Abdallah eli nelilehtinen apila

eli nelilehtinen apila, by Édouard
Laboulaye

Project Gutenberg's Abdallah eli nelilehtinen apila, by Édouard
Laboulaye This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and
with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Abdallah eli nelilehtinen apila Arabialainen kertomus
Author: Édouard Laboulaye
Translator: R. Mellin
Release Date: August 2, 2006 [EBook #18966]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
ABDALLAH ELI NELILEHTINEN APILA ***

Produced by Tapio Riikonen

ABDALLAH ELI NELILEHTINEN APILA
Arabialainen kertomus

Jutellut
EDVARD LABOULAYE
Suomentanut R. Mellin. [Ranskalainen alkuperäisteos: "Abdallah ou le
trèfle à quatre feuilles, conte arabe"].
G. W. Edlund, Helsinki, 1880.

SISÄLLYS:
Alkulause LUKU 1. Perheen ilo 2. Horoskopo 3. Kasvatus 4.
Kiitollisuuden osoitus 5. Uusi Salomo 6. Palkittu hyve 7. Barsim 8.
Juutalainen 9. Zobeyden kaivo 10. Vaskilehti 11. Iremin puutarhat 12.
Molemmat veljekset 13. Karavaani 14. Kafur 15. Kertomus Kandaharin
sulttaanista 16. Päällekarkaus 17. Sulttaanitar 18. Hopealehti 19.
Salaisuus 20. Ketun kärsiväisyys 21. Huutokauppa 22. Kotiintulo 23.
Kara-Chitan 24. Vieraanvaraisuus 25. Kultalehti 26. Paluu 27. Leila 28.
Kosto 29. Timantti-lehti 30. Omarin onni 31. Kaksi ystävää 32. Loppu
33. Jälkilause

ALKULAUSE
Jumalan, sen lempeän ja laupiaan nimessä, joka on antanut meille
ruovonkorren kirjoittaaksemme ja joka päivä opettaa ihmiselle mitä
tämä ei tiedä.[1] Tämä kirja ei ole romaani Abu-Zeydistä eikä
Ez-Zahirin elämänvaiheista, eikä ole se yksikään niistä kauniista
saduista, joita juhlapäivinä luetaan ja lauletaan Kairon kahviloissa.
Tämä on se mutkaton kertomus, jonka kameelin-ajaja Ben-Ahmed
jutteli meille erämaassa muuanna iltana, ollessamme leiriin
asettuneina, Siunauksen lähteen vaiheilla. Yö edistyi, tähdet sammuivat
taivaalla, kaikki uinaili: tuuli, maa, ihmiset; Jumala yksinään silmäili
luontoa. Meille päivän helteestä ja vaivoista väsyneille tämä kertomus
oli kuin kristalli kirkas puro, joka levittää pirteyttä ja eloa ympärilleen.
Jospa se samalla tavoin virkistäisi muitakin maapiirin vaeltajia ja

heihinkin vuodattaisi rauhaa, unelmia ja unhotusta!

