Uotilan isäntä

Uotilan isäntä, by Emil
Nervander

The Project Gutenberg EBook of Uotilan isäntä, by Emil Nervander
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Uotilan isäntä Rikosjuttu Suomesta
Author: Emil Nervander
Release Date: April 11, 2007 [EBook #21030]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK UOTILAN
ISÄNTÄ ***

Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.

UOTILAN ISÄNTÄ
RIKOSJUTTU SUOMESTA

E. Nervander
Suomennos
Ensimmäisen kerran julkaissut K. E. Holm 1870. Digitalisoitu vuonna
1906 ilmestyneestä toisesta painoksesta.

ESIPUHE TOISEEN PAINOKSEEN.
Tähän kertomukseen on aiheen antanut eräs synkkä tapahtuma, joka
tapahtui kuudettakymmentä vuotta sitten Etelä-Suomessa ja jonka
pääpiirteet sittemmin tämän kirjan tekijälle suullisesti esitettiin.
Kertomus syntyi ruotsiksi, mutta julkaistiin ensiksi suomeksi v. 1869,
joihin aikoihin salanimenä käytin unkarinkielistä sanaa: *Emlékyl*,
joka suomeksi merkitsee: muistoksi.
Suomennoksen toimitti hyväntahtoisesti eräs ystäväni. Sen tunnustivat
meidän silloiset parhaimmat kielentuntijamme kuuluvaksi etevimpien
teosten joukkoon, mitkä silloisella suomenkielen kehityskannalla voitiin
aikaansaada. Kielen puhtaus, sujuvuus ja rikkaus hankkivat tälle
pienelle kertomukselle sen kunnian, että sitä ruvettiin käyttämään
suomenkielen opinnoissa Unkarin pääkaupungin yliopistossa. --
"Uotilan isännän" osaksi on tullut sekin etu, että Kansanvalistusseura v.
1883 suositti sitä maamme kansankirjastoihin sopivana luettavana
otettavaksi.
Tästä jo aikoja sitten loppuun myydystä kertomuksesta ilmestyy nyt
uusi painos, jonka kieliasua ensimäisen painoksen suomentaja on
korjaillut suomenkielen nykyisen kehityskannan vaatimusten mukaan.
Minun velvollisuuteni on nyt julkilausua sulimman kiitokseni tälle
nuoruuteni ystävälle, joka, suomentamalla "Uotilan isännän" sekä
"Honkain tarinat" nimiset kuvaelmani, oli ensimäinen "sillanrakentaja",
joka minun saattoi suomenkielisen kirjallisuuden alueelle.
*E. Nervander.*

I.
Uotilan isäntäväki.
Uotilaksi nimitetään erästä yksinäistä taloa lähellä valta-maantietä
kaukana ylämaassa. Entisinä aikoina talo oli ollut herraskartanona,
mutta kertomuksemme aikana eli joku kymmenkunta vuotta takaperin
sitä hallitsi muuan sangen varakas ja arvossa pidetty talonpoika.
Maantien puolelta tuota vanhanaikaista, punaiseksi maalattua,
kahdenkertaista rakennusta ympäröitsi tiheät, ei kuitenkaan järin
korkeat männyt ja kuuset, joitten välitse oli suora maantielle johdattava
tie laitettu. Tällä taholla olivat pirtin ikkunat, sekä moniaat aitat, jotka
seisoivat ruohokentän ympärillä päärakennuksen edustalla. Vastaisella
puolella oli tarharakennukset ja niiden alla talon avarat vainiot,
joidenka takaa havumetsä kohosi synkkänä ja jylhänä. Tämän metsän
halki kävi tie Uotilasta muutamille taloon kuuluville salopelloille, jotka
olivat puolen peninkulman päässä siitä.
Nykyinen isäntäväki käytti ainoastaan alikertaa. Ylikerta oli aivan
tyhjänä. Autiolta ja hiljaiselta tuntui usein suuressa talossa, sillä paitsi
palkollisia siinä ei ollut monta asukasta. Uotilan isäntä,
kolmekymmen-vuotias Lauri, oli perinyt talon isältänsä, joka kuoli kun
poika vastikään oli täyttänyt kaksikymmentä vuotta. Joku vuosi
myöhemmin kuoli häneltä äitikin, jonka tähden Lauri päätti hankkia
suurelle talolle vireän ja toimeliaan emännän. Vähän aikaa sen jälkeen
toi hän talonpojantyttären naapuripitäjästä vaimoksensa Uotilaan.
Tässä olivat he nyt eläneet kahdeksan vuotta hiljaa ja rauhaisesti. Niin
kuin usein tapahtuu, eivät hekään olleet avioliittoon ruvenneet
keskinäisestä rakkaudesta, vaan ulkonaisten ja satunnaisten
asianhaarain vaikutuksesta. Mutta kun olivat tottuneet joka päivä
olemaan yhdessä, kun aina täytyi jakaa toistensa huolet, myötä- ja
vastoinkäymiset, kun arvossa pitivät toistensa oikeimmiten hyvää ja
rehellistä luonnetta, olivat he hyvin pian likeisesti yhdistyneet toisiinsa,
ja hellä ja ystävällinen väli oli heidän kesken syntynyt.
Emäntä, nyt kuusikolmatta-vuotias Leena oli alati työssä, osottaen

palkollisille reipasta esimerkkiä. Ensimäisenä aamusilla ja viimeisenä
iltasilla askaroitsi hän tuvassa, ja häntä pidettiinkin sen vuoksi syystä
pitäjässä perheen-emännän esikuvana. Hänen karjansa oli
parhaimmassa kunnossa. Ei pappilakaan lähettänyt niin kiiltäviä ja
uhkeita lehmiä laitumelle kuin ne olivat, jotka joka aamu sorkottelivat
Uotilan kujaa, ja tasaisempia kankaita sai etsiä kaukaa, kuin ne olivat,
joita valkaistiin tämän kelpo talon nurmilla. Ahkerasta työstä oli hän
tosin jotenkin aikaisin vanhentunut, ja mitä vähän kauneutta luonto oli
hänelle nuoruudessa suonut, se oli jo aikaa kadonnut. Sen sijaan oli
astunut tyven, vaikka vähän kylmäkiskoinen ja jäykkä ilme, joka ei
koskaan jättänyt yksivakaisia kasvoja.
Kun näki hänen ja Laurin rinnatusten, kun he sunnuntaisin
pyhävaatteissa ja komeissa kiesissään ajoivat kirkkoon, olisi luullut
Lauria Leenan pojaksi, niin hilpeältä ja nuorelta näytti hän. Isän eläessä
Lauri ei ollut suuresti huolinut työnteosta, vaan enimmiten noudattanut
iloista mieltänsä ja seudun nuorison kanssa huvitellut, kun vain niin
sovistui. Hän kävi rikkaan miehen pojasta, ja kauniiseen ja pulskaan
poikaan oli moni pitäjän tytöistä luonut lempeitä silmäyksiä, kun hän
teikaroitsi kirkonmäellä tai otti osaa kylän tanssihuvituksiin. Lauri
puoleltaan ei näyttänyt suosivan toista enemmän kuin toistakaan, vaan
laski rohkeasti leikkiänsä kaikkien kauniitten neitosten kanssa, ja kun
hän viimein aikoi naimiseen, valitsi hän omaksensa naapuripitäjästä
tytön, jota tuskin kukaan oli huomannut, eikä suinkaan erittäin kaunista.
Tämä oli kyllä ensi alussa saattanut Uotilan uudelle emännälle vähän
pitäjäläisten nurjuutta, mutta kateus unohtui pian, ja kaikki yhtyivät
kiittämään hänen vilpasta ja kunnollista olentoansa. Vaan Lauri oli
isänsä kuoltua suuresti muuttunut. Näytti kuin hänestä olisi toinen
ihminen tullut, kun tiesi että hänen yksin tuli vastata talon hoidosta.
Yhtäkkiä loppui häneltä sen tähden juoksu kylissä, ja emännän taloon
hankittuansa kääntyi