Aarniometsaen Sydaen | Page 8

maailmanmiehess?, oli melko paljon taiteilijaa, kun t?m? mieli kyllin voimallisena h?net valtasi. Kun taas toinen mieli h?net valtasi kyllin voimallisesti voittaakseen h?nen luontaisen velttoutensa, niin h?ness? oli melko paljon muusikkoa; ja my?s, vaikka harvemmin, joku verta runoilijaa. Temperamenttia h?nell? oli; mutta ei ollut pyrkimyksen vakavuutta, tahdon voimaa eik? kest?v?? k?rsiv?llisyytt?. H?nell? oli juuri sen verran rahaa, ett? saattoi ty?t? tekem?tt? uida virran mukana. Mutta terveys h?nelt? puuttui, ja sen heikon elinvoiman, jonka nuoruus nuoruuttaan soi, h?n oli lapsellisesti tuhlannut. Kuultuaan pohjan puolen kuusimetsien pihkan tuoksuineen ja puhtaine ilmoineen suovan uutta terveytt?, h?n oli ajelehtinut pois viettelyksist??n ja lopulta etsinyt itselleen t?m?n et?isen takalistokyl?n, se kun n?ytti semmoiselta paikalta, jossa saisi paljon v?h?ll?. H?n oli sangen hyv?n n?k?inen--jotenkin saman kokoinen kuin Kirstikin--hoikka, toimekas, vilkas liikkeiss??n, kun ei ollut v?synyt, jaloa synty? kasvojen ja ruumiin joka piirre. Silm?t olivat hyvin tumman harmaanviheri?t pitk?in mustain ripsiens? alla, l?pitunkevan kirkkaat, mutta omituisen ep?vakavat. Niiden kauneissa syvyyksiss? oli ainainen omituinen ristiriita rehellisyyden ja huikentelevaisuuden v?lill?. Kalpeita harmahkoja kasvoja peitti suipoksi somistettu tihe? tumma parta; ja hiukset, jotka olivat hiukan rehev?mm?t kuin h?nen seuramaailmansa malli olisi sallinut, olivat omituista nahkamaisen tummaa pronssiv?ri?.
Kyl?kunnan ilma oli keuhkoille terveellist? ja elvytt?v??, ja ennenkuin h?n oli kuukauttakaan sit? hengitt?nyt, h?n tunsi riemullisen el?m?n hehkuvan suonissaan. Ja ennenkuin h?n oli sit? kuukauttakaan hengitt?nyt oli h?n voittanut Kirsti Mac Alisterin, jolle h?n n?ytti melkein jumalalta. Kirsti puolestaan oli h?nelle suuremmoinen arvoitus. Yksinp? h?nen kieliopin s??nt?j? rikkova puheenpartensa ja maalainen ??nt?misens?kin kahta enemm?n k?rjistiv?t h?nen omituisuuttaan. Ne vaikuttivat h?nen v?syneihin aistimiinsa kuin verev? veres tuoksu. T??ll?, turvassa kuluttavalta maailmalta, h?n toden teolla aikoi maalata, aikoi toden teolla kirjottaa, ja el?m? olisi taas jonkun arvoista. Er??n? p?iv?n? h?n ja Kirsti matkustivat pois lotisevalla vanhalla postivaunulla, joka k?vi kyl?ss? kahdesti viikossa. Kymmenen p?iv?n kuluttua he palasivat takaisin ja olivat mies ja vaimo, eik? kyl?ss? h?mm?stytty siit? v?h??k??n.
Kokonaisen vuoden Frank Craig viihtyi kyl?ss? lapsensa, suurisilm?isen keijukaismaisen Mirandan syntym?n j?lkeen ja n?ytti tyytyv?iselt?. H?n oli hell?, ihaileva, hienotunteinen, ylpe? tummasta uljasmuotoisesta vaimostaan ja siit?, ett? t?m? niin nopeaan oppi h?nen puhtaan puheenpartensa. Mutta er??n? p?iv?n? h?n sitten n?ytti levottomalta. H?n puhui asioista, joita oli kaupungissa hoidettava, kuukauden poissa olosta, jota ei voinut v?ltt??. Pelon tunne syd?mess??n Kirsti kuunteli h?nen puhettaan, mutta ei yritt?nytk??n vastustaa niin luonnollista asiaa. Ja kun se lotiseva postivaunu saapui kyl??n seuraavan kerran, niin mies l?hti pois ja kyl? oli h?nen l?hdetty??n Kirstin mielest? pime?.
