mit? tahdon.
Meliboeus.
Emp? kadehdi; paremminpa kummastelen; sill? niinp? kovin on h?mminki? yleens? n?ill? tienoin. Katsosta! Itse h??telen, murheellisna, vuohiani pois; ja t?t?, Tityrus, tuskin saan en?? edemm?ksi; sill? t?nne tihi??n p?hkin?puistoon j?tti se vastik??n kaksoiset, karjan toiveen, jotka se, voi kuitenki! paljaalle kalliolle synnytti. T?t? onnettomuutta muistan ukkosen ly?m?in tammien usein minulle ennustaneen, jollei mieleni olisi nuria ollut. Usein ennusti sit? paha-aaveinen variski ontelosta raudustammesta. Mutta sanosta minulle, Tityrus, kumminki, kuka tuo Jumala onpi.
Tityrus.
Kaupungin, jota Romaksi kutsuvat, pidin, tuhma, t?m?n meik?l?isen kaltaisena, jonne meid?n, paimenten, usein on tapa ajella lampaitten hentoja siki?it?. N?in tiesin penikatki koirain, n?in vohlatki em?ins? n?k?isiksi; n?in oli tapani vertailla isoja pienempiin. Mutta mink? verran kypressin on tapa korottaa latvansa notkeitten heisipensaitten seassa, saman verran t?m?ki kaupunki korottaa p??ns? muitten keskell?.
Meliboeus.
Ja mik? oli sinulla niin t?hdellisen? syyn? saada Romaa n?hd??
Tityrus.
Vapaus, joka hiljan ainaki katsahti minun, saamattoman, puoleen, sittekun partani jo harmaampana varisi ajajalle; katsahti ainaki puoleeni ja tuli pitk?n ajan per?st?, sittekun Galatea oli minun heitt?nyt ja Amaryllis tullut yst?v?kseni. Sill?, sen tunnustan: niin kauvan kun Galatea oli hempen?ni, ei ollut minulla toivoa vapaudesta eik? huolta omaisuudesta; vaikka uhri-el?vi? kuinka paljo olisi tuotu pihat?ist?ni ja lihavata juustoa likistelty kiitt?m?tt?m?lle (v?h?n maksavalle) kaupungille. Ei koskaan painanut raha k?dess?ni, kaupungista palatessani.
Meliboeus.
Jopa kummastelinki, Amaryllis, miksi surullisna huutelit jumaloita, ja ket? varten annoit hedelm?in rippua puissansa (poimimatta). Tityrus oli poissa. Sinua, Tityrus, huutelivat yksin m?nnytki, yksin l?hteetki, yksin n?m?t viidakotki.
Tityrus.
Mit?s oli tekeminen? Eip? k?ynyt minun muualla p??seminen orjuudestani, eik? muualla tapaaminen noin autteliaita jumalia. Siell?, Meliboeus, n?jin sen nuorukaisen, jolle alttarini vuosittain savuavat kaksitoista p?iv??. Siell? antoi h?n ensiksi minulle t?m?n vastauksen: k?ytt?k??t, pojat, karjaanne laitumella, kuten ennenki, ja kasvattakaat sonnia.
Meliboeus.
Onnellinen vanhus! Siis s?ilyv?t sinulla ketosi, ja ne ovat sinulle kylliksi isot, vaikka paljas kivi ja lammikko limaisine vihvil?ineen peitt?? kaikki niityt. Outo ruoka ei kiusaa tiineit? ja kipeit? emi?si, pahat tartunnaiset naapurin karjasta eiv?t tee vahinkoa. Onnellinen vanhus! T??ll? tuttuin virtain ja pyh?in l?hteitten vaiheilla saat nauttia vilpastuttavaa siimest?. Yhdelt? puolen on aidoitus, joka kulkee naapurisi rajalla ja jonka pajuston kukkaisista Hyblan metti?iset el?v?t, hiljaisella surinallaan houkutteleva sinua unen vienoon; toisella puolen on lehden riipij? korkian kallion juurella virittelev? laulujansa ilman avaruuteen. Sill? v?lin eiv?t k?ri?-??niset mets?kyhkyisesi, joita hoitelet, eik? turtturi-kyhkysesi lakkaa kyhertelem?st? korkiasta jalavasta.
Tityrus.
Siksip? kevi?t hirvet ennen kulkenevatki ilmoissa laitumella ja meret heitt?nev?t kalansa avoimelle rannalle; siksip? Parthilainen pakolaisena ennen juonee vett? Ararin ja Germanilainen Tigrin virrasta, kuljeskeltua toistensa maitten l?pi, ennenkun h?nen muotonsa katoaa mielest?ni.
Meliboeus.
Mutta meid?n t?ytyy paeta t??lt?, mitk? janoavaisten Afrikalaisten tyk?, mitk? Scythiaan, mitk? Cretan vikev?lle Oaxes-joelle, mitk? Britannilaisten luokse, jotka ovat kokonaan eroitetut muusta mailmasta. Saanenko koskaan en??, pitk?nk??n ajan per?st?, kummeksien katsella syntym?-seutujani ja k?yh?n h?kkelini turpeista luotua kattoa, n?it? kaikkia, joitten haltija ennen olin; saanenko en?? ihmetell? harvassa kasvavia t?hk?p?it? pelloillani. Jumalaton soturi on omistava n?m?t hyv?sti viljellyt vainiot. Muukalainen on ottava n?m?t viljat. Kah, minne eripuraisuus on saattanut onnettomat kansalaiset! Kah, ket? varten olemme kylv?neet vainiomme! Ympp?? nytki, Meliboeus, p??ronapuihisi; istuta viinik?ynn?ksi? j?rjestykseens?! Paetkaat, vuohiseni! Te ennen muinen iloinen karjani, paetkaat! En ole t?st'edes lep?ilev? viheri?ss? luolassa enk? et??lt? n?kev? teid?n kiipeilev?n tappurapensaisella kalliolla. En ole en?? lauleskeleva; ette, vuohiseni, saa en?? paimentaissani nykki? kukoistavaa cytiso-pensasta ettek? karmeita pajupensaita.
Tityrus.
Kuitenki taidat t?m?n y?n lev?t? t??ll? kanssani vereksell? lehtivuoteella. Minulla on lienteit? hedelmi?, pehmeit? kastaneita ja kyll?lt? juustoa. Ja jo nousee savu tuolla kaukana maakartanoitten katoilta, ja varjot kaatuvat pitempin? korkeilta vuorilta.

Toinen Ecloga.
Alexis.
Paimen Corydon paloi (rakkaudesta) kauniisen Alexiin, joka oli is?nt?ns? lemmikki; mutta eip? saanut mit? toivoi. Ehtimiseen kulki h?n vaan tihi?ss?, lakkap?isess? py?kki-mets?ss?; siell? h?n yksin?isyydess??n vuorille ja metsille turhaan lateli n?m?t sievent?m?tt?m?t v?rsyt:
"Tunnoton Alexis! Etk? huolikaan lauluistani? Eik? k?y sinun minua s??liksesi? Joko ainaki otat minulta hengen? Karjatki jo nauttivat siimeksen viileytt?, viheri?t sisiliskotki jo k?tkeytyv?t tappurapensaistoihin, ja Thestylis murentaa kovasta helteest? uupuneille elontekij?ille kynsilaukan ja ajuruohon hajullisia yrtti?. Mutta minulle, kun polttavassa p?iv?paisteessa noudattelen askeleitasi, vastaavat hein?sirkat viidakoista s?hin?ll?ns?. Eik? olisi parempi ollut k?rsi? Amaryllin tuimia vihoja ja