Aarniometsaen Sydaen | Page 3

sill? oli viel? h?ijyss? pikkusyd?mess??n ripponen j?rke? ja se tiesi, ett? minkki oli melkeinp? yht? pahasisuinen kuin se itsekin ja l?hes kolme kertaa isompi.
Vanhan polun yli kallistui saarni ja saarnen sammalisesta haarasta v?ijyi kulkijain askelia kaksi haaleata keltaisenvehre?? silm??, ter?t hienoina mustina rakoina. Ne silm?t olivat py?re?ss? karvaisessa p??ss?, joka oli painautunut aivan oksaan kiinni ja v?h?n kurkotti sen ylikin. Suipot tupsukkaat korvat olivat niuhassa pitkin py?re?t? ruskeata p??t?. Nelj? partaveitsikyntt? oli vihaisesti tunkeutunut oksan kuoreen; sill? villikissa tiesi--ehk? oli jollain salaper?isell? tavalla saanut t?m?n tiedon et?iselt? heimolaiseltaan, kotilieden ja kotikynnyksen kukkujalta --ett? ihminen se oli kaiken mets?kansan ainoa voittamaton vihollinen. Julmasti sit? himotti hyp?t? miehen kumartuneeseen niskaan, aivan kirjavan mytyn ja ruskean hatunlierin rajaan, josta se hohti punakkana ja suojattomana. Mutta villikissa, Pohjois-Amerikan pienempi ilves, oli paitsi julmaa luontoaan perinyt hyv?n annoksen varovaisuuttakin, ja tukkimies sai astua kompuroida edelleen h?iritsem?tt? ja v?h??k??n aavistamatta sit? viheri?ist? vihan liekki?, joka paahtoi h?nen niskaansa.
Aivan toisenlainen oli se katse, joka seurasi l?hell? polkua olevasta pime?st? notkelmasta pienen p?kk?ryteik?n keskelt?. Siell? oli Kroof karhu viile?ss? h?m?ryydess? takajaloillaan istuen ja mahtavaa ruumistaan puolesta toiseen h??lytellen sek? joskus pyyhk?isten pois s??sken kuononsa herkk?tuntoisesta k?rjest?. Kroofilla ei t?n? kes?n? ollut penikkaa per?ss??n juoksemassa ainaisena huolena ja murheena. Tuntikauden se oli n?in mukavasti h??lynyt, tuntematta pelon tai himon tai harminkaan h?iri?it?; mutta kuullessaan mets?kanan varottavan vikerryksen ja naulapohjaisten saappaitten kilkkeen, oli se paikalla j?ykistynyt kuin isoksi ruskeaksi kannoksi itsekin. Pienet punaiset silm?t seurasivat vierasta ja n?yttiv?t vilkuttavan. Se oli n?hnyt ihmisi? ennenkin eik? heit? pahoin pel?nnyt, enemp?? kuin erikoisesti vihannutkaan. Mutta kun se kammosi turhia ik?vyyksi?, niin ei se huolinut tunkeutua heid?n huomioonsa ja sen vuoksi se noudatti mets?n tapaa ja pysytteli ??neti. Mutta karhu on hyvin paljon inhimillisempi mets?n kaikkea muuta karvaista kansaa, taipuvaisin ja suvaitsevaisin, v?himm?n ymp?rist?ns? orja. Ja sill? on lis?ksi suuri annos huumoria, tuota inhimillisint? kaikista lahjoista; ja Kroofia huvitti, sill? se tunsi t?m?n harmaapukuisen oudon miehen yhdeksi niist? meluapit?vist? mets?nhakkaajista, joiden leirist? kaukaa Kuah-Davikin rannalta se viime talvena oli puhaltanut moniaita sangen tyydytt?vi? sianpaisteja. Sit? yritti j?lleen hupaisesti keikututtaa t?m?n mieleen muistuessa, mutta se ei olisi oikein k?ynyt yhteen muitten lahokantojen kanssa ja sen vuoksi sai keikuttaminen j??d? sikseen. Kroofin p??h?n juolahti, ett? mit?h?n jos yhdell? k?mmenen l?im?yksell? rep?isisi kirjavan mytyn oudon miehen olalta ja katsoisi, eik? siin? olisi kaikenlaista hyv?? tavaraa, ehk?p? siankin paistia; mutta t?m?kin oikullinen p??h?npisto sai j??d? sikseen. Vasta kun se oli n?hnyt miehen kulkevan polkua pois pitk??n matkaan ja katoavan m?en toiselle rinteelle, se syv?ll?, omia asioitaan muistelevalla m?r?hdyksell? j?lleen k??nsi huomionsa s??skiin, jotka olivat sill? v?lin saaneet selville karhun kuonon kaikki hell?t kohdat.
