Ylösnousemus II

Ylösnousemus II

The Project Gutenberg EBook of Ylösnousemus II, by Leo Tolstoi This
eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Ylösnousemus II
Author: Leo Tolstoi
Release Date: June 13, 2004 [EBook #12604]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
YLÖSNOUSEMUS II ***

Produced by Miranda van de Heijning, Riikka Talonpoika, Tapio
Riikonen and PG Distributed Proofreaders

YLÖSNOUSEMUS II
Kirj.
Leo Tolstoi
Tekijän luvalla suomentanut Arvid Järnefelt
1899.

I.
Kahden viikon kuluttua saattoi asia tulla esitellyksi senaatissa ja täksi
ajaksi aikoi Nehljudof matkustaa Pietariin. Ellei olisi menestystä
senaatissa, jättäisi hän anomuksen Keisarilliselle Majesteetille, kuten

asianajaja oli neuvonut. Siinä tapauksessa ettei nyt valitus tulisi
otetuksi huomioon, mihin asianajajan mielestä oli valmistuminen,
koska kassatsiooniaiheet olivat hyvin heikot, saattoi se pakkotyöhön
tuomittujen joukko, johon Maslova kuului, tulla lähetettäväksi
kesäkuun ensi päivinä. Valmistuakseen seuraamaan Maslovaa
Siperiaan,--ja sen oli Nehljudof lujasti päättänyt tehdä,--piti nyt ensin
matkustaa maatiloille ja järjestää siellä asiansa.
Ensiksikin matkusti Nehljudof Kusminskin suurelle maatilalle, joka oli
lähimpänä, mustanmullan vyöhykkeessä, ja josta oli päätulot. Hän oli
asunut tällä maatilalla lapsuudessaan ja nuoruudessaan, oleskeli siellä
kaksi kertaa täysikäisenäkin, ja oli kerran äidin pyynnöstä saattamassa
sinne saksalaista isännöitsijää ja järjestämässä tämän kanssa taloutta,
niin että hän jo kauvan sitten tunsi maatilan asiat ja talonpoikien
suhteet konttoriin, s.o. tilanomistajaan. Talonpoikien suhteet
tilanomistajaan olivat sitä laatua, että he olivat kokonaan riippuvaiset
konttorista. Nehljudof tiesi tästä jo ylioppilaana ollessaan, kun hän
kannatti ja levitteli Henry Georgen oppia, ja tämän opin vaikutuksesta
oli antanut isän-perintönsä talonpojille. Sitten kuin hän oli ollut
sotapalveluksessa ja tottunut kuluttamaan noin 20 tuhatta ruplaa
vuodessa, olivat tosin kaikki nämät hänen tietonsa kadottaneet sitovan
voimansa hänen elämäänsä nähden, unohtuneet, eikä hän koskaan enää
kysynyt itseltään mistä nuo rahat tulivat, jotka äiti hänelle antoi, vieläpä
koetti olla sitä ajattelematta. Mutta kun äiti oli kuollut, kun perintö oli
vastaanotettava ja omaisuuden hoitamiskysymykset ratkaistavat, syntyi
hänelle jälleen kysymys hänen suhteistaan maanomistukseen. Noin
kuukautta ennen olisi Nehljudof vielä sanonut itselleen, ettei hän pysty
muuttamaan olevia oloja, etteihän hän itse hallitse maatilaa,--ja olisi
enemmän tai vähemmän rauhoittunut, kun asui kaukana paikalta ja sai
vaan sieltä rahoja. Mutta nyt, vaikka oli hankkeissa Siperian matka ja
vaikka hän arvattavasti tulisi joutumaan monimutkaisiin ja vaikeisiin
suhteisiin vankilamaailman kanssa ja hänen yhteiskunnallinen
asemansa ja erittäinkin rahansa olisivat kylläkin olleet tarpeen, hän
kuitenkin päätti ettei hän enää jättäisi asiaa entiselleen, vaan tekisi,
vaikkapa omaksi vahingokseenkin, siinä muutoksen. Tässä
tarkoituksessa hän päätti olla pitämättä maatansa omassa viljelyksessä,
ja jättää se halvasta hinnasta talonpoikien haltuun, tehdä heille
mahdolliseksi päästä riippumattomiksi maanomistajasta. Ei mennyt

