Aili | Page 2

tämä on?
AILI.
Niin, sen aivan unohdinkin. Eno antoi tämän minulle tänä aamuna. Hän
sanoi, että se sopii erittäin hyvin minulle. Kiltti eno! Ei huoli siitä itse,
vaikka osti.
HARTIN.
Lukee.
Utopier -- August Strindberg -- Ei Aili! Tätä et sinä saa lukea.
AILI.
Miksikä en?
HARTIN.
Tämä kuuluu siihen nykyajan epäsiveelliseen kirjallisuuteen.
AILI.
Millaista se on sitten se epäsiveellinen kirjallisuus?

HARTIN.
Se on sellaista, jota nuoret tytöt eivät saa lukea.
Panee kirjan pöydälle.
AILI.
Mutta lukevathan niitä muut tytöt.
HARTIN.
Paha kyllä. -- Mutta sinä et ainakaan ole kypsynyt niitä sulattamaan.
AILI.
No milloinka sitten?
HARTIN.
Kun olet naimisissa.
AILI.
Miksi silloin vasta?
HARTIN.
Sen sitten saat tietää.
Telefooni soi viereisessä huoneessa.
AILI.
Menee telefoonin luo.
Haloo! -- -- On! -- -- Olen! -- Hellikö se on? -- -- Mitä? -- Vai niin!
Nauraa.

-- Terve tulleita -- Hyvästi!
Tulee.
Helli sanoo tulevansa ylioppilas Karhin kanssa meille. -- -- Sepä oli
hauskaa!
HARTIN.
No kyllä se on hyvä, että vieroittavat sinut edes vähäksi aikaa
rakkausunelmistasi.
AILI.
Mitä tarkoitat?
HARTIN.
Ethän sinä tähän aikaan muuta ajattelekaan kuin Vilhelmiäsi ja tulevaa
kotiasi, milloin sen vielä saatkaan.
AILI.
Mitäs pahaa siinä on?
HARTIN.
Kaikella on rajansa.
IV:s KOHTAUS.
Edelliset, Gryhling.
Gryhling tulee unisena, tukka pörröllään yöviitta päällä, sikaria
poltellen oikealta takimaisesta ovesta.
HARTIN.
Kaarlo! Mitä tuo nyt on taas?

GRYHLING.
Mitä?
HARTIN.
Että se tapahtuu aamulla, sitä en juuri ihmettele, mutta iltapäivällä tulla
tuollaisena muitten, -- niin miks'en sanoisi, naisten näkyviin, se ei käy
laatuun.
GRYHLING.
Jos aamupäivällä, niin miks'ei myös iltapäivällä.
HARTIN.
Omassa kamarissasi elä ja ole niinkuin sinua haluttaa, vaikka
päälaellasi kävelisit, kun se sinua huvittaa. --
GRYHLING.
Ei, kiitoksia!
HARTIN.
-- mutta meitä et epähienoilla tavoillasi saa alinomaa rasittaa. --
Sanoppas suoraan, miksi käyttäyt sinä, joka olet ikäsi elänyt hienoissa
piireissä, noin kummallisesti?
GRYHLING.
Siksi, että se minua huvittaa.
HARTIN.
Mutta meitä se ei huvita. -- Mene nyt pukemaan itseäsi, tänne tulee
vieraita kohta. -- Kuule odotahan. Saat tämän kirjan takasin. Aili ei
tahdo sellaista kirjallisuutta lukea.

GRYHLING
Sellaista kirjallisuutta?
HARTIN.
Niin juuri! Sinun pitäisi ymmärtää, ettei Strindbergin teokset sovi
nuorelle, siveälle neitoselle.
Gryhling rykäsee ivallisesti, ottaa kirjan.
HARTIN.
Mene nyt! En tahdo nähdä sinua enää tuollaisena silmissäni.
Menee vasemmalle.
V:s KOHTAUS.
Gryhling, Aili.
GRYHLING.
Teidän siveellisyyttänne!
AILI.
Itsekseen.
Voi, voi! Hän luulee nyt, että minä -- --
Gryhling aikoo lähteä.
Eno, kuule!
GRYHLING.
No?
AILI.

