Aarniometsaen Sydaen | Page 9

Ja molemmat h?r?t ja mustan ja valkoisen kirjava lehm? olivat h?nelle puhekumppaneita. ?iti pani merkille, ett? kun lapsi istahti ruohoon jonkun el?imen p??n viereen ja alkoi hiljaisen salaper?isen juttelunsa, niin el?in lakkasi sy?m?st? ja kuunteli h?nt? paikaltaan hievahtamatta. Mustan ja punaisen kirjava T?hti toisinaan seurasi h?nt? koiran tavoin, ik??nkuin lapsen suurten silm?in lumoamana. Sitten nuo juhlalliset silm?t ?kki? alkoivat el?? liekehtien; tyt?n huulilta puhkesi ihmeellinen ilon kujerrus, kimakka, mutta ei ??nek?s; ja h?rk? h?nt??ns? huiskauttaen ja loukkaantuneena puhalsi sieraimiinsa ja k??ntyi sy?m??n.
Sein?hirren kolossa aivan m?kin r?yst??n alla asusti perhekunta punaoravia, nelj? poikasta jo nelj?nnest? vailla t?ysikasvuisia ja melkein valmiina omin p?in toimeentulemaan. Tuskin oli vanha tukkimies poikansa kera mennyt matkoihinsa, ennenkuin oravat alkoivat elostaa kuin kotonaan. Ne pitiv?t Kirsti? suurena ja vaarattomana olentona, jonka m?kiss? oli edullista el??, koska h?n karkotti pois heid?n vihollisensa. Mutta Miranda oli heist? kuin omaa heimoa, josta vaan oli ty?l?s p??st? selville. Molemmat vanhat oravat saattoivat py?r?hdell? yl?s ja alas katon r?yst??ll?, kujertaen h?nelle kimakalla ??nell?, liehutellen ilmavia h?nti??n ja kurkottaen alasp?in p??t??n, tarkastellakseen h?nt? tutkivasti ter?vill? ulos pullistuvilla silmill??n; Miranda taas saattoi aivan heid?n allaan hypellen kiihkoissaan yl?s ja alas samaan tapaan, ny?k?t? p??t??n, nytki? olkap?it??n ja rupatella niille vastauksia nopealla kimakalla ??nell??n. H?nen ??nens? oli nyt aivan toisenlainen kuin ne pehme?t supatukset, joilla h?n puhui karjalle; mutta oravat tuntuivat sen hyv?ksyv?n. Ennenkuin tytt? oli raivauksella ollut viikkoakaan, n?ytti koko oravaperhe pit?v?n h?nt? heik?l?isen??n, siepaten leip?? h?nen pienist? ruskeista sormistaan ja juosten hametta pitkin h?nen olalleen, milloin t?m? lysti sattui p??h?n juolahtamaan. Kirstist? ne eiv?t v?litt?neet--vaarattomasta v?ltt?m?tt?m?st? Kirstist?, Mirandan ?idist?.
Tuskin he olivat kunnolla kotiutuneet, ennenkuin lapsi keksi, ett? h?nen vilkas punainen karttuunihameensa oli sopimaton ja sai ?itins? k?tkem??n sen n?kyvist? lauta-arkkuun, joka oli oven takana. H?n ei nyky??n viihtynyt muuta kuin haaleassa siniharmaassa kotokutoisessa hameessaan, joka niin hyvin suli rauhalliseen ymp?rist??n. Mutta siit? huolimatta se ristiriitaisuuden piirre, joka h?nen lapsen syd?mess??n viritteli kirkkaita ep?johdonmukaisuuksia, sai h?net aina pyyt?m??n palan tulipunaista rihmaa kaulanauhakseen. T?m? p??h?npisto huvitti Kirsti? hymyksi asti, sill? h?n tunsi sen olevan jatkoa sille tulipunaiselle liinalle, jolla h?n itse oli verhonnut omat mustat hiuksensa. Mit? Mirandan hiuksiin tulee, niin olivat ne varjossa n?htyin? yht? mustat kuin ?idinkin; mutta auringonpaisteessa niiss? n?kyi ruskahtavia hohteita, jotka takasivat h?nen Frank Craigin lapseksi kaikille, jotka olivat t?m?n miehen tunteneet.
