Totta ja leikkiä | Page 4

avuttomia olentoja ja tarvitsevat naisten hoitoa ja rakkautta ja hän itki
liikutuksesta. Kun hän nyt vain käsittäisi että hänen tulee rakastua
insinööriin eikä minuun."
Sinä iltana näytti todellakin siltä kuin rouva Dahlin rohkeimmat toiveet
olisivat olleet toteutumaisillaan. Sissi punastui nätisti, kun insinööri
istui hänen viereensä, ja oli koko illan hilpeämpi ja suloisempi kuin
koskaan. Insinööri kiersi viiksiään onnellinen hymy huulillaan ja hänen
silmänsä seurasivat koko ajan Sissiä. Minä vähän epäilin että rouva
Dahl oli kohottaakseen lämpömäärää insinöörin sydämmessä lisännyt
omin päin pari nollaa, kertoessaan Sissin myötäjäisistä. Oli miten oli,
en voinut muuta kuin ihailla tuloksia hänen puuhistaan. Rouva Dahl
itse kulki voittoisa hymy huulilla ja hän näytti niin innostuneen ja
vajoutuneen tuohon uuteen rooliinsa Sissin äidillisenä onnellistuttajana
että hän unohti tohtorinkin läsnäolon ja koetti mikäli mahdollista antaa
Sissille tilaisuutta esiintymään edullisessa valossa.
Illempänä, tunnelman kohotessa, insinööri ehdotti että ylihuomenna
varhain läksisimme kävelyretkelle runollista tunturikoskea katsomaan,
joka oli parin penikulman päässä, ja palaisimme vasta seuraavana
päivänä. Rouva Dahl ja Sissi tarttuivat innolla esitykseen ja pian oli
päätetty, että me kolme naista, molemmat insinörit ja tohtori
läksisimme retkelle ja palaisimme seuraavana päivänä.
"Te saatte pitää huolta toisesta insinöristä", kuiskasi rouva Dahl
jalomielisesti minulle.
"Kiitos!" kuiskasin takaisin, "mutta minusta tohtori olisi -- -- --"
"Ei, ei ikinä!" huudahti rouva Dahl vallan ääneensä, mutta selitti sitten
lempeästi, kun koko seurueen silmät kääntyivät meihin päin: "Me
väittelimme vain ilmasta."
Seuraavana aamuna kun sanatorion vieraat alkoivat kokoontua, ei

Sissiä näkynytkään. Hetken odotettua hän kumminkin saapui hiukan
hengästyneenä ja posket punottaen. Hän riensi suoraan rouva Dahlin
luo, jota hän innoissaan suuteli huudahtaen:
"Arvatkaappa mistä minä tulen?"
"No mistä, lapseni?" kysyi rouva Dahl äidillisesti.
"Junalta! Nyt minä kirjoitin sen kirjeen Hanna Västmannille!"
"Minkä kirjeen?" Rouva Dahl näytti säpsähtävän.
"Minä kirjoitin että te olette niin rakas ja kultainen, ja että me
lähdemme pitkälle huviretkelle, ja että minä olen niin terve ja iloinen,
ja että hänen ei yhtään tarvitse kiirehtiä minun tähteni tänne. Hän saa
viipyä kuinka kauan tahansa, sillä minun on niin hyvä olla!" Ja Sissi
suuteli taas rouva Dahlia.
"Siunatkoon!" puhkesi rouva Dahlin suusta, ja kääntyen minuun hän
lisäsi: "Ellei ihmeitä tapahdu, on hän nyt turmellut koko asian!"
Mutta Sissi oli täydellisesti tietämätön mistään uhkaavasta vaarasta.
Rouva Dahl koetti lohduttautua sillä että huomispäivän huviretki saattoi
kaikki korvata.
Mutta huomispäivänä satoi niinkuin taivas olisi auennut ja vielä
sittenkin seuraavana huomenna. Huviretkeä ei voinut ajatellakaan.
Tuli sitten vihdoin kirkas iltapäivä ja näytti siltä kuin seuraava aamukin
tulisi selkeäksi. Silloin piti lähdettämän ilman muuta.
Me istuimme vilkkaasti keskustellen, rouva Dahl, tohtori, toinen
insinööri ja minä, niistä sanatorion vieraista, jotka eivät sattuneet
olemaan läsnä, ja koska rouva Dahl tiesi jokaisesta jotain huvittavaa,
kului aika hyvin nopeasti. Sissi oman insinöörinsä kanssa istui vähän
syrjempänä ja he näyttivät täydellisesti vajonneen omaan idylliinsä.
Silloin tällöin sattui joku yksityinen sana korvaamme sieltä päin, mutta
ylipäänsä he näkyivät mieluummin istuvan ääneti. Heidän kasvojensa

ilmeestä päättäen ei kumminkaan aika näyttänyt tuntuvan ikävältä.
Kuulin vihdoin Sissin puoliääneen sanovan:
"Voi -- -- näyttäkää hiukan iloisemmalta -- -- minun tähteni -- -- en voi
nähdä -- -- tuota surullista ilmettä silmissänne -- -- --"
Ja insinööri veti suunsa sopivaan synkkämieliseen hymyyn ja loi
Sissiin pitkän katseen.
Mutta samassa silmänräpäyksessä Sissi hypähti pystyyn vallan
kalpeana, ja hänen kasvonsa osoittivat hämmästyksen sekaista pelkoa.
Me käänsimme kaikki ehdottomasti katseemme oveen päin, jonne Sissi
tuijotti, ja siinä seisoi uhkaavana kuin ukkospilvi neiti Hanna Västman,
hattu työnnettynä taaksepäin otsalta, molemmat kädet syvällä
hameentaskuissa, ja huulilla katkera hymy.
"Taisin häiritä erittäin hauskaa seuraanne", kuului vihdoin ivallinen
huomautus hänen huuliltaan.
"E-ei suinkaan, neiti Västman", kiirehti rouva Dahl vastaamaan saaden
heti takaisin mielenmalttinsa. Minä näin kuinka hänen vilkkaat
silmänsä hehkuivat taisteluintoa. Tässä oli kysymys elämästä tai
kuolemasta. Kumpiko oli nyt Sissin saava haltuunsa?
"Olkaa hyvä vain ja käykää istumaan, neiti Västman. Oli todellakin
yhtä odottamatonta kuin hauskaa, neiti Västman, saada teidät noin -- --
--"
"Sinä seuraat minua nyt huoneeseni", sanoi neiti Västman tyynellä
ankaruudella Sissille, kuuntelematta vähääkään rouva Dahlin puhetta.
Se katse jonka hän samalla loi Sissiin, oli siksi varma ja käskevä, että
paras kenraali olisi saattanut kadehtia sitä. Ja nöyrästi kokoon
lyyhistyneenä hiipi Sissi pois uskaltamatta kertaakaan kohottaa
silmiään meihin. Vilkaisten meihin hetkisen puoleksi ylenkatseella,
puoleksi voitonriemulla seurasi neiti Västman Sissiä pitkillä,
jymisevillä askeleilla.
Rouva Dahl oli vaiennut.

Minä kuulin insinöörin hiljaa mutisevan itsekseen: "Perrr -- -- --"
Siihen hajosi rouva Dahlin luoma tuulentupa.
Kun seuraavana aamuna tulin ruokasaliin, astui rouva Dahl juhlallisena
vastaani ja sanoi:
"Menneet!"
"Kutka ovat menneet?" kysyin.
"Fästmanni ja hänen armaansa."
Ja sitten hän kertoi palvelustytöltä kuulleensa kuinka neiti Västman
koko yön oli pakannut tavaroita ja aamulla puoli kahdeksan toimittanut
sekä tavarat että Sissin junaan, joka oli kiidättänyt heidät etelään päin.
"Tämän sanatorion ilma oli liian turmeltunutta Fästmannin mielestä",
lisäsi rouva Dahl pisteliäästi.
"Voi, voi sitäkin surkeutta!" en voinut olla huudahtamatta.
"Rauhoittukaa!" sanoi rouva Dahl juhlallisesti kohottaen molemmat
kätensä. "Sissi oli puoleen yöhön saakka itkenyt ja nyyhkyttänyt,
rukoillen anteeksi uskottomuuttaan. Ja voimmehan otaksua, että hänen
vakava