Avojalka | Page 5

marjat, sanoi h?n: "T??lt? en en?? alas astukaan, t?nne j??n iki-p?iviksi, kunnes kuolleena putoan maahan, enk? ollenkaan tule luoksesi, jollet lupaa mulle jotakin?"
-- "Mit? niin?"
-- "Ettet kanna rusthollin-em?nn?lt? saamaasi koristetta milloinkaan, niin kauan kuin min? sen n?en; lupaatko sen?"
-- "En!"
-- "Sitten en tule t??lt? pois!"
-- "Ole tulematta!" sanoi Amrei ja meni marjoineen pois. Mutta h?n istahti l?heisen puupinon taakse, sitoi seppelt? ja tuon tuostakin vilahti, eik? muka Dami jo tule. H?n pani seppeleen p??h?ns? ja ?kki? tuli h?n sanomattoman rauhattomaksi Damin t?hden. H?n juoksi takaisin, Dami istui kahden reisin oksalla, nojaten puunrunkoa vastaan ja k?sivarret ristiss?.
-- "Tule alas, min? lupaan mit? tahdot!" huusi Amrei, ja samassa oli Dami h?nen luonaan maassa.
Kotona torui musta Maranna tuota tuhmaa lasta siit?, ett? h?n oli sitonut seppeleen niist? marjoissa, joita tarvittiin vanhempain haudoilla. H?n rep?si sen paikalla rikki, lausuen muutamia ep?selvi? sanoja; sitten otti h?n kumpaakin lasta k?dest? kiinni ja vei heid?t hautausmaalle. Siin?, miss? kaksi multakumpua oli vierekk?in, sanoi h?n:
-- "Tuossa ovat vanhempanne". Lapset katsahtivat kummastuneina toisinsa. Maranna teki sitten sauvalla vakoja ristin muotoon haudoille ja k?ski lasten panna marjoja niihin. Dami se ryhtyi rutosti ty?h?n ja oli riemuissansa, saatuaan punaisen ristins? valmiiksi pikemmin kuin sisar. Amrei katsahti vain vakaisesti h?neen eik? vastannut mit??n, ja vasta sitten kuin Dami oli sanonut: "Tuosta is? iloiseksi tulee", l?i h?n velje??n selk??n ja sanoi: "Ole hiljaa!" Dami itkem??n, kenties katkerammin, kuin asia ansaitsikaan; silloin huudahti Amrei ??neens?: "Jumalan t?hden, anna anteeksi, anna anteeksi, ett? noin tein. Kas t?ss?, m? lupaan tehd? sulle koko el?m?n ik?ni kaikki mink? voin ja antaa kaikki mit? minulla on; niinh?n, Dami, enh?n ole sulle pahaa tehnyt? Sitten saat luottaa, ettei sit? en?? koskaan tapahdu niinkauan kuin el?n, ei milloinkaan, ei koskaan. Oi ?iti, oi is?, min? tahdon olla hyv?, sen lupaan teille; oi ?itini, oi is?ni!" -- H?n ei voinut pitemm?lt? puhua, mutta ??neens? h?n ei itkenyt, syd?n vain n?kyi h?ness? syk?htelemist??n syk?htelev?n, ja vasta sitten kuin musta Maranna rupesi ??neens? itkem??n, itki Amreikin.
He meniv?t kotiin, ja kun Dami sanoi "hyv??, y?t?", niin kuiskasi Amrei h?nelle hiljaa korvaan: "Nyt tied?n, me emme n?e vanhempiamme en?? milloinkaan t?ss? maailmassa"; mutta viel? t?ss?kin ilmoituksessa oli jotakin lapsellista iloa, lapsen-ylpeytt?, joka kerskailekse tiet?v?ns? jotakin, ja kumminkin oli t?m?n lapsen sieluun noussut v?h?sen sit? tietoa ikip?iviksi katkaistusta yhdistyksest? el?m?n kanssa, joka her?? orpoisuuden ajatuksissa.
Kun kuolema on sulkenut ne huulet kiinni, joiden piti sanoman sinua lapseksi, niin silloin on sinulta kadonnut elonheng?hdys, joka ei milloinkaan palaja.
Viel? silloinkin kuin musta Maranna istui Amrein vuoteen laidalla, sanoi Amrei: "Minusta tuntuu kuin putoaisin min? putoamistani, antakaas minulle k?tenne"; ja h?n piti k?dest? lujasti kiinni ja rupesi nukkumaan, mutta heti kuin musta Maranna tahtoi vet?yty? pois, tarttui h?n siihen uudestaan. Maranna ymm?rsi, mit? tuo lakkaamattoman putoamisen tunne lapsessa merkitsi: ymm?rretty?mme vanhempaimme kuolleen, tuntuu kuin heiluisimme ilmassa, vaan emme tied?, mist? syyst? emmek? tied? minne. Vasta my?h??n j?lkeen puolen-y?n p??si musta Maranna pois lapsen vuoteen ??rest?, luettuaan totuttuun tapaansa kaksitoista is?meit??ns? kuka tiesi kuinka monennen kerran.
Ankara uhka lep?si makaavan lapsen kasvoilla. Se oli pannut k?tens? rinnalleen; musta Maranna nosti sen hiljalleen pois ja sanoi puoli-??neen itseksens?:
-- "Voi jospa ylitsesi valvova silm? ja sinua auttaa tahtova k?si aina, niinkuin nyt maatessasi, sinun tiet?m?tt?si, voisi nostaa painon syd?mmelt?si pois! Mutta sit? ei ihminen voi, sen voipi vain H?n... Tee mun lapselleni vieraalla maalla samoin kuin min? t?lle teen"!
Musta Maranna oli "merkillinen" eukko; ihmiset nimitt?in melkein pelk?siv?t h?nt?, niin kalsealta tuntui heist? h?nen olentonsa. H?nen miehens? oli kuollut pian kahdeksantoista vuotta sitten; h?n oli ammuttu er??ss? ry?st?n-yrityksess?, jonka h?n oli tovereineen tehnyt postivaunuja vastaan. Maranna kantoi silloin lasta syd?mmens? alla, kuin h?nen miehens? ruumis tuottiin kyl??n, kasvot noessa: mutta h?n rohkaisi itsens? ja pesi kuolleen kasvot puhtaiksi, ik??nkuin olisi h?n voinut pest? h?nen mustan rikoksensakin pois. Kolme tyt?rt? h?nelt? kuoli, ja ainoastaan se lapsi, jota h?n silloin oli kantanut syd?mmens? alla, oli viel? elossa. Siit? oli tullut sorja poika, kasvot vain olivat h?nell? tavattomasti mustanpuhuvat, ja nyt h?n oli muuraajans?llin? muualla. Sill? Brosin ajoista saakka, ja varsinkin siit? pit?in kuin t?m?n poika Severin kivimoukarinsa avulla oli kiivennyt niin korkeille kunnian kukkuloille, oli kyl?ss? suuri osa j?lkeisi? ruvennut muuraajan ammattiin. Lapsilla oli aina puhetta Severenist?, kuten kuninkaan pojasta sadussa. Niinp? oli mustan Marannankin viimeisest? lapsesta, huolimatta ?idin vastuksista, tullut muuraaja, ja nyt h?n oli kululla, ja ?iti, joka ei elinp?iv?n??n ollut k?ynyt kyl?st? ulommas eik? tuota halunnutkaan, sanoi joskus olevansa mielest??n kanan kaltainen, joka on hautonut sorsan munan; mutta h?n puhua jupisi melkein aina itsekseen.
Tuskinpa uskotaan sit?, ett? musta Maranna oli iloisimpia ihmisi? koko kyl?ss?; ei h?nt? milloinkaan n?hty murheellisena, h?n ei suonut ihmisille sit?, ett? he olisivat saaneet s??li? h?nt?. Ja senvuoksi ihmiset h?nt? kammosivatkin. Talvis-aikaan oli h?n uutterin kehr??j? kyl?ss? ja kes?ll? ahkerin puunker??j?, niin ett? sai hyv?n joukon my?d?kin niit?, ja "Johannes poikani" -- se oli h?nen viel? hengiss? olevan poikansa nimi -- "Johannes poikani" kuului h?nen kaikissa puheissaan. Pikku Amrein sanoi