Yrjö Aukusti Wallin ja hänen matkansa Arabiassa | Page 2

osaa Koranissa käskettyihin rukouksiin, pesemisiin
y.m. Hän näet alusta alkain oli olevinansa muhammedin-uskolainen,
koska julkikristittynä on mahdoton päästä kulkemaan noissa kristityille
niin vihollisissa kansoissa. Täällä Egyptissä hän sanoi itsensä Venäjän
keisarin vallan-alaiseksi tatariksi, mutta itse Arabiassa hän sitten
matkusteli egyptiläis-arabialaisen lääkärin nimellä. Vaikea olisikin
ollut hänen eurooppalaista sukuperäänsä aavistaa, vaikka tosin hänen
valkoinen ihonsa välistä nosti luuloja; niin täydesti oli hän oppinut

Arabialaisten kaikki tavat ja temput tervehtiessä ja puhellessa, istuessa
ja syödessä, pestessä ja rukoillessa. Nimeksensä oli hän ottanut Abdul
Wali, jossa hänen oikea sukunimensä oli muodostettu Arabian tavalla.
Kairossa, johon hän Aleksandriasta muutti ja jossa vietti koko
seuraavan vuoden 1844 ja talven 1845, erosi hän kokonaan kaikkein
Eurooppalaisten seurasta ja eli yksistänsä Arabialaisten kanssa. Nämät
kaupunkein Arabialaiset eivät kuitenkaan ollenkaan olleet Wallin'in
mieleen. Tosin ihmetytti häntä heidän arvaamattoman suuri oppinsa ja
ulkonainen sivistyksensä, mutta toiselta puolen oli tämän kuoren alla
piilevä tapain turmelus ja halpa mielenlaatu hänelle suurimmaksi
inhoksi. Wallin ikävöitsi yhä hartaammin oikeitten, halventumattomain
erämaan Arabialaisten, Beduinein luokse.

3. Arabian erämaan näkö ja luonne.
Viimein vihdoin läksi hän Huhtik. 15 p. 1845, kaikin puolin
tehtäväänsä valmistuneena, ensimmäiselle erämaa-matkallensa. Nyt
hän oli siis tullut toiveittensa perille ja ihastus siitä ilmoittaa itsensä yhä
hänen kirjeissään. Kaikki täällä erämaassa oli niin hauskaa, niin
miellyttävää. Hänessä oli sama tunne kuin erämaan omissa pojissakin,
Beduineissa, jotka, päästyänsä viljellyn maan rajojen taakse aavalle
hietikölle, poimivat muutamia oksia eräästä erämaassa kasvavasta
kuivasta, vaan väkevähajuisesta pensaasta, ja sanovat
matkakumppalilleen: "katso, tässä on Tih-pensas! Me olemme nyt
erämaassa, jossa kaikki on suloista!"
Ei ole näet erämaakaan niin aivan autio ja eloton, kuin me luulemme.
On tosin seutuja, sangen avaroitakin Luoteis-Arabiassa, jotka ovat
peräti kasvitonta kivikkoa. "Tuo suuri erämaa-meri edessämme", sanoo
Wallin, "oli mitä mieltä masentavimpia näkö-aloja -- avara, kuiva
aavikko, peitetty suurilla ja pienillä kiviluiskareilla, jotka
päivänpaisteessa kimaltelivat mikä mustalle, mikä valkoiselle, mikä
punaiselle. Siellä täällä nähtiin yksinäisiä vuorenkukkuloita, jotka
rajoittivat näköpiirin kukin kohdallaan. Ei näkynyt täällä edes
hiekkaakaan. Ei ollut paljon mitään elävää ympärillämme, paitsi
muutamia sisäliskoja ja silloin, tällöin jotakuta pikkuista lintua, joka

meitä pelottomasti seuraeli, joskus hypäten ylös kameliemme selkään".
Näilläkin tienoilla oli kuitenkin jo muutamissa pienissä laaksoissa
jonkunlaista kasvillisuutta. Ja varsinainen hiedikkö (nufud), joka
suurimman osan Arabian sydänmaita täyttää, on Wallin'in kuvauksen
mukaan, paljoa hauskempi. Se kasvaa jokseenkin paljon pieniä pensaita.
Keväällä, sateen-aikana, ovat ne kaikki vihriäisiä ja kukoistavia; mutta
myöhemmin, vaikka kuivuneina, levittävät ne kauas ympärilleen
väkevää, hyvää palsamin hajua ja ovat paitsi sitä matkustaville suureksi
hyödyksi, sen kautta, että tarjoovat kameleille ruokaa. varsinkin kasvaa
näitä pensaita runsaasti pienillä tuulen kokoon-ajamilla hietakummuilla.
Täällä näkyi myös enemmän elämää: gazelleja (erämaan kauriita) ja
jäniksiä hyppelee kumpusaarekkeitten välillä, "kata"-lintuja nähdään
lentelevän vesipaikoille y.m. "Kuinka ei tuntuisi ihmisen mieli raittiilta
tässä erämaan raittiissa ilmassa ja hyvässä hajussa?" niin lausuu Wallin
päiväkirjassaan ensimmäisten matkapäiväin jälkeen: "tosin ei ole täällä
meidän Linnea-kukkien (sirkkusen kelloin) hieno lemu eikä myös
meidän kuusikkoin tai koivikkoin tuore tuoksu, vaan väkevä
palsamihaju leviää kuitenkin erämaan vaivaisista, kuivista pensaista.
Tämä haju tekee muuten rasittavan kuuman ilman hauskemmaksi".
Myöhemmin, tutustuttuansa erämaassa nähtäviin moniin vaivoihin ja
kyllästyttyänsä siihen monipäiväisten, jopa viikkoistenkin matkojen
kautta, ei hän enää puhjennut niin suuriin kehumisiin. Niin esim. hän
tosin, kun avarasta louhikosta taas pääsi hietamaalle, arveli tämän
jälkimmäisen tuntuneen hänestä oikein paratiisilta; vaan siihen hän
kuitenkin kohta lisäsi: "mutta Arabiassa ei ole vaatimukset tässä
suhteessa ylen suuria". -- "Sanomaton oli iloni", sanoi hän taas toisen
kerran, "koska 20-päiväisen matkan jälkeen erämaassa -- jonka
tuhkankarvaisilla tasangoilla taikka tuulen kokoon-ajamilla
hiekkakummuilla ainoasti olin nähnyt vaivaisia pensaita ja kasveja --
taas näin suuria lehtoja, palmupuita sadointuhansin". Vaan kuitenkin
ikävöitsi hän aina taas pian ulos samaan erämaahan, sen köyhyyteen,
sen vaivoihin, pyrkien pois mukavimmastakin elämästä suuremmissa
tai pienemmissä kaupungeissa.

4. Matkapäivä erämaassa.

Ennen päivän nousua jo ovat erämaan matkalaiset aina liikkeellä.
Tavarat, kaikki pantuna sisään suuriin säkkeihin, ripustetaan tasan
molemmin puolin kuormakamelien selkää; itse kiipeevät matkamiehet
toisten kamelien päälle satulaan, yksi tai kaksi henkeä kullekin juhdalle,
ja sitten alkaa matka. Wallin oli matkakertomuksista lukenut hyvin
paljon siitä, kuinka vaivaloinen kamelilla ratsastaminen on; mutta hän
perehtyi siihen kohta alusta.
Päivän noususta kuljetaan kello 10 t. 11 saakka; silloin pysähdytään,
syödään suurus ja juodaan varsinkin runsaasti kahvia. Kamelit sillä
aikaa käyvät pureksimassa likiseudun kuivia pensaita. Levättyä 2-3
tuntia lähdetään jälleen liikkeelle ja matkustetaan yhteen menoon
päivänlaskuun saakka. Yöllä ei Arabialainen mielellään kulje, paitsi jos
joutuisasti, huomaamatta tahtoo pujahtaa rosvoin tähden vaaralliseksi
tietyn paikan poikki.
Melkein ainoana juhtana on erämaassa kameli; tämä eläin on Beduinin
ohjauksen alla mitä kuuliaisimpia eläviä; hän tottelee tutun johtajansa
joka sanaa. Usein käypi yksi mies edellä ja koko pitkä jono kameleja
kuormineen hänen jäljestään, aivan irrallansa, kaikki kuitenkin kulkien
isäntänsä käskyin mukaan. Sitä vastaan on se oudolle, hänen tapoihinsa
tottumattomalle kovin uppiniskainen; kaupunkilainen ei saa häntä
lyömälläkään taipumaan tahtohonsa.
Kuumuus erämaassa on tyyninä päivinä tosin suuri, mutta ei Wallin
kuitenkaan valita sen olleen niin paahtavan, kuin miksi hän ennalta oli
sitä luullut. Usein vilpastuttaakin tuuli ilmaa tuntuvasti. Beduinit itse
eivät kuumuudesta suuresti huoli;