Aseet pois!

Aseet pois!

Project Gutenberg's Aseet pois!, by Bertha von Suttner and Alli
Nissinen This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and
with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Aseet pois!
Author: Bertha von Suttner and Alli Nissinen
Release Date: February 24, 2006 [EBook #17846]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ASEET
POIS! ***

Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.

ASEET POIS!
Bertha von Suttner
Tekijän luvalla mukaellusta painoksesta suomentanut Alli Nissinen

Ensimmäisen kerran julkaissut Kustannusosakeyhtiö Otava 1895.
Digitalisoitu kolmannesta painoksesta, joka ilmestyi 1912.

Seitsentoista vuotiaana olin sangen haaveileva tyttö. Tämän olisin jo
varmaankin unhottanut, jollei minulla olisi tallella sen aikaisia
päiväkirja-muistoonpanojani. Mutta näissä muistoonpanoissa ovat
entiset haaveiluni, korkealle tähtäävät ajatukseni ja ylenpalttiset
tunteeni tulleet ikuistetuiksi, ja siten voin minä nyt lähemmin
tarkastella sitä kirjavaa ajatusten tulvaa, joka liikkui siinä tyhmässä,
kauniissa tytönpäässä. Tämän pään kauneuden kertovat minulle vanhat
valokuvat, vaikka kuvastimeni ei enää siitä mitään tiedä. Voin käsittää
millainen kadehdittava olento tuo nuori, ylistetty, kaiken komeuden ja
loiston pyörteessä elävä Martha Althaus lienee ollut. Punaiset
muistoonpanovihkoset kertovat kumminkin paljon runsaammin
alakuloisia, kuin rajatonta nuoruuden riemua ilmaisevia tunteita. Ja
minä kysyn itseltäni: olinko todellakin niin kiittämätön, että en
huomannut onneani ja mukavuuttani, joka oli osakseni tullut, tahi
olinko niin typerä, että luulin ainoastaan synkän alakuloisuuden olevan
kyllin arvokasta runollisin sanoin ilmaistavaksi ja ikuistutettavaksi
vaikeneville päiväkirjan lehdille.
Kohtaloni ei tyydyttänyt minua, sillä vihkoon olin kirjoittanut:
»Oi, Jeanne d'Arc, sinä taivaan suosima sankarinainen, jos minä olisin
sinun sijassasi! Saada heiluttaa valtioviiriä, saada kruunata kuninkaani
ja sitte -- kuolla -- kalliin isänmaan edestä! --»
Tilaisuutta näiden kainojen toiveiden täyttämiseen ei kuitenkaan,
valitettavasti kyllä, tarjoutunut. Ei minun myöskään sallittu kristittynä
marttyyrina tulla villien petojen raadeltavaksi ja siten kuolla, toivomus,
joka muistiin panojeni mukaan vuotena 1853 oli palavan intoni
korkeimpana päämääränä. Minun täytyi yhä edelleenkin huo'ata tietäen,
että ne työt, joita sieluni halasi, jäisivät tekemättä, ja että elämäni
pääpiirteissään olisi turhaan kulunut. Oi, miksi ei minusta ollut tullut
poika, silloin olisin voinut saada toimeen jotain suurta ja ihanaa!
Historia näyttää meille hyvin harvoja esimerkkejä naisten urostöistä.

