Torquato Tasso

Torquato Tasso, by Johan
Wolfgang von Goethe

The Project Gutenberg EBook of Torquato Tasso, by Johan Wolfgang
von Goethe This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost
and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it
away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License
included with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Torquato Tasso
Author: Johan Wolfgang von Goethe
Release Date: August 30, 2004 [EBook #13328]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
TORQUATO TASSO ***

Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed
Proofreaders

TORQUATO TASSO
Näytelmä

Kirj.
J.W. v. Goethe
Suomentanut J. Siljo
1913.

SUOMENTAJAN ESISANA.
Niistä arv. henkilöistä, jotka ovat edistäneet työtäni, pyydän
suurimmalla kiitollisuudella mainita leht. O. Mannisen, jonka
positiivinen apu on ollut erikoisen tuntuva; sekä prof. O.E. Tudeerin,
joka lukuisilla huomautuksilla on selventänyt minulle tekstiä.
Helsingissä, 9 p. huhtik. 1913.
J.S.

HENKILÖT:
ALFONSO TOINEN, Ferraran herttua. LEONORA ESTELÄINEN,
herttuan sisar. LEONORA SANVITALE, Scandianon kreivitär.
TORQUATO TASSO. ANTONIO MONTECATINO, valtiosihteeri.
Tapahtumapaikka Belriguardon huvilinna.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
Puutarha koristettuna eepillisten runoilijain rintakuvilla. Näyttämön
etualalla oikealla Vergilius, vasemmalla Ariosto.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

PRINSESSA. LEONORA.
PRINSESSA. Mua katsot hymyten, Eleonora, ja katsot itseäs ja hymyät.
Suo tietää ystävättäres, mi sua noin arveluttaa sekä viehättää.
LEONORA. Niin, ruhtinatar, mielihyvin nään mä, kuin meitä
maalaiskorut kaunistaa. On elomme kuin paimentyttöjen ja puuhamme
kuin noiden onnellisten. Me seppeleitä teemme. Käsissäni tää yhä
paisuu kirjokukkasista; sun mieles, ylevämpi aatoksissaan, on
valikoinut sorjan laakerin.
PRINSESSA. Nää lehvät, aatoksissain sitomani, pään arvokkaan jo
saavat kaunistaa: Vergiliusta kiittää tahdon näin. (Hän seppelöi
Vergiliuksen rintakuvan.)
LEONORA. Mun täyden, vehmaan seppeleni kantaa siis Ludovicon
jalo otsa saa. (Hän seppelöi Arioston rintakuvan.) Ja leikin
kuolottoman mestarille veronsa kohta tuokoon nuori kevät.
PRINSESSA. Mä veljeäni kiitän, kun näin varhain hän meidät maalle
toi. Tääll' omin valloin nyt unelmoida voimme hetket pitkät me
elävämme runon kulta-aikaa. Tää rakas Belriguardo! Iloisena tääll' elin
monta nuoruuteni päivää, ja nuori vihannuus ja päivänpaiste sen
tunteen uutena taas mulle tuo.
LEONORA. Niin, uusi maailma meit' ympäröi! Puut iki-vihertävät
varjossansa jo virkistystä suovat. Suihkulähteet taas raikkahasti soivat.
Aamutuuli saa nuoret, norjat oksat keinumaan. Kuin lapsensilmät,
kasvinlavoistaan meit' armahina katsoo kukkaset. Jo peitteen estämättä
päivä silmää oranssien ja sitroonien majaan. On päämme päällä tyyni
sinitaivas, ja etäisinten vuorten harjoilta kuin utuverho ilmaan haihtuu
lumi.
PRINSESSA. Mä kevään tuloa vain siunaisin, jos ystävätärtä ei multa
veis se.
LEONORA. Ah, unhoittaa mun suo, kuin pian taas nää onnenhetket
multa ero riistää!

PRINSESSA. Min ero sulta vie, sen monin verroin tuo suuri kaupunki
taas sulle suo.
LEONORA. Mua kutsuu velvoitus ja rakkaus luo puolisoni, kauan
kaivanneen. Vien hälle pojan, jok' on tänä vuonna kehittynyt ja
kasvanut niin paljon, ja yhdyn hänen isäniloonsa. Suur', ihana Firenze
on, mut aarteet sen runsaimmatkaan eivät arvollaan Ferraran jalokiviä
voi voittaa. Firenzen kaupungiksi kansa sai, Ferraran suuruuden loi
ruhtinaat.
PRINSESSA. Viel' enemmän ne kunnon ihmiset, joit' onnensattuma toi
yhteistyöhön.
LEONORA. Mi sattumalta yhtyi, hajoo pian. Mut itsehensä jalo
ihminen voi jalot kiinnittää, kuin teette te. Te, veljesi ja sinä, yhdistätte
mont' arvoistanne kättä keskenään, ja suurten isäin arvoiset te ootte.
Tääll' loisti kirkkahaksi syttyneenä jo valo tieteen, vapaan ajatuksen,
kun raakalaisuus muuta maailmaa viel' yöhön kolkkoon kietoi. Lapsena
jo maineen, nimen Esten Herkuleen ja Esten Hippolytuksen ma tunsin.
Kuin Rooma ja Firenze, isältäni suurt' ylistystä sai Ferrara. Tänne jo
kauan kaipasin; nyt täällä olen. Petrarca hoidon, suojan täältä sai, ja
täältä esikuvans' Ariosto. Ei maassa suurta miestä yhtäkään, ken täällä
vieraana ei ollut ois. Ja etu neron suosinnasta on: jos hänelle sä
vieraslahjan suot, saat häitä kauniimman sa vastalahjan. On pyhä
paikka, jolla jaloin käynyt on hyvä ihminen; vuossatain taa sen sanat,
teot säilyy lasten kuulla,
PRINSESSA. jos heillä herkkä tunto on, kuin sun; kadehdin usein tuota
onneas.
LEONORA. Jot' itse hiljaa, puhtahasti nautit kuin harvat. Kas mun
täysi sydämeni koht' ilmaisee, mit' elävästi tunnen; syvemmin tunnet
sa--ja vaikenet. Ei sua hetken lume häikäise, ei lahjo sukkeluus, ja
imarrus sun korviis teeskennellen turhaan hiipii. On aina vakaa mieles,
aistis varma ja sanas suora; aina suuruuteen sä kiinnyt,--niinkuin itses,
tunnet sen.
PRINSESSA. Tät' älä imarrusta suurinta jalohon pue vaippaan

ystävyyden!
LEONORA. Vain ystävyys voi oikein ymmärtää ja tuntea sun arvos
kokonaan. Ja vaikka paljon auttoi myöskin onni ja sallimus sua siihen,
mikä olet, niin arvos suuri sulle silti jää, ja yli muiden naisten
kunnioittaa tää aika sinua ja sisartas.
PRINSESSA. Ei vaikuta tuo minuun, Leonora, kun muistan vähäisyyttä
ihmisen, ja että senkin muille velkaa on. Mä äidiltäni opin vanhat kielet
ja menneen ajan teot tuntemaan; mut tiedoiltaan ja mieleltänsä oli
tytärtään kumpaakin hän suurempi, ja verrata jos häneen tahdot heitä,
niin etusijan saa Lucretia. Ja usko: mitä luonto, onni salli mun saada,
koskaan sitä katsonut en omaksen', en kunniakseni. Ma iloitsen, kun
viisaan miehen puheen voin ajatuksen mukaan ymmärtää. Jos menneen
ajan miestä arvostellaan ja hänen