Nehljudofin huomion ohitse, vertaillessaan maanomistajan asemaa
maaorjain isäntään, että maan antaminen talonpoikien haltuun maan
viljelemisen sijaan palkkalaisten avulla oli jotenkin samaa kuin orjien
siirtäminen päivätöistä rahaverolle. Tämä ei ollutkaan mikään
kysymyksen ratkaisu, vaan oli ainoastaan askel sen ratkaisemista
kohden: se oli ainoastaan ylimeno raa'asta vähemmän raakaan
väkivallan muotoon. Näin hän siis aikoikin menetellä.
Nehljudof saapui Kusminskiin keskipäivän tienoissa. Kaikessa kohden
koettaen saattaa elämänsä yksinkertaisemmaksi hän ei sähköittänyt
tulostansa, vaan otti tavalliset nelipyöräiset kyytirattaat parihevosilla
kestikievarista. Kyytiimiehenä oli nuori poika, yllään neliniitinen
kauhtana, joka oli vyötetty poimujen mukaan vyötäryksiä alempaa. Se
istui kyytimiehen tavoin kuskipukilla syrjittäin ja puheli sitä
mieluummin herran kanssa, kun heidän puhuessaan vikaperä, ontuva,
valkoinen aisahevonen ja sivulle valjastettu kuihtunut hevoskaakki
saivat kävellä, mihin ne aina olivat kovin halukkaat.
Kyytimies kertoi Kusminskin isännöitsijästä, tietämättä kuljettavansa
isäntää itseä. Nehljudof tahallaan oli sanomatta hänelle.
--Kyllä on fiini saksalainen,--puhui kaupungissa asunut ja romaania
lukenut kyytimies puolittain kääntyen kyydittävän puoleen ja
nappaisten pitkää niskaansa vuoroin ylhäältä ja vuoroin
alhaalta:--ajelee voikkoskolmikolla, ja annas kun pääsee emäntineen
tielle, niin koetappas kelvata hänelle! Talvella joulun aikaan tuotettiin
suureen taloon kuusi, minäkin olin vieraita tuomassa: sähkövalon
kanssa; se se vasta korea oli. Semmoista ei maalla näe! Paljon se on
rahoja kokoon haalinut! Mikäs hänen on, kun on herrana talossa.
Sanotaan hänen ostaneen hyvän talon.
Nehljudof luuli jo olleensa kokonaan väliäpitämätön siitä kuinka
saksalainen hoitaa ja käyttää hyväksensä hänen tilustansa. Mutta
pitkäruumiisen kyytipojan kertomus oli hänelle vastenmielinen. Hän
ihaili kaunista päivää, sakeita, pimeneviä pilviä, jotka joskus peittivät
auringon, toukoja kohoilevine kiuruinensa, vihertämään alkavia metsiä,
niittyjä, joille oli jo laskettu hevoset ja karjat, ja peltoja
kyntäjinensä,--mutta kuinka ollakaan, hänestä vaan yhä tuntui, että
jokin painosti mieltä, ja kun hän kysyi itseltään mitä se oli, niin muisti
kyytimiehen kertomuksen saksalaisen isännöimisestä Kusminskissa.
Tultuaan Kusminskiin ja ryhdyttyään asioihin Nehljudof unohti tämän

tunteen.
Konttorikirjojen selaileminen ja keskustelut pehtorin kanssa, joka
lapsekkaasti koetti tuoda esiin, kuinka edullista oli, että talonpojilla oli
vähän maata ja että kartanon tilat piirittivät heidän maitansa,
vahvistivat Nehljudofia vielä enemmän aikeissaan lopettaa oma
maatalous ja antaa koko maa talonpojille. Konttorikirjoista ja pehtorin
puheista hän sai tietää, että, kuten ennenkin, kaksi kolmannesta parasta
kyntömaata viljeltiin omilla työvoimilla ja uudenaikaisilla
maanviljelyskoneilla,