Mutta--h?n ei palannut takaisin milloinkaan. Kului kuukausi toisensa j?lkeen, eik? h?nelt? tullut mink??nlaista tietoa; ja Kirstin syd?nt? kalvoi ylpe? tuska. H?n tiedusteli kaikista rantakaupungeista, mutta ei saanut mink??nlaista tietoa. Kun vihdoin kuukausista karttui vuosia, niin alkoivat hell?syd?miset ihmiset, jotka onnettomuudessa n?kev?t rikoksen, huhuilla sit?, ett? Kirsti? oli petetty. Alettiin ensin kuiskata, ett? ehkei h?nt? ollutkaan vihitty. "Se oli h?nelle oikein, mokomalle ylpe?lle ihmiselle, joka luuli herrasmiehen sieppaavansa!"--niin alettiin sitten hokea. Kirsti ylpeine eleineen ei onnensakaan aikana ollut suosittu; ja naimisensa j?lkeen h?n ilonsa itsekyll?isyyden ja seuran karttavaisuutensa vuoksi samoin kuin yh? hienostuvan puheenpartensakin takia oli k?ynyt kautta koko seudun kateitten morkkauksen esineeksi. Kun h?nen korkeaksi kohonneen onnensa temppeli luhistui h?nen p??llens?, silloin tuli kurituksen aika ja kyl?kunnan juorukontit ryhtyiv?t asiaan oikein t?ydell? todella. Kun siin? naapuriseudussa ei l?hivuosina tapahtunut mit??n muuta pohtimisen arvoista, niin t?t? pient? huhua hemmoteltiin ja lihoteltiin. Siit? kasvoi pian suuri h?v?istysjuttu ja juorukontit alkoivat olla aivan varmat siit?, etteiv?t asiat voineet olla niinkuin olisi pit?nyt. Kirsti oli saanut, niin he arvelivat, Kaitselmukselta sangen ansaitun rangaistuksen, ja t?ss? oli nyt hyv? tilaisuus osottaa, ett? he, puhtaat sielut, olivat Kaitselmuksen puolella. Jos Kaitselmus heitti kiven, niin oli ep?ilem?tt? paikallaan, ett? he heittiv?t kolme kive?.
Viimein joku, jolla oli vilkkaampi mielikuvitus kuin muilla, keksi uuden lis?n. Joku oli kuullut joltakulta toiselta, ett? joku oli n?hnyt Frank Craigin kaupungissa. Ensinn? oltiin erimielisi? siit?, miss? kaupungissa; mutta t?m? pieni ristiriita pian sovittiin. Sitten keksittiin nainen, ja tuota pikaa k?vi selville, ett? oli n?hty h?nen ajavan kauniin naisen keralla, komeat hevoset edess?, liverikuski hevosia ohjaamassa ja erikoinen vaunuoven avaaja h?nen rinnallaan. N?in juttu v?hitellen kasvoi ja kaunistui ja k?vi joutilaalle maalais-mielikuvitukselle rakkaaksi. Kirstin kyselyt pian osottivat, kuinka alusta alkaen tuulesta temmattu t?m? h?v?istysjuttu oli; mutta h?n oli liian ylpe? noustakseen sellaista valhetta vastaan, jota h?n tiesi mielihyv?ll? uskottavan. H?n Mirandan vuoksi k?rsi, kunnes h?nen tummat kasvonsa alkoivat saada poimuja, mustat silm?t alkoivat vaarallisesti hehkua ja h?n alkoi pel?t? viel? tekev?ns? tuhoja jollekulle. Viimein h?n, sattumalta kuultuaan t?st? hylj?tyst? mets?n koskellisesta raiviosta, m?i m?kkins? polkuhinnasta ja l?hti pahoja kieli? pakoon.

IV LUKU.
Miranda ja mets?n piilev? kansa.
Miranda oli heti ensi p?iv?st? alkaen, jonka he raiviolla eliv?t, huomannut t?m?n el?m?n olevan h?nen mielens? mukaan. ?iti siit? piti, koska se rauhoitti ja paransi; mutta keijumaista lasta se kiinnitti verrattoman paljon syvemm?ll? ja v?litt?m?mm?ll? vieh?tyksell?. H?nest? paikka ei ollut yksin?inen. H?nen suuret silm?ns? n?kiv?t mit? Kirsti ei n?hnyt; ja h?nelle mets?n reunat--joita edemm?ksi h?nen ei ollut lupa menn?--olivat t?ynn??n mit? parhaita leikkitovereita, jotka kaiken aikaa odottivat h?nt? tuttavuutta tekem??n.