Ystävykset

Ystävykset, by Ouida

The Project Gutenberg EBook of Ystävykset, by Ouida This eBook is
for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Ystävykset
Author: Ouida
Translator: M. Ramstedt
Release Date: May 21, 2007 [EBook #21548]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
YSTÄVYKSET ***

Produced by Lev Vyskubov and Tapio Riikonen

YSTÄVYKSET
Kirj.
Ouida

Vapaasti venäjänkielestä suomensi M. R--dt [Ramstedt].
Savonlinnassa, Kirjapaino-yhtiön kirjapainossa, 1877. A. Ramstedtin
kustannuksella.

[Nimilehti mainitsee harhaanjohtavasti, että kirja on A. Saharova'lta,
mutta teos on Ouidan eli Marie Louise de la Raméen "A Dog of
Flanders". Skannatusta, harvinaisesta teoksesta puuttuvat ss. 1-2, jotka
e-kirjan julkaisija on kääntänyt suoraan englanninkielisestä
originaalista.]

I.
Nello ja Patras olivat jääneet aivan yksin maailmaan.
He olivat ystäviä ystävyydessä, joka oli läheisempää kuin veljeys.
Nello oli pieni Ardennelainen -- Patras suuri Flamandilainen. He olivat
saman ikäisiä vuosilla mitattuna, mutta kuitenkin toinen oli vielä nuori,
toinen oli jo vanha. He olivat asuneet yhdessä koko ikänsä; molemmat
he olivat orpoja ja kurjia sekä saivat leipänsä samasta kädestä. Se oli
ollut heidän siteensä alku, heidän ensimmäinen sympatian säikeensä; se
oli vahvistunut päivä päivältä ja kasvanut heidän mukanaan kiinteänä ja
erottamattomana niin, että he alkoivat rakastaa toisiansa erittäin paljon.
Heidän kotinsa oli pieni mökki pienen Flamandilaisen kylän reunalla,
peninkulman päässä Antverpenistä. Kylä sijaitsi leveiden
laidunkaistaleiden ja viljavainioiden välissä, ja sen läpi virtaavan
suuren kanavan reunamilla kasvoi pitkät rivit tuulessa taipuvia
poppeleita ja tervaleppiä. Siinä oli parikymmentä maatilaa ja taloa,
joiden ikkunaluukut olivat kirkkaan vihreät tai taivaansiniset ja katot
ruusunpunaiset tai mustavalkoiset sekä seinät niin valkoisiksi maalatut,
että ne loistivat auringossa kuin puhdas lumi. Kylän keskustassa oli
tuulimylly pienellä sammalta kasvavalla rinteellä, se oli maamerkkinä
kaikelle ympäröivälle tasamaalle. Mylly oli kerran maalattu
helakanpunaiseksi, siivet mukaan lukien, mutta niin oli tehty sen
lapsuudessa viitisenkymmentä vuotta sitten, jolloin se oli jauhanut

