Abdallah eli nelilehtinen apila

eli nelilehtinen apila, by ��douard Laboulaye

Project Gutenberg's Abdallah eli nelilehtinen apila, by ��douard Laboulaye This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Abdallah eli nelilehtinen apila Arabialainen kertomus
Author: ��douard Laboulaye
Translator: R. Mellin
Release Date: August 2, 2006 [EBook #18966]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ABDALLAH ELI NELILEHTINEN APILA ***

Produced by Tapio Riikonen

ABDALLAH ELI NELILEHTINEN APILA
Arabialainen kertomus
Jutellut
EDVARD LABOULAYE
Suomentanut R. Mellin. [Ranskalainen alkuper?isteos: "Abdallah ou le tr��fle �� quatre feuilles, conte arabe"].
G. W. Edlund, Helsinki, 1880.

SIS?LLYS:
Alkulause LUKU 1. Perheen ilo 2. Horoskopo 3. Kasvatus 4. Kiitollisuuden osoitus 5. Uusi Salomo 6. Palkittu hyve 7. Barsim 8. Juutalainen 9. Zobeyden kaivo 10. Vaskilehti 11. Iremin puutarhat 12. Molemmat veljekset 13. Karavaani 14. Kafur 15. Kertomus Kandaharin sulttaanista 16. P??llekarkaus 17. Sulttaanitar 18. Hopealehti 19. Salaisuus 20. Ketun k?rsiv?isyys 21. Huutokauppa 22. Kotiintulo 23. Kara-Chitan 24. Vieraanvaraisuus 25. Kultalehti 26. Paluu 27. Leila 28. Kosto 29. Timantti-lehti 30. Omarin onni 31. Kaksi yst?v?? 32. Loppu 33. J?lkilause

ALKULAUSE
Jumalan, sen lempe?n ja laupiaan nimess?, joka on antanut meille ruovonkorren kirjoittaaksemme ja joka p?iv? opettaa ihmiselle mit? t?m? ei tied?.[1] T?m? kirja ei ole romaani Abu-Zeydist? eik? Ez-Zahirin el?m?nvaiheista, eik? ole se yksik??n niist? kauniista saduista, joita juhlap?ivin? luetaan ja lauletaan Kairon kahviloissa. T?m? on se mutkaton kertomus, jonka kameelin-ajaja Ben-Ahmed jutteli meille er?maassa muuanna iltana, ollessamme leiriin asettuneina, Siunauksen l?hteen vaiheilla. Y? edistyi, t?hdet sammuivat taivaalla, kaikki uinaili: tuuli, maa, ihmiset; Jumala yksin??n silm?ili luontoa. Meille p?iv?n helteest? ja vaivoista v?syneille t?m? kertomus oli kuin kristalli kirkas puro, joka levitt?? pirteytt? ja eloa ymp?rilleen. Jospa se samalla tavoin virkist?isi muitakin maapiirin vaeltajia ja heihinkin vuodattaisi rauhaa, unelmia ja unhotusta!

