Anna Liisa; Kotoa pois | Page 9

t??ll? hyv?t aikaa, mutta sinua ei vaan kuulunut kotiin. Arvelin jo, ett? tahallasi minua v?lttelit.
ANNA LIISA. Mit? sin? minusta tahdot?
MIKKO. Kysym?tt?kin sen tied?t. Onhan ?iti jo k?ynyt sinulle siit? puhumassa.
ANNA LIISA. Sitten tied?t my?skin sin?, mink? vastauksen olen antanut. Saamme j?tt?? ne asiat sikseen, turhaa niit? en?? jauhaa, kun kerran olemme selvill? molemmin puolin.
MIKKO. Ja niink? luulet p??sev?si minusta helpolla? Ohoh! V?h?np? sin? minua tunnet.
ANNA LIISA. Mit? vaadit minulta enemp??? Mit? olen sinulle velassa?
MIKKO. Sen vaadin, ett? pysyt entisess? liitossasi siin?, jonka teit minun kanssani nelj?, viis' vuotta sitten.
ANNA LIISA. Ja siihen sin? julkeat vedota? H?vyt?n! Etk? itse rikkonut sit? liittoa, silloin kun l?ksit pois ja j?tit minut yksin?ni t?nne onnettomuuteen.
MIKKO. Min? en l?htenyt ij?ksi, min? lupasin tulla takaisin. Ja nyt olen t??ll?, niinkuin n?et.
ANNA LIISA. Nytp? min? en sinusta en?? v?lit?. Tied?t, ett? menen toisen kanssa naimisiin.
MIKKO. Mutta sin? lupasit minua odottaa. Lupasit olla minulle uskollinen.
ANNA LIISA. Lupasin kun olin houkkio.
MIKKO. Sanoit rakastavasi minua enemm?n kuin mit??n muuta maailmassa. Ja sen varmaan my?skin teit vaikka nyt olet kaikki unohtanut.
ANNA LIISA. Lapsellisuutta--pelkk?? lapsellisuutta! Mit? tiesin min? silloin viel? rakkaudesta tai muusta. Helppo sinun oli saada minut ansoihisi ja vietell? minut.
MIKKO. Tarvittiinko siin? paljon viettelemist?? Muistelepas oikein!
ANNA LIISA. Sin? olit minua vanhempi, ymm?rsit paremmin, mik? siit? kaikesta seuraisi. Mutta sin? vaan k?ytit hyv?ksesi nuoruuttani ja kokemattomuuttani.
MIKKO. Vai minun syykseni sin? sen nyt kaikki lykk??t? Kuka se oli, joka iltasilla aina karkasi kammaristaaan, kun muut jo nukkuivat, ja tuli luokseni tuonne niemen k?rkeen? Ei tarvinnut minun kahdesti pyyt??, kerran vaan suihkasin korvaasi, silloin sin? heti lupasit. Niin, voitko kielt??? Kyll? sinua oma halusi veti enemm?n kuin minun houkutukseni, jos tarkemmin ajattelet.
ANNA LIISA. Paha henki minua lienee riivannut!
MIKKO. Rakkaus se oli, Anna Liisa, eik? mik??n paha henki.
ANNA LIISA. Ei, ei! Ei se ollut rakkautta, mit? lieneek??n ollut. Kun saisin el?? uudelleen sen ajan, niin toisin menettelisin. Kun saisin sen pois pyyhityksi, pestyksi niinkuin lian, ettei n?kyisi j?lke?k??n en??. Mutta ei--min? en saa, en vaikka katuisin ja itkisin itseni sokeaksi. El?m?ni tahrana se on ja pysyy aina, ij?n kaiken.
MIKKO. El?k? tuossa h?pise turhia! Mit? tahraa siin? oli? Hauskoja aikoja ne olivat, ei niit? tarvitse katua. Sitten olimme typeri? j?ljest?p?in, kun emme suoraan sanoneet is?llesi, ett? niin on asiat, anna meid?n menn? vihille, ei auta muu. Mutta sin?kin pelk?sit is??si kuin kuolemaa.
ANNA LIISA. Niin, pelk?sinh?n min?. Sek? is?? ett? ?iti?--is?? eniten.
MIKKO. Eik? ollut minullakaan silloin tarpeeksi rohkeutta. Tiesin hyvin, mik? mellakka siit? syntyisi.
ANNA LIISA. Et olisi kumminkaan l?htenyt pois ja heitt?nyt minua yksin. Ehk'ei olisi k?ynyt, niinkuin k?vi, jos olisi ollut jokukaan, jolle olisin voinut surujani valittaa. Mutta kun minulla ei ollut ket??n--ei ket??n koko maan p??ll?.
MIKKO. Saatoinko aavistaa, ett? sin? tulisit semmoista tekem??n. Arvelin tulla takaisin sitten, kun kaikki oli ohitse, ja pyyt?? sinua is?lt?si. H?n ehk? silloin olisi my?ntynytkin ja siihen se juttu olisi loppunut. Mutta sin? kun turhanp?in niin h?t??nnyit, ett? otit lapsen hengilt?-- niin mink? min? sitten en?? voin.
ANNA LIISA. En min? ollut j?rjess?ni silloin, voi, en min? ollut j?rjess?ni. Huolesta ja surusta olin mennyt aivan sekaisin. Enk? min? ajatellut ottaa h?nt? hengilt?--Jumala tiet??, etten sit? ajatellut. Oman el?m?ni kyll? olin tahtonut lopettaa. Monet kerrat seisoin jo Huuhkainkalliolla heitt?yty?kseni alas j?rveen. Mutta vesi oli niin mustaa ja syv??, min? en hirvinnyt. J?tin aina tuonnemmaksi. Ja sitten se oli jo liian my?h?ist?.
MIKKO. Luojan lykky! Vai jo sin? sit?kin ajattelit. Kaiken n?k?isi?--! Seh?n nyt olisi ollut j?rin hullumpaa.
ANNA LIISA. En ymm?rt?nyt, ett? aika oli niin l?hell?. Sen vuoksi se tuli niin ?kkiarvaamatta. H?diss?ni en tiennyt mit??n neuvoa. Koetin p??st? ?itisi luokse, m?kkiin tuolta mets?n poikki. En enn?tt?nyt sinne saakka, viel? oli jonkun verran matkaa, kun se syntyi--voi, Herra Jumala sit? hetke?!
MIKKO. Ja se eli? Oletko varma, ett? se eli?
ANNA LIISA. Elih?n se raukka. Liikutti k?si??n ja jalkojaan ja huusi. Silloin min?, voi, Jumala, Jumala, Jumala--
MIKKO. Min? arvaan lopun. El? kerro en??.
ANNA LIISA. Painoin k?dell?ni suuta--en tied? kuinka kauvan. Olin puolipy?rryksiss? ja maailma musteni silmiss?ni, mutta yh? min? vaan pidin k?tt?ni siin?. Silloin--voi, hyv? Jumala--
MIKKO. Herki? jo.--Kiusaat itse?si suotta.
ANNA LIISA. Niin, silloin tunsin, kuinka tuo pieni ruumis nytk?hti k?teni alla, ja sitten se oli hiljaa. Otin k?teni pois,--ei se en?? ??nn?ht?nyt, henki oli mennyt. En muista enemp??, her?sin tajuntaan vasta siin?, kun putosin pitk?lleni ?itisi tuvan lattialle.
MIKKO. No, ja sitten sinulla ei en?? ollut mit??n h?t??. ?itih?n oli pit?nyt sinusta hyv?n huolen.
ANNA LIISA. ?itisi kaivoi haudan ja peitti kaikki j?ljet. Sekin oli niin kauheata, ettei h?n, raukka, tullut edes siunattuun multaan. Kastamatta kuoli ja mets??n haudattiin.
MIKKO. Eik? tuo liene yhdentekev?. Moni makaa meren pohjassa, ja voi olla autuas silt?. Ja mit? kastamiseen tulee, niin siit?k??n ei mahda olla kovin suurta taikaa, koskapa muutamat lakkolaiset j?tt?v?t lapsensa j?rki??n kastamatta. P??asia oli, ett? sin? pelastuit. Ettei tullut mit??n ilmi. Se se oli oikein Jumalan onni. Ei niin ett? ep?ilyst?k??n kell??n. P??sit kerrassa rauhaan.
ANNA LIISA. Rauhaan? P??sink? min? rauhaan? Voi, mit? puhut!
MIKKO. Niin, niin! Tarkoitan, ettet joutunut