Siten sai syksy kuluneeksi; ja mets?n vaitelias kansa, joka uteliaana ja valppaana katseli Mirandan leikki? ?idin aitaa rakentaessa, oppi tuntemaan tytt?sen olennoksi, joka tavallaan oli samanlainen kuin he itsekin. Ne tiesiv?t ett? tytt?nen usein n?ki heid?t, vaikk'eiv?t ?idin silm?t n?hneet. Huomatessaan, ettei ?iti h?nt? aina k?sitt?nyt, kun Miranda koetti osottaa h?nelle somia puiden seassa n?kemi?ns? el?imi?, lapsi k?vi t?ss? asiassa hieman araksi ja vastahakoiseksi; piilev? kansa oli alussa mielinyt panna pahakseen h?nen ter?v?n n?k?ns?, jota ei mik??n voinut v?ltt??, mutta se ?lysi pian h?nen vaiteliaisuutensa ja tyyntyi. Tuo pieni vilkas, harmaa olento olisi voinut karata puitten keskelle, j?hmetty? kuvapatsaaksi, ja muuttua ?kki? yht? n?kym?tt?m?ksi kuin mik? ilves, kissa, j?nis tai n??t? tahansa, ellei h?nen kaulassaan olisi ollut tuota huolestuttavaa tulipunaista hehkujaa. Se nauha oli k?sitt?m?t?n seikka kaikelle mets?n kansalle, se muistutti niille ainiaan, ettei tuo levollisena liehuva olento sent??n kuulunutkaan mets??n, vaan sille suurelle punap?iselle naiselle, jonka kirves oli puitten seassa synnytt?nyt niin levottomuutta her?tt?v?? meteli?. Kroof karhua tytt?sen ohut tulipunainen rihma kiinnitti siihen m??r??n, ett? se er??n? p?iv?n? sulasta uteliaisuudesta tuli paljon l?hemm?ksi, kuin oli aikonutkaan. Miranda tietysti n?ki sen ja suurin silmin toivotti t?t? "isoa kaunista koiraa" leikkitoverikseen. Juuri samalla Kirstikin n?ki sen--se oli sangen l?hell? ja mahdottoman suuri.
Ensim?isen kerran Kirsti Craig tunsi jotain pelon tapaista, ei itsens? vaan lapsensa puolesta. Sys?ten Mirandan tuimasti taakseen h?n tarttui kirveeseen ja seisoi liikkumattomana, suorana ja pelj?tt?v?na hy?kk?yst? odottaen. H?nen suuret mustat silm?ns? leimusivat pahaa ennustavina rauhanh?iritsij?? vastaan. Mutta Kroof, joka oli aivan kyll?lti t?ynn??n syysmy?h?n marjoja ja makeita mets?njuuria ja hunajaa, oli mit? herttaisimmalla p??ll? eik? muuta kuin laiskasti tallusteli pois huomatessaan, ett? h?net oli keksitty, jonka j?lkeen Kirsti, helpotuksesta lyhyeen naurahtaen, heitti maahan kirveens? ja tempasi lapsen syliins?. Mutta Miranda itki pettymyksen suolaisia kyyneli?.
"Min? tahdon sen, ?iti", h?n nyyhkytti; "tuon ison kauniin koiran. Sin? pelotit sen pois."
Kirsti oli kuullut siit? koirasta enemm?n kuin kyll?kseen.
"Kuules nyt, Miranda", h?n sanoi ankarana ja samalla pudisti h?nt? olkap??st?, jotta h?n paremmin kuulisi. "Muista nyt tarkkaan, mit? min? sanon. Ei se ole koira; se on karhu; kuuletko, karhu! El? koskaan mene sen l?helle, taikka se sy? sinut. Muista nyt t?m?, Miranda, taikka saat vitsaa oikein kelpo tavalla."
Kirsti oli aivan suunniltaan ja ymm?ll??n ajatellessaan, ett? Miranda yksin??n kohtaisi tuon suuren el?imen ja ehk? yritt?isi tuoda sen kotiin leikkikumppanikseen; h?n sen vuoksi hetkeksi unohti ajatuksensa tavallisen johdonmukaisuuden. Miranda taas suostui tottelemaan; mutta salassa h?n s?ilytti omat luulonsa t?st? koira-asiasta. H?n varsin hyvin tiesi, ettei t?m? tenhoava el?in halunut h?nt? sy?d?; ja ?idin k?sky h?nest? vain oli yksi noita ?itien oikullisuuden puuskauksia, joiden perille ei kukaan voi toivoa p??sev?ns?.
T?m? tapaus kuitenkin masensi lapsen riemusta pulppuilevaa mielt?