Työmiehen vaimo | Page 9

HERRA. Vi l?ta henne dansa.
TOINEN HERRA. Ja, ja, naturligtvis.
KOLMAS HERRA. Ypperligt!
NELJ?S HERRA. Tanssi, tanssi. Sin? kaunis tytt?. Me anta raha! Kaunis tytt? sa paljon raha. Paljon raha. HOMSANTUU. (_viskaa k?rryt tielt??n_). TEHK?? SIJAA JA LAULAKAA!
(_V?kijoukko laulaa. Homsantuu tanssii_.)
Ilta on raitis, hauska on hyppely. S?vel on kaunis vilkas vippely. Tulkaapa t?nne mua katsomaan, teille ma tanssin ja laulan vaan. Ma hyppelen ja laulelen. ma hyppelen ja laulelen.
Musta mun tukka, kaunis mun vartalo. K?yh? oon raukka, kurja kohtalo, p?iv?ll? tanssin ja iloitsen, ?isin ma itken ja huokailen. Niin ?isin itken, huokailen, vaan nyt m? nauran tanssien.
(Kokoaa rahaa esiliinaansa ja vie ne Ristolle.)
Esirippu.

KOLMAS N?YT?S
_Mets?inen seutu. Oikealla hein?lato. Kuu loistaa._
HOMSANTUU (_tulee oikealta_). Pois t??lt?, kauas kauas pois.--Aina sinne, miss? ei kuu kumota eik? aurinko paista. Taikka j?rven pohjaan tuonne, niin syv?lle mutaan, ettei aallotkaan sielt? kadonnutta l?yt?isi. Mit? min? maailmassa teen? Ei minulla ole t??ll? sijaa; ei yksik??n ihminen minua kaipaa eik? itke. Miksi, Jumala, loit n?in kurjan olennon, josta ei kenellek??n ole iloa, ja jota ei kukaan, kukaan, ei kukaan rakasta. (_Heitt?ytyy puun juurelle vasempaan ja puhkeaa haikeaan itkuun_.
--_Vasemmalta tulee mustalaisjoukko, Helka edell?, Hagert, Ilona ja heid?n kaksi lastansa j?ljess?_.)
HELKA. Hei, tulkaa t?nne! T??ll? on lato, jossa saamme oivallisen y?sijan. Heiniss? makaamme tuolla paremmin kuin h?yhentyynyill?.
ILONA. Muori, n?etk? tuolla on joku pitk?ll??n puun alla.
HELKA. Totta maar', siell? on ihminen. Hei, kuka se?
HOMSANTUU. Maan mato, tuonen toukka, kalojen ruoka.
HELKA. Kies'avita, jopa sin? olet meit? melkein kurjempi. Mist? olet, poloinen?
HOMSANTUU. Mist?k? olen? Niin, sanoisin, jos tiet?isin. Onko turvattomalla tupaa, onko onnettomalla katosta? Sorsalla on sijansa, Allilla tyynet asunnot, mutta kovaosaisella on vaan korpi kotona, salo saunana ja aidan soppi suojana.
ILONA (_Hagertille_). Kuuletko, Hagert, h?nen puhettaan? Ei h?nell? ole kotoa enemp?? kuin meill?k??n.
HAGERT. Ole hiljaa. Luuletko h?nen sittenk??n tahtovan tulla meid?n seuraamme.
HELKA. Kovin n?yt?t viel? nuorelta ja kuitenkin olet jo noin onneton. Eik? sinulla ole ket??n maailmassa, joka sinusta pit?isi huolta? Vanhempia, sukulaisia, taikka tuttuja edes? HOMSANTUU. Ei ket??n. ?itini on tiell? tietym?tt?m?ll?, is?ni lep?? nurmen alla kirkkomaassa. Tuttuja ei ole muita kun taivaan tuiskut ja tuulet, yst?vi? ei armaampia kuin ahon ainaiset ahavat. Mutta mit?p? siit?. Ne eiv?t kumminkaan suotta soimaa, eiv?tk? niin kovalasti pet? kuin ihmiset.
HELKA. Totta, lapseni, totta!
HOMSANTUU. T?st? l?htien en en?? menek??n ihmisten ilmoille, sill? heid?n pariinsa en kumminkaan sovi. Yksin on hyv? olla. Ei ole kenenk??n tiell?, ei kenenk??n pilkattavana, eik? turmele silmi? kelt??n.
ILONA. Voi, Hagert, minun k?y niin s??li tuota onnetonta.
HAGERT. Anna nyt, kun ?iti h?nt? puhuttelee.
HELKA. Mik? sinun on nimesi, tytt? raiska?
HOMSANTUU. Kerttu.
HELKA. Kerttu?--Kuuletko, Hagert, h?nen nimens? on Kerttu. Ent? sukunimesi, sukunimesi, lapsi?
HOMSANTUU. V??n?nen.
HELKA. Tuusniemelt??
HOMSANTUU. Sielt? oli is?ni.
HELKA. Ja ?itisi, lapsi, kuka oli ?itisi?
HOMSANTUU. Sanotaan h?nen olleen teid?n heimoanne, sanotaan h?nen j?tt?neen is?ni, kun olin viel? pieni, vain kapalolapsi. Eik? h?nest? sittemmin ole mit??n kuultu.
HELKA. Tule t?nne sielt? puun varjosta, lapsi, t?nne kuutamoon, ett? n?en silm?si. Ooh, taivaan taatto, olethan sin? oma Ailini, ihka el?v?n?. Hagert, katso noita silmi?, tuota otsaa, noita hiuksia. Totta totisesti sin? olet minun lihaani ja vertani. Tule syliini, lapsi, tule mummosi syliin.
HAGERT. Terve, Kerttu, t?ss? n?et enosi.
ILONA. Ja t?ss? h?nen naisensa. Nyt et en?? ole yksin, Kerttu, sinulla on sukulaisia ja yst?vi?.
HOMSANTUU. Minulla sukulaisia, yst?vi?? Onko se mahdollista? Ent? ?itini, miss? on h?n?
HELKA. Maan povessa, lapsi. Heli?t hiekat ovat h?nen silm?ns? peitt?neet jo ummelleen kuusitoista vuotta. ?itisi sai paljon k?rsi?, Kerttu, maailman rantaa vaeltaessaan. Kaikki tuimimmat tuulet antoi taivaan taatto h?nen ylitsens? k?yd?. HOMSANTUU. ?iti raukkani!
HELKA. N?etk?s, Kerttu, h?n heitti heimonsa, hylk?si oman sukunsa ja siit? h?nelle rangaistus koitui. Turvapaikan ja paremman elannon luuli h?n saavansa, kun meist? erosi, mutta silloin vasta poloisella apeat mielialat alkoivatkin. Miehens? kodissa h?n oli kuin karilla lokkien seassa. H?nt? vihattiin sukunsa t?hden, sorrettiin ja vainottiin, siksi kunnes h?n, lapsi syliss?, pakeni j?lleen luoksemme. Mutta nuo pedot ajoivat h?nt? takaa ja riistiv?t sinut h?nen rinnoiltaan, eik? siit? hetkest? saakka ?itisi en?? tervett? p?iv?? n?hnyt. Kaiho kalvoi h?nen syd?nt??n ja vei koitop?iv?isen viimein maailman vaivoista pois manalan majaan.
HOMSANTUU (hiljaa itkien.) Onnellinen h?n!
HELKA. Monta vuotta on siit? ajasta vierinyt, ja me yh? vain maita mantereita kiertelemme. Mutta vasta nyt vei tiemme takaisin n?ille kammotuille seuduille. Mik? ihmeellinen sattuma meit? lieneekin yhteen johdattanut. Sin? tietysti t?st? l?htien seuraat meit?, vai kuinka, lapseni?
HAGERT. Totta vissiin, Kerttu. ?l? ajattelekaan muuta.
ILONA. Me pysymme yhdess? aina kuolemaan saakka, eik? niin, Kerttu?
HELKA. Ja vaikkei olekaan tiluksia eik? kartanoita huostassamme, niin onhan sen sijaan tuo kultainen vapaus. Mit? meilt? puuttuu, kun samoilemme soita ja maita, kun metsiss? k?en kukuntaa kuuntelemme, taikka kun marjaisilla ahoilla p?iv?n paisteessa venyttelemme. Maantiell? on majamme, turpeessa muut tupamme, ja l?mmitt?v?n? lieten? kaikkialla rakkaus ja yksimielisyys. Ei, vaikka mik? olisi, t?t? el?m?? en vaihtaisi, en kuninkaan valtikkaan.
HOMSANTUU. Mummo, min? seuraan teit?. Voi, t?st? syntyy uusi el?m?. Ja nuo lapset. Teid?nh?n ne ovat? Tulkaa syliini, pienokaiset, tulkaa. Min? pid?n teit? niin hyv?n?, niin kovasti hyv?n?. Saahan serkku kantaa teit? syliss??n aina matkalla, ja hoitaa ja vaalia teit?, saahan?
LAPSET. Saa, saa.
HOMSANTUU. Ja v?liaikoina leikimme sokkosilla ja