Miten harvoin onkaan meillä Gracchoja poikina, miten harvoin
saammekaan kantaa miehiämme Weinsbergerporttien läpi, ja miten
harvoin huutavatkaan miekkoja-heiluttavat unkarilaiset meille:
»Eläköön Maria Teresia, meidän kuningattaremme!» Mutta kun on
mies, niin ei tarvitse muuta kuin tarttua miekkaansa ja rynnätä
maailmaan saamaan kunniaa ja laakereita, voittamaan maailmanvaltoja,
niinkuin Bonaparte, tahi valtaistuimia, niinkuin Cromvell. Muistan, että
korkein ajatus, mikä minulla oli inhimillisestä suuruudesta, oli sotaisa
urhoollisuus. Oppineita, runoilijoita ja muita suuria miehiä kohtaan oli
minulla tosin jonkun verran kunnioituksentunnetta, mutta varsinaista
*ihailua* herättivät minussa ainoastaan taistelukentän voittoisat
sankarit. Ne olivat historian etevimmät kannattajat, ne ohjasivat
kansojen ja maiden kohtalot, ne olivat merkityksen ja suuruuden
puolesta yhtä korkealla muiden ihmisten yli, kuin Alppien ja Himalajan
huiput ovat yli laakson ruohojen ja kukkaisten.
Tästä kaikesta en kuitenkaan tarvitse tehdä sitä johtopäätöstä, että
minulla olisi ollut erityinen sankariluonne. Asia oli yksinkertaisesti
sellainen, että minä olin haaveileva ja tulin hyvin helposti
hurmaantuneeksi, ja olihan silloin aivan luonnollista, että etupäässä
innostuin siitä, jota enimmän ylistettiin sekä oppikirjoissani että
ympäristössäni.
Isäni oli kenraali itävaltalaisessa armeijassa, ja hän oli ottanut osaa
taisteluun Custozzan luona »isä» Radetskyn johdolla, jota hän melkein
epäjumaloitsi. Millaisen joukon kertoelmia sotaretkestä sainkaan kuulla!
Minun rakas isäni oli niin ylväs sotaisista muisteloistaan ja puhui
sellaisella ihastuksella niistä sotaretkistä, joihin hän oli ottanut osaa,
että ehdottomasti tunsin sääliä niitä miehiä kohtaan, joilla ei sellaisia
muistelmia ollut. Ja miten alentavaa olikaan mielestäni
naissukupuolelle, ettei se saanut tuolla ylevimmällä tavalla tuoda
ilmoille isänmaanrakkauttaan ja kunniantunnettaan. Jos joskus kuulin
puhuttavan naisten pyrinnöistä päästä yhdenarvoisiksi miesten kanssa,
niin käsitin vapaudenaatteen vaan siten, että se tarkoitti naistenkin
pääsemistä aseilla varustettuna sotatantereelle. Miten kauniisti
kerrotaankaan historiassa Semiramiksesta tahi Katarina II:sta:

»Hän kävi sotaa sen ja sen naapurivallan kanssa -- -- -- hän voitti sen
tahi sen maan» --.
Ylipäänsä on historia, sellaisena kuin se nuorille esitetään, paras syy
siihen, että nuoriso ihailee sotaa. Historiallisissa oppikirjoissa painetaan
lasten mieleen, että sotajoukkojen päällikkö panee yhä toimeen
teurastuksia, että teurastukset niin sanoakseni ovat se vaikutin, jonka
nojalla kansojen historia vierii edelleen läpi aikojen; ne ovat
järkähtämättömän luonnonlain seurauksia ja niiden tulee aina uudistua
niinkuin myrskyjen ja maanjäristysten: niihin tosin yhtyy paljon kauhua
ja hirmua, mutta tämä tulee täydellisesti palkituksi yleisesti tärkeiden
seurausten ja sen kunnian ja kuuluisuuden kautta, jonka yksityiset sillä
tavoin voivat saavuttaa, ja vihdoin sen tietoisuuden kautta, että on
suuremmoisimmalla tavalla täyttänyt velvollisuutensa. Onko olemassa
mitään ihanampaa kuolemaa, kuin kuolo sotatantereella? Onko
olemassa kadehdittavampaa kuolemattomuutta, kuin se mikä tulee
kaatuneen sankarin osaksi? Tämä kaikki opetetaan selvästi ja varmasti
kaikissa luku- ja oppikirjoissa, jotka ovat kirjoitetut »koulua varten», ja
joissa varsinaisen historian rinnalla, joka ainoastaan kuvataan pitkänä
sotatapausten lankana, kerrotaan yksinomaan urhokkaista asetoimista.
Tämä