ENSIMM?INEN LUKU.
Perheen ilo.
Rikkaassa Djeddahissa, Punaisen meren rannalla, asui nykyj??n egyptil?inen kauppias nimelt? Hadji-Mansur. H?n oli, niin sanottiin, ollut orjana voimallisella Ali-Bey'll?, joka sotain aikana Egyptiss? oli per?kk?in, ja v?list? yht? aikaa, k?ynyt avulliseksi ranskalaisille ja turkkilaisille, mamelukkeille ja Mehemed-Alille. Sodan aikana oli h?n varustanut molempia puolia ruokavaroilla, sota-aseilla ja kameeleilla, ja yht?kaikki kuultiin h?nen alinomaa taistelun j?lkeen valittavan, ett? h?n voittajan hyv?ksi oli kuluttanut varojansa. Se oikeus on kuitenkin h?nelle teht?v?, ettei kukaan silloin osoittanut suurempaa intoa, niinkuin ei my?s kukaan saanut paremmalla hinnalla ostaa voitetuilta otettua saalista. T?ll? kunniallisella ammatilla oli kohtelias Mansur koonnut suuren rikkauden, joskin ei aivan vastuksitta. Ilke?t kadehtijat olivat syytt?neet h?nt? vakoilijaksi, ja uskovimmaiset olivat antaneet hosua h?nt? petturina, ja mik? viel? enempi oli, h?n oli kahdesti ollut joutua hirsipuuhun, josta h?net pelasti ainoastaan er??n pashan ihmisrakkaus, joka yhteen miljoonaan piasteriin oli taipunut tunnustamaan noin selv?n ja silminn?ht?v?n viattomuuden. Mansurilla oli kovin suuri sielu pelj?sty?kseen mokomista valtiollisista tuulenpuuskista, ja jos h?n rauhanteon j?lkeen oli per?ytynyt j?lleen Djeddahin, niin se oli vaan sent?hden, ett? s??nn?llinen kauppa nyt oli ainoa onneen viep? tie.
T?m? Mansurin uusi toimintoliike oli merkillinen yht? suuresta viisaudesta ja menestyksest? kuin edellinenkin; yleisen? hokuna oli ett? h?nen huoneidensa lattiat olivat kullalla ja timanteilla tilkoitetut. T?m? egyptil?inen ei ollut juuri mielehinen; h?n oli muukalainen Arabiassa, ja h?n katsottiin velkojaksi mit? j?ykimm?ksi; mutta Djeddahissa ei rohjetakaan julkisesti halveksia miest? joka mittaa rahaa kapottain. Tuskin enn?tti Mansur n?ytt?yt? basaarissa, ennenkuin joka haaralta sy?ks?hdettiin h?nen jalustintansa pit?m??n ja h?nen k?tt?ns? suutelemaan. Kauppias otti n?m?t kunnioitukset vastaan miehen semmoisen vaatimattomuudella joka tiet?? rikkauden etuoikeudet; kolmenkymmenen vuoden ahneus ja viekkaus oli laskenut kaikki kunnialliset ihmiset h?nen jalkainsa juurelle.
Yksi ainoa asia puuttui t?lt? onnen lemmikilt? ja h?iritsi h?nen iloansa: h?nell? ei ollut lapsia. Kulkiessaan jonkun k?yh?n ammattiveljen konttoorin sivu ja n?hdess??n is?n ymp?rill? nuoria poikia, perheen toivon ja ylpeyden, h?n huokasi kaipuusta ja kateudesta. Tavaramakasiinaansa tultuaan, h?n heti v?istyi sen piiloisimpaan paikkaan, unhotti piippunsa ja rupesi, sen sijaan ett? olis rukousnauhaansa k?ytt?nyt ja koraanista[2] v?rsyj? lukenut, verkalleen pyyhiskelem??n yh? vaalenevaa partaansa. Syd?mens? sisimm?ss? pohjassa, ajatteli h?n kuinka vanhuus l?heni ja kuinka h?n ei tulis j?tt?m??n yht??n lihastaan ja verest??n j?lkeens? joka ottais kauppa-asiat toimeksensa. H?nen ainoa perillisens?, pasha, kenties kyll?styisi odotukseen, ja kukapa silloin est?is h?nt? musertamasta lapsetonta muukalaista ja panemasta h?nen n?in kalliisti ansaituita aarteitaan takavarikkoon.
N?m?t ajatukset ja penkomiset myrkyttiv?t egyptil?isen el?m?n. Kuinka suuri h?nen ilonsa siis oli, kun er??n? p?iv?n? muuan h?nen vaimoistaan, syntyj??n abyssinialainen, ilmoitti h?nelle, ett? h?nest? kohta oli tuleva is?! T?m?n kuultuansa tuo kunnon mies oli sulasta ilosta mielens? menett??. Ruveten nyt, kun h?nell? oli lapsi jolle sai koota, kahta ahneemmaksi ja itarammaksi kuin ennen, sulkeusi h?n lukkoin taa kultaansa lukemaan ja punnitsemaan; h?n kiersi kalliit vaatepakkansa auki, kaivoi yl?s timanttinsa, helmens?, rubiininsa. Mansur puhutteli n?it? hengett?mi? kappaleita juuri kuin ne h?net kuulisivat ja ymm?rt?isiv?t, sanoi niille ett? ne tulisivat saamaan uuden is?nn?n, joka vuoroltaan heit? hoitais ja rakastaisi. Jos h?n meni kaupungille, piti h?nelle v?ltt?m?tt?m?sti puhua h?nen pojastaan, sill? sen oli Jumala velvollinen uskolliselle palvelijalleen antamaan. Ei mik??n kauppiastamme niin h?mm?stytt?nyt kuin n?hd?