Älä sinä minua tuomitse. Kyllä minä sen mielelläni lukisin, mutta kun
äitini kieltää.
GRYHLING.
No niin! Kyllähän minä sen arvasinkin.
AILI.
Minä niin kernaasti tahtoisin tietää, millaisia ne ovat sitten nuo
Strindbergin teokset.
GRYHLING.
Tästäpä et sitä juuri tietää saisikaan, sillä tämä on juuri teikäläisiä
"siveitä" varten tehty. Jos olisin sinulle "Giftas" nimisen teoksen
antanut, se olisi ollut toista.
AILI.
No mitä siellä on sitten sellaista?
GRYHLING.
Silittää Ailin päätä.
Jos minun tyttäreni olisit, saisit tietää kaikki.
AILI.
Miksen nyt?
GRYHLING.
Siksi että äitisi sen kieltää. -- Mutta lähdenpä nyt, etten saisi häneltä
uutta saarnaa kuulla.
Menee oikealle.

VI:s KOHTAUS.
Aili, sitten Hartin.
AILI.
Hm! Ihmeellistä! -- Mutta viis minä, heidän salaisuuksistaan; on
minulla muutakin ajateltavaa. -- Olenhan iloinen, onnellinen morsian,
onhan minulla kelpo sulhanen, joka minua sydämestään lempii. --
Välistä tosin hänkin suuttuu ja rypistää silloin niin somasti
kulmakarvojaan. Mutta sitte tulee hän kiltiksi taasen. -- Toista on äitini
laita. Hänet kun kerran pahalle tuulelle saa, on hän totinen pitkän aikaa.
-- Ja kaikesta hän viitsii suuttuakin. -- Oliko tuo nyt niin pahaa, että
enoni -- -- Mutta onhan se hänen asiansa.
Menee pianon luo.
En tahdo tuota vanhaa rimputusta! -- Jotakin uutta! -- Minä tahdon
oppia työtä tekemään.
Tuumailee.
Sepä ei olisi hullumpaa. -- Näinhän kuinka puutarhuri menetteli.
Panee sanomalehden lattialle.
Kas noin!
Ottaa yhden kukan ja kaataa, iloista laulua hyräellen, mullan ruukusta
sanomalehdelle.
Kun en vaan pilaisi.
HARTIN.
Tulee vesikannu kädessä.
Mitä teet sinä nyt?

AILI.
Panen tälle kukalle uutta multaa.
HARTIN.
No mutta herranen aika! Oletko sinä aivan --? Jätä se heti! Ei tuollainen
toimi sovi sinulle. Fyi!
AILI.
Miksikä ei?
HARTIN.
Vieläkö rupeat vastaan inttämään?
AILI.
Katsoo kysyvästi.
Sinä komennat, äiti, minua aivan kuin mitäkin --?
HARTIN.
Aili! Arvostelemaanko sinä minua rupeat! -- Minä varoitan sinua
ajoissa.
Menee kannun kanssa oikealle.
VII:s KOHTAUS.
AILI.
Kummallista! Vaikka niin varmaan tiedän hänen rakastavan minua
enemmän kuin ketään muuta, voipi hän kuitenkin tuolla tavoin --
Kuinka sallii hänen rakkautensa sellaista. Enhän minä uskalla
Vilhelmilleni vähintäkään pahaa mieltä saattaa. Onhan suurin iloni
päinvastoin, kun häntä ilahduttaa saan. Niin! Sellaista on oikea rakkaus.

Omituista todellakin kuinka se saattaa ihmisen kokonaan haltuunsa
ottaa. Eihän muuta juuri ole mielessänikään kuin hän. Vai olisiko äidin
rakkaus aivan toisellaista kuin morsiamen. -- Mutta joku tulee. --
Vilhelm luultavasti!
VIII:s KOHTAUS.
Edellinen, Ahrén.
AHRÉN.
Muodikkaasti puettu herrasmies, tulee perältä.
Hyvää päivää, kultaseni.
AILI.
Juoksee hänelle kaulaan.
Terve tullut.
Syleilevät.
AHRÉN.
Mitä kuuluu, lintuseni?
AILI.
Hyvää muuten, mutta äitini on vaan hiukan pahalla päällä.
AHRÉN.
Pahallako päällä?
AILI.
Niin, hän torui minua.

AHRÉN.
Kai hänellä oli syytä siihen.