Torquato Tasso

Torquato Tasso, by Johan Wolfgang von Goethe

The Project Gutenberg EBook of Torquato Tasso, by Johan Wolfgang von Goethe This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Torquato Tasso
Author: Johan Wolfgang von Goethe
Release Date: August 30, 2004 [EBook #13328]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TORQUATO TASSO ***

Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed Proofreaders

TORQUATO TASSO
N?ytelm?
Kirj.
J.W. v. Goethe
Suomentanut J. Siljo
1913.

SUOMENTAJAN ESISANA.
Niist? arv. henkil?ist?, jotka ovat edist?neet ty?t?ni, pyyd?n suurimmalla kiitollisuudella mainita leht. O. Mannisen, jonka positiivinen apu on ollut erikoisen tuntuva; sek? prof. O.E. Tudeerin, joka lukuisilla huomautuksilla on selvent?nyt minulle teksti?.
Helsingiss?, 9 p. huhtik. 1913.
J.S.

HENKIL?T:
ALFONSO TOINEN, Ferraran herttua. LEONORA ESTEL?INEN, herttuan sisar. LEONORA SANVITALE, Scandianon kreivit?r. TORQUATO TASSO. ANTONIO MONTECATINO, valtiosihteeri.
Tapahtumapaikka Belriguardon huvilinna.

ENSIM?INEN N?YT?S.
Puutarha koristettuna eepillisten runoilijain rintakuvilla. N?ytt?m?n etualalla oikealla Vergilius, vasemmalla Ariosto.

ENSIM?INEN KOHTAUS.
PRINSESSA. LEONORA.
PRINSESSA. Mua katsot hymyten, Eleonora, ja katsot itse?s ja hymy?t. Suo tiet?? yst?v?tt?res, mi sua noin arveluttaa sek? vieh?tt??.
LEONORA. Niin, ruhtinatar, mielihyvin n??n m?, kuin meit? maalaiskorut kaunistaa. On elomme kuin paimentytt?jen ja puuhamme kuin noiden onnellisten. Me seppeleit? teemme. K?siss?ni t?? yh? paisuu kirjokukkasista; sun mieles, ylev?mpi aatoksissaan, on valikoinut sorjan laakerin.
PRINSESSA. N?? lehv?t, aatoksissain sitomani, p??n arvokkaan jo saavat kaunistaa: Vergiliusta kiitt?? tahdon n?in. (H?n seppel?i Vergiliuksen rintakuvan.)
LEONORA. Mun t?yden, vehmaan seppeleni kantaa siis Ludovicon jalo otsa saa. (H?n seppel?i Arioston rintakuvan.) Ja leikin kuolottoman mestarille veronsa kohta tuokoon nuori kev?t.
PRINSESSA. M? velje?ni kiit?n, kun n?in varhain h?n meid?t maalle toi. T??ll' omin valloin nyt unelmoida voimme hetket pitk?t me el?v?mme runon kulta-aikaa. T?? rakas Belriguardo! Iloisena t??ll' elin monta nuoruuteni p?iv??, ja nuori vihannuus ja p?iv?npaiste sen tunteen uutena taas mulle tuo.
LEONORA. Niin, uusi maailma meit' ymp?r?i! Puut iki-vihert?v?t varjossansa jo virkistyst? suovat. Suihkul?hteet taas raikkahasti soivat. Aamutuuli saa nuoret, norjat oksat keinumaan. Kuin lapsensilm?t, kasvinlavoistaan meit' armahina katsoo kukkaset. Jo peitteen est?m?tt? p?iv? silm?? oranssien ja sitroonien majaan. On p??mme p??ll? tyyni sinitaivas, ja et?isinten vuorten harjoilta kuin utuverho ilmaan haihtuu lumi.
PRINSESSA. M? kev??n tuloa vain siunaisin, jos yst?v?t?rt? ei multa veis se.
LEONORA. Ah, unhoittaa mun suo, kuin pian taas n?? onnenhetket multa ero riist??!
PRINSESSA. Min ero sulta vie, sen monin verroin tuo suuri kaupunki taas sulle suo.
LEONORA. Mua kutsuu velvoitus ja rakkaus luo puolisoni, kauan kaivanneen. Vien h?lle pojan, jok' on t?n? vuonna kehittynyt ja kasvanut niin paljon, ja yhdyn h?nen is?niloonsa. Suur', ihana Firenze on, mut aarteet sen runsaimmatkaan eiv?t arvollaan Ferraran jalokivi? voi voittaa. Firenzen kaupungiksi kansa sai, Ferraran suuruuden loi ruhtinaat.
PRINSESSA. Viel' enemm?n ne kunnon ihmiset, joit' onnensattuma toi yhteisty?h?n.
LEONORA. Mi sattumalta yhtyi, hajoo pian. Mut itsehens? jalo ihminen voi jalot kiinnitt??, kuin teette te. Te, veljesi ja sin?, yhdist?tte mont' arvoistanne k?tt? kesken??n, ja suurten is?in arvoiset te ootte. T??ll' loisti kirkkahaksi syttyneen? jo valo tieteen, vapaan ajatuksen, kun raakalaisuus muuta maailmaa viel' y?h?n kolkkoon kietoi. Lapsena jo maineen, nimen Esten Herkuleen ja Esten Hippolytuksen ma tunsin. Kuin Rooma ja Firenze, is?lt?ni suurt' ylistyst? sai Ferrara. T?nne jo kauan kaipasin; nyt t??ll? olen. Petrarca hoidon, suojan t??lt? sai, ja t??lt? esikuvans' Ariosto. Ei maassa suurta miest? yht?k??n, ken t??ll? vieraana ei ollut ois. Ja etu neron suosinnasta on: jos h?nelle s? vieraslahjan suot, saat h?it? kauniimman sa vastalahjan. On pyh? paikka, jolla jaloin k?ynyt on hyv? ihminen; vuossatain taa sen sanat, teot s?ilyy lasten kuulla,
PRINSESSA. jos heill? herkk? tunto on, kuin sun; kadehdin usein tuota onneas.
LEONORA. Jot' itse hiljaa, puhtahasti nautit kuin harvat. Kas mun t?ysi syd?meni koht' ilmaisee, mit' el?v?sti tunnen; syvemmin tunnet sa--ja vaikenet. Ei sua hetken lume h?ik?ise, ei lahjo sukkeluus, ja imarrus sun korviis teeskennellen turhaan hiipii. On aina vakaa mieles, aistis varma ja sanas suora; aina suuruuteen s? kiinnyt,--niinkuin itses, tunnet sen.
PRINSESSA. T?t' ?l? imarrusta suurinta jalohon pue vaippaan yst?vyyden!
LEONORA. Vain yst?vyys voi oikein ymm?rt?? ja tuntea sun arvos kokonaan. Ja vaikka paljon auttoi my?skin onni ja sallimus sua siihen, mik? olet, niin arvos suuri sulle silti j??, ja yli muiden naisten kunnioittaa t?? aika sinua ja sisartas.
PRINSESSA. Ei vaikuta tuo minuun, Leonora, kun muistan v?h?isyytt? ihmisen, ja ett? senkin muille velkaa on. M? ?idilt?ni opin vanhat kielet ja menneen ajan teot tuntemaan; mut tiedoiltaan ja mielelt?ns? oli tyt?rt??n kumpaakin h?n suurempi, ja verrata jos h?neen tahdot heit?, niin etusijan saa Lucretia. Ja usko: mit? luonto, onni salli mun saada, koskaan sit? katsonut en omaksen', en kunniakseni. Ma iloitsen, kun viisaan miehen puheen voin ajatuksen mukaan ymm?rt??. Jos menneen ajan miest? arvostellaan ja h?nen tekojansa punnitaan; tai johtuu keskustelu tieteeseen, mi kokemuksen kautta laajentuen ei yksin hy?dyt?, vaan jalostaa: kuin puhe arvollisten vaihteleekin, ma seuraan mielell?ni, vaivatta. Viisasten v?ittely? iloin kuulen, kun voimista, jotk' ihmisrinnan tuskaan ja autuutehen voivat liikuttaa, k?y puhe sointuva ja innokas; tai ajattelijan kun puhumaan