vehnää Napoleonin sotilaille; nyt se oli väriltään verevän ruskea,
auringon ja tuulen päivettämä. Se liikkui oudosti nykäyksittäin
ikäänkuin olisi ollut reumaattinen ja nivelistä jäykkä korkean ikänsä
vuoksi, mutta se palveli edelleen koko lähiseutua, josta olisi ollut yhtä
jumalatonta viedä viljaa muualle kuin osallistua mihinkään muuhun
jumalanpalvelukseen kuin siihen messuun, joka pidettiin pienen,
harmaan, vanhan kirkon alttarilla. Kirkkoa vastapäätä oli kartiomainen
kellotapuli, jonka ainoa kello soitti aamulla, keskipäivällä ja illalla
tuolla oudolla, tukahdutetulla, kumean surullisella äänellä, jonka kaikki
Alankomaiden kirkonkellot näyttävät omaksuvan kiinteäksi osaksi
sointiaan.
Lähes syntymästään asti olivat he, Nello ja Patras, asuneet yhdessä tuon
pienen suruvoittoisen kellon äänen kuuluvilla kylän reunalla
nököttävässä mökkisessä. Siitä näkyi koillisessa kohoava Antverpenin
tuomiokirkon torni toisella puolella suurta vihreää tasankoa, jossa
kasvoi sellainen määrä rehevää nurmea ja kukoistavaa viljaa, että se
loittoni heistä kuin vuorovedetön, muuttumaton meri.
Mökkinen oli vanhan, hyvin vanhan köyhän, Jean Daasin, joka
aikanaan oli sotamiehenä ja muisti monen raskaan sodan jälkeensä
jättämiä silittämättömiä vakoja, jommoisia jättää härkä auraa
vetäessänsä. Vanhus uhrasi sodassa toisen jalkansa ja eleli rampana,
köyhänä, hyljättynä ihmisiltä.
Kun vanha Jean Daas alkoi kahdeksatta kymmenikköä, kuoli tyttärensä
vuoristolla, lähellä Staveloa, jättäen hänelle perinnöksi kaksivuotisen
poikansa. Vaikka vanhukselle oli työläs elättää itseänsäki, ei hän
kuitenkaan valittanut tätä liikaa kuormaa, sillä sydämessänsä rakasti
hän pientä Nelloa.
Pikku Nello kasvoi ja rauhassa elivät ukko ja lapsi matalassa, köyhässä
mökissään.
Asuntonsa seinät olivat vuoratut savella; se oli valkoinen ja puhdas kun
meren raakku, sitä ympäröitsi soma puutarha, jossa kasvoi nauriita,
pavuja ja herneitä. He olivat hyvin köyhät, -- usein ei ollut
leipapalastakaan tuvassa. Ei he milloinkaan syöneet aivan kylläisiksi ja

jos he aina olisivat olleet ravitut, niin elämä olisi heistä näyttänyt
paradiisiltä. Ukko oli pojalle erittäin ystävällinen ja hyvä; pojalla taas
oli totinen, rehellinen ja hellä luonto. Tytyväiset olivat, syöden leipää ja
kaalia ja anoivat sekä maalta että taivaalta ainoastaan yhtä asiaa -- että
Patras jäisi heidän kanssansa, sillä mihin joutuisivat he hänettä?
Patras oli heillä kaikki kaikessa, heidän aarteensa ja kassansa, heidän
palveliansa ja ystävänsä sekä ainoa lohduttajansa.
Patras'in häviämisen kautta uhkaisi heitä nälkäkuolema. Patras oli
kummanki pää ja oikea käsi, sillä ukko jo oli vanha ja rampa, Nello
vielä lapsi ja Patras ainoa vahva ja terve talossa.
Patras oli suuri keltainen Flamandin koira, pysty-korvilla, väärillä
jaloilla ja leveillä, jäntäreisillä käpälillä, jotka hänen su'ussansa ovat
monen vuosi-sadan vaivan-näön aikana muodostuneet. Patras oli halpaa,
työtä tekeväistä rotua; hän oli yksi niistä koirista, jotka palvelevat
kansoja, niistä eläimistä, jotka kantavat lyömisiä ja länkiä, kärsiväisesti
vaipuen kovan kuorman alla ja viimein hyljättynä kuolevat katujen
kivillä.
Patras oli syntynyt vanhemmista, jotka tekivät työtä koko elämänsä ijän,
erilaisten kaupunkien terävillä kivillä, ja noilla väsyttävillä Brabantin ja
Flandrian teillä. Hän syntyi kokemaan vaivaa ja murhetta. Hän oli
lyömisien ja kirouksien ruokkima.
Penikkana sai hän tuntea kärryjen ja kaula-kuristimen koko jykeyden.
Kolmannellatoista kuukaudella puuttui hän erään hienojen rautakalujen
kauppiaan käsiin. Kauppias vaelteli ympäri maata idästä