ENSIMMÄINEN LUKU.
Perheen ilo.
Rikkaassa Djeddahissa, Punaisen meren rannalla, asui nykyjään
egyptiläinen kauppias nimeltä Hadji-Mansur. Hän oli, niin sanottiin,
ollut orjana voimallisella Ali-Bey'llä, joka sotain aikana Egyptissä oli
peräkkäin, ja välistä yhtä aikaa, käynyt avulliseksi ranskalaisille ja
turkkilaisille, mamelukkeille ja Mehemed-Alille. Sodan aikana oli hän
varustanut molempia puolia ruokavaroilla, sota-aseilla ja kameeleilla,
ja yhtäkaikki kuultiin hänen alinomaa taistelun jälkeen valittavan, että
hän voittajan hyväksi oli kuluttanut varojansa. Se oikeus on kuitenkin
hänelle tehtävä, ettei kukaan silloin osoittanut suurempaa intoa,
niinkuin ei myös kukaan saanut paremmalla hinnalla ostaa voitetuilta
otettua saalista. Tällä kunniallisella ammatilla oli kohtelias Mansur
koonnut suuren rikkauden, joskin ei aivan vastuksitta. Ilkeät kadehtijat
olivat syyttäneet häntä vakoilijaksi, ja uskovimmaiset olivat antaneet
hosua häntä petturina, ja mikä vielä enempi oli, hän oli kahdesti ollut
joutua hirsipuuhun, josta hänet pelasti ainoastaan erään pashan
ihmisrakkaus, joka yhteen miljoonaan piasteriin oli taipunut
tunnustamaan noin selvän ja silminnähtävän viattomuuden. Mansurilla
oli kovin suuri sielu peljästyäkseen mokomista valtiollisista
tuulenpuuskista, ja jos hän rauhanteon jälkeen oli peräytynyt jälleen
Djeddahin, niin se oli vaan sentähden, että säännöllinen kauppa nyt oli
ainoa onneen viepä tie.
Tämä Mansurin uusi toimintoliike oli merkillinen yhtä suuresta
viisaudesta ja menestyksestä kuin edellinenkin; yleisenä hokuna oli että
hänen huoneidensa lattiat olivat kullalla ja timanteilla tilkoitetut. Tämä
egyptiläinen ei ollut juuri mielehinen; hän oli muukalainen Arabiassa,
ja hän katsottiin velkojaksi mitä jäykimmäksi; mutta Djeddahissa ei
rohjetakaan julkisesti halveksia miestä joka mittaa rahaa kapottain.
Tuskin ennätti Mansur näyttäytä basaarissa, ennenkuin joka haaralta
syöksähdettiin hänen jalustintansa pitämään ja hänen kättänsä

suutelemaan. Kauppias otti nämät kunnioitukset vastaan miehen
semmoisen vaatimattomuudella joka tietää rikkauden etuoikeudet;
kolmenkymmenen vuoden ahneus ja viekkaus oli laskenut kaikki
kunnialliset ihmiset hänen jalkainsa juurelle.
Yksi ainoa asia puuttui tältä onnen lemmikiltä ja häiritsi hänen iloansa:
hänellä ei ollut lapsia. Kulkiessaan jonkun köyhän ammattiveljen
konttoorin sivu ja nähdessään isän ympärillä nuoria poikia, perheen
toivon ja ylpeyden, hän huokasi kaipuusta ja kateudesta.
Tavaramakasiinaansa tultuaan, hän heti väistyi sen piiloisimpaan
paikkaan, unhotti piippunsa ja rupesi, sen sijaan että olis
rukousnauhaansa käyttänyt ja koraanista[2] värsyjä lukenut, verkalleen
pyyhiskelemään yhä vaalenevaa partaansa. Sydämensä sisimmässä
pohjassa, ajatteli hän kuinka vanhuus läheni ja kuinka hän ei tulis
jättämään yhtään lihastaan ja verestään jälkeensä joka ottais
kauppa-asiat toimeksensa. Hänen ainoa perillisensä, pasha, kenties
kyllästyisi odotukseen, ja kukapa silloin estäis häntä musertamasta
lapsetonta muukalaista ja panemasta hänen näin kalliisti ansaituita
aarteitaan takavarikkoon.
Nämät ajatukset ja penkomiset myrkyttivät egyptiläisen elämän.
Kuinka suuri hänen ilonsa siis oli, kun eräänä päivänä muuan hänen
vaimoistaan, syntyjään abyssinialainen, ilmoitti hänelle, että hänestä
kohta oli tuleva isä! Tämän kuultuansa tuo kunnon mies oli sulasta
ilosta mielensä menettää. Ruveten nyt, kun hänellä oli lapsi jolle sai
koota, kahta ahneemmaksi ja itarammaksi kuin ennen, sulkeusi hän
lukkoin taa kultaansa lukemaan ja punnitsemaan; hän kiersi kalliit
vaatepakkansa auki, kaivoi ylös timanttinsa, helmensä, rubiininsa.
Mansur puhutteli näitä hengettömiä kappaleita juuri kuin ne hänet
kuulisivat ja ymmärtäisivät, sanoi niille että ne tulisivat saamaan uuden
isännän, joka vuoroltaan heitä