N?m? edellisill? sivuilla mainitut olivat vain muutamia niist? polun vaanijoista, jotka itse n?kym?tt?min? silmill??n mittailivat aarniomets??n tunkeutuvaa miest?. Pitkin matkaa h?nen joka askeleensa hyvin huomattiin. Mutta ei h?n olisi astunut niin turvallisena ja mist??n v?litt?m?tt?, jos h?n olisi tiennyt, ett? hiljattain, edellisen? vuonna, pantteriparikunta oli muuttanut n?ille maille ja anastanut l?heisen vuoren rinteest? tyhj?n pes?n. Eip? suinkaan, vaan kirves olisi heilunut vapaana ja silm?t olisivat etsien tutkineet jokaisen tien p??ll? riippuvan oksan; sill? ei kukaan tiennyt paremmin kuin Taavi Titus ukko kuinka vaarallinen vihollinen ruskeankeltainen pohjoinen pantteri on. [Footnote: Puumaa (_Felis concolon_) sanotaan Pohjois-Amerikassa yleiseen "pantteriksi" ja "vuorijalopeuraksi". Nykyisin sit? Pohjois-Amerikassa tavataan harvoin, tuskinpa ensink??n niiss? seuduissa, joissa t?m? kertomus liikkuu. (Suom. muist.)] Mutta pantteriparikunta sattui paraillaan mets?st?m??n vuoren takana, Kuah-Davikin matalassa laajamets?isess? laaksossa.
Asiain n?in ollen ei vanhaa tukkimiest? kaikkien v?ijyj?in puolelta, jotka h?nt? silmill??n seurasivat, uhannut sen suurempaa vaaraa, kuin mik? kimalti neljist? pienist? kirkkaista silmist? korkealta vanhan pet?j?n latvahaarasta. Pieneen salareik??n oli sinne kuin lapsenkamarin ikkunaan ryhmittynyt nelj? nuorta sile?t? oravanp??t?, ja n?itten mielenkiintoa sanomattomasti her?tti se kumma el?in, joka niin raskaasti astua t?misteli heid?n allaan. Jos ne olisivat olleet kyl?kunnan oravia, niin ne ep?ilem?tt? olisivat huutaneet kimakoita huomautuksiaan, suoraan sanoen haukkuneet h?nt?, sill? orava harrastaa avomielist? puhetta. Mutta oleskellessaan aarniomets?n asuinmailla oravakin oppii hillitsem??n itsens?; ja jos nuori orava t?ss? ymp?rist?ss? olisi rupattanut kovalla ??nell? vaikkapa omassa pes?ss??n, niin olisi siit? voinut olla hyvinkin ratkaisevia seurauksia. Kun vanha tukkimies oli niiden n?k?piirist? kadonnut, niin kaikki nelj? p??t? katosivat pes?n myskille tuoksahtaviin syvyyksiin ja siell? pohdittiin t?t? kummaa aivan hiljaisin kuiskauksin.
Tukkimiehen matkaa tehdess? ja maata mitatessa pitkill? laahustavilla askelillaan polku v?hitellen laskeutui seutuun, jossa puiden seassa oli kosolta sammaltuneita paasia. Pian alkoi sitten syd?nmets?n kirkas ruskeanvihre? h?m?ryys edest? p?in vaaleta ja ilmasta h?vit? kaarnan ja mullan tuoksu. Vastaan henki sarahein?n lauhaa vaatimatonta tuoksua; ja puut alkoivat harveta, ja matkamies tuli mets?st? j?rven rannalle. Veden pinta loittoni helmeilev?n kirkkaana haaleanviheri?isen kaislikon reunasta ja vastaranta seisoi tummana kalpeata hikist? taivasta vastaan. Kivenheiton p??ss? kaislikosta kohosi pieni paljas musta kalliosaari ja sen p??ss? souteli veden hohteessa j??kuikan musta yksin?inen muoto.
Kun tukkimies tuli puiden seasta aukealle ja h?nen myttyns? v?rit sattuivat kuikan silm??n, niin lintu upotti itsens? syvemm?lle veteen, jotta n?kyiv?t vain pysty kaula ja vaajamainen p??. Sitten se leve?n nokkansa avaten p??sti selitt?m?tt?m?n ja h?mm?stytt?v?n naurunr?h?kk?ns?--joka