Timon Ateenalainen | Page 9

Huomenta, rakas Varro!
HORTENSIUS. Lucius! Vai täällä tavataan?
LUCULLUKSEN PALVELIJA. Ja sama kaikill' On asiakin kai; mun
koskee rahaa.
TITUS. Niin näidenkin ja meidän.
(Philotus tulee.)
LUCULLUKSEN PALVELIJA. Kah, Philotus!
PHILOTUS. No, päivää, veikot!
LUCULLUKSEN PALVELIJA. Terve, rakas veikko! Mit' ollee kello?
PHILOTUS. Kohta yhdeksän.
LUCULLUKSEN PALVELIJA. Niin paljo?
PHILOTUS. Herraa onko nähty?
LUCULLUKSEN PALVELIJA. Ei.
PHILOTUS. Vai ei; jo seitsemältä ennen loisti.
LUCULLUKSEN PALVELIJA. Niin, nyt on päivät käyneet
lyhemmiksi. Tuhlaajan rata on kuin auringon, Mut samoin se ei uusi.
Varon, ett' on Timonin kukkarossa syvä talvi; Jos kuinka syvään kätes
siihen pistät, Niin vähän löydät.
PHILOTUS. Samaa varon minä.
TITUS. Mut huomatkaa, mik' outo sattumus: Sun herras velkoo rahaa.
HORTENSIUS. Niinpä niin.
TITUS. Ja yllään Timonin on antihelmet, Joist' odottelen minä tässä

rahaa.
HORTENSIUS. Sydäntä vihloo tuo.
LUCULLUKSEN PALVELIJA. Niin, kumma seikka: Näin Timon
maksaa, mit' ei koskaan saanut, Ikäänkuin herras helmilöissä kulkis Ja
niistä Timonia velkoisi.
HORTENSIUS. Tää inha toimi on, sen taivas tietköön! Hän Timonin
ol' ystävä ja paras, Mut kiittämätön mies on niinkuin varas.
1 VARRON PALVELIJA. Mun kolmetuhatta on kruunua; Ja sun?
LUCULLUKSEN PALVELIJA. Viistuhatta.
1 VARRON PALVELIJA. Vai niinkö paljo! Summasta päättäin on sun
isäntäsi Likempi ollut hänelle kuin minun, Ois muuten velkomukset
yhtä suuret.
(Flaminius tulee.)
TITUS. Joku Timonin palvelijoista.
LUCULLUKSEN PALVELIJA. Flaminius! Sananen vain! Sano, onko
herrasi jo valmis tulemaan tänne?
FLAMINIUS. Ei suinkaan ole.
TITUS. Me pidämme tässä silmällä hänen armonsa tuloa; ole hyvä,
ilmoita se hänelle.
FLAMINIUS. Sitä ei ole tarvis hänelle sanoa; hän tietää kyllä, että
pidätte häntä liiankin hyvällä silmällä.
(Menee.) (Flavius tulee kaapuun verhottuna.)
LUCULLUKSEN PALVELIJA. Haa! Hovimestariko tuossa hiipii?
Hän kulkee pilvessä. Hoi! Huuda häntä?

TITUS. Kuulkaatte, herra.
1 VARRON PALVELIJA. Suokaa anteeks, herra, --
FLAVIUS. Mit', ystävä, sa tahdot minusta?
TITUS. Rahoja varromme.
FLAVIUS. Josp' oisi rahat Niin varmat, kuin on varma varrontanne, Ei
varmaan hätää ois. Miss' oli silloin Velat ja saatavat, kun teidän herrat,
Nