Työn orja

ᄀ
Ty?n orja, by Eino Leino

The Project Gutenberg EBook of Ty?n orja, by Eino Leino This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Ty?n orja
Author: Eino Leino
Release Date: December 20, 2004 [EBook #14385]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TY?N ORJA ***

Produced by Tapio Riikonen

TY?N ORJA
Kirj.
Eino Leino
1911.
[Orja-romaanien j?rjestys: Ty?n orja, Rahan orja, Naisen orja, Onnen orja.]

1.
--Kah! Sin?h?n se olet?
--P?iv??, p?iv??. Mit? sin? teet t??ll? Berliniss??
Tohtori Johannes Tamminen ja s?hk?teknikko Topi Huotari puristivat syd?mellisesti k?dest? toisiaan.
He olivat vanhoja tuttavia. Edellinen oli asunut koko talven Berliniss?, j?lkimm?inen kertoi palailevansa viimeksi Sveitsist?, jossa h?n oli ollut tutkimassa jotakin alaansa kuuluvaa uutta keksint??.
--Valtion matkarahalla? kysyi Tamminen.
--Eik? hiidess?! Oman yhti?n kustannuksella.
--Se on totta. Sin?h?n olet toimitusjohtaja.
--Ep?ilem?tt?. Mutta min? aion pian vaihtaa asemaa.
--Saat paremman paikan?
--Paremman palkan luonnollisesti. Ja sin??
--Jatkan tiedett?ni. Kaikessa hiljaisuudessa.
He eiv?t olleet toisiaan vuosikausiin tavanneet. Topi Huotari ehdotteli, ett? he menisiv?t jonnekin juomaan lasin viini?. Tamminen katsoi miettiv?sti kelloaan.
--Minun pit?isi oikeastaan jo aikoja sitten istua ty?p?yt?ni ??ress?, sanoi h?n. Mutta olkoon menneeksi! T?m?n harvinaisen tapauksen kunniaksi.
--Sin? olet aina yht? ahkera?
--Ei auta muu, jos aion kes??n menness? saada valmiiksi jotakin. No niin, min? tulen mukaan, mutta vain muutamaksi minuutiksi.
--Peijakas, sin?h?n s?hk?n ja h?yryn aikakauteen kuulut, nauroi Topi. Tunnen itseni tuiki vanhan-aikuiseksi sinun rinnallasi.
--S?hk?? se on henkinenkin s?hk?.
He seisoivat Brandenburgin portin luona, jonne Johannes tavallisesti ulotti yksin?iset k?velymatkansa tuolta Potsdamin puolelta, miss? h?nen asuntonsa oli. Topi taas oli aikonut Tiergarteniin.
Johannes tiesi l?hell? hyv?n viinipaikan.
Pian istuivat he myym?l?n takaosassa, hiljaisessa, puolih?m?r?ss? huoneessa, joka oli miehenkorkuisilla aituuksilla jaettu mukaviin pilttuisiin.
Sein?ll? komeili suuri, erinomainen kuva Strindbergist?. Topi k??ntyi sit? tutkimaan.
--T?m? on Strindbergin vanha viinipaikka, selitti Johannes.
--Tosiaankin!
Paikka sai Topille miltei pyhyyden leiman.
Niin k?yt?nn?llisell? alalla kuin h?n olikin, h?n harrasteli nimitt?in suuresti kirjallisuutta. Strindbergi? h?n taas suorastaan jumaloitsi, vaikkakaan h?n ei voinut ymm?rt?? t?m?n naisvihaa.
--Taikka ei oikeastaan aivan sama, lis?si Johannes v?linpit?m?tt?m?sti. Is?nt? on vain sama. Mutta h?n on muuttanut sen j?lkeen.
--Niink?? virkahti Topi hajamielisesti.
H?n oli jo keksinyt sein?lt? er??n toisen taulun, merimaiseman Strindbergilt?, jonka t?m? joskus lienee ravintolan is?nn?lle lahjoittanut.
Tavallinen kuolevainen ei siin? n?hnyt paljon muuta kuin mustaa. Mutta Topin haltioituneessa mieless? se kasvoi yhdeksi aikamme etevimmist? taideteoksista.
--Se on sent??n poika, se Strindberg! vahvisti h?n viel? kerran ajatuksensa. On se poika.
--Maljasi. Sin? olet sama entusiasti kuin ennenkin.
--Mutta my?s sama materialisti. Taikka oikeastaan, paljon pahempi viel?. Kehityn kumpaankin ulottuvaisuuteeni.
--Hyv??n ja pahaan?
--Henkiseen ja aineelliseen, nauroi Topi.
--Min? puolestani etsin edelleenkin keskipistett?ni.
Johannes sanoi sen enemm?n leikill? kuin todella, sill? olihan h?nell?, ja juuri h?nell?, henkinen keskipisteens?.
Siit? ei Topikaan tiennyt mit??n. Se oli h?nen unelmiensa m??r? ja ty?ns? tarkoitusper?.
Kukaan ei tiennyt siit?. Eik? h?nell? my?sk??n ollut mit??n halua ruveta sit? ennen aikojaan maailmalle ilmoittelemaan.
Seurasi hetken hiljaisuus.
Johannes kysyi, milloin Topi oli tullut Berliniin.
--T?n? aamuna. Suoraan Münchenist?.
H?n oli sinne huvin vuoksi pist?ytynyt. H?nell? oli my?skin matkaseuraa.
--Keit??
--Tietysti suomalaisia. Niit?h?n kohtaa nyky??n kaikkialla. Hauskaa v?ke? muuten.
Topi luetteli er?iden suomalaisten liikemiesten nimi?, joukossa joku taiteilijakin. Huvimatkailijoita ne olivat, Italiasta palailevia, jotka h?n oli ?kki-arvaamatta Müncheniss? yhdytt?nyt.
--Olin juuri menossa Raatihuoneen kellariin, kertoi Topi, tied?th?n, tuohon maanalaiseen viiniravintolaan, niin tulevat ovella vastaan minua...
Mit?s muuta, tulijat olivat k??ntyneet takaisin. He olivat istuneet koko p?iv?n yksiss? ja p??tt?neet, koska he kaikki olivat kotimatkalla, palata samassa matkueessa Berlinin ja K?penhaminan kautta Helsinkiin.
--Ja miss? he t?ll? hetkell? ovat?
--Museoissa. Taidetta tutkimassa.
Topi ei ollut viitsinyt seurata heit? sinne. Niin h?n oli j??nyt yksin ja tavannut Johanneksen. Mutta h?n oli luvannut sy?d? p?iv?llist? heid?n kanssaan Kempinskiss?.
--Luonnollisesti! hymyili Johannes. Kenties veli tulee mukaan?
--En, Herran nimess?!
Johannes Tammisella oli vilpit?n kauhu kaikkia maamiehi? kohtaan. Varsinkin vihasi h?n kaikkia tilap?isi?, ulkomailla tapahtuvia tuttavuuksia, jotka solmittiin pelk?n yhteisen is?nmaan ja kotipaikkatunteen hyllyv?ll? perustalla.
?sken h?n oli tehnyt silm?nr?p?yksellisen poikkeuksen tavoistaan, suostuessaan tulemaan Topin kanssa hetkeksi t?h?n viinitupaan. Mutta he kaksi olivat vanhoja tuttavia.
Kuitenkin h?n jo nyt katui satunnaista heikkouttaan.
Olisi parempi, ajatteli h?n, jos istuisin t?ll?kin hetkell? oman ty?p?yt?ni ??ress?.
Olihan se sittenkin h?nen ainoa ilonsa. Ja ylimalkaan h?nen mielest??n ainoa ihmisen arvoinen ilo maailmassa.
Tuttavuudet! Mit? ne olivat?
Kosteikkoja er?maassako? Eiv?t, vaan er?maita sille, jolla oli omassa ty?ss??n kukkivat keitaansa ja kosteikkonsa.
Topi ei voinut arvata, miten ep?yst?v?llisesti toinen h?nest? ja ylimalkaan muusta maailmasta t?ll? hetkell? ajatteli. Mutta h?n katsoi Johannekseen kummastuneena.
--Kuinka niin? kysyi h?n. Ty? est???
--Etup??ss? ty?. Mutta muutenkaan en miss??n tapauksessa suostuisi tuohon seuraan tulemaan.
--Miksi et? Seura kuin seura.
--Suoraan sanoen: suomalaiset ovat viime vuosina ruvenneet todellakin siet?m?tt?m?ss? m??r?ss? matkustelemaan.
--Se voi olla totta, nauroi Topi. Sin? et rakasta kansalaisiasi?
--Kyll?, kaukaa, hymyili Johannes.
--Mutta l?helt??
--En tied? mit??n inhoittavampia olentoja.
He kilistiv?t.
--Kiitos kohteliaisuudesta.
--L?sn?olijoita luonnollisesti lukuun ottamatta.
--Tuolla rajoituksella voin min?kin jossakin m??rin yhty? edellisen. puhujan mielipiteeseen.
He nauroivat ja kilistiv?t lasejaan.
Johannes kehitteli edelleen kantaansa. Olihan tietysti hyv?, ett? h?nen armaat maamiehens? matkustivat. Olihan se merkki maan nousevasta varallisuudesta, kasvavasta sivistyskaipuusta, europalaistumisesta, kansainv?listymisest?. Mutta se olisi ollut viel? ilahduttavampi merkki siit? kaikesta, jos he eiv?t aina ja jokapaikassa olisi vain toistensa seuraa etsineet.
Miksi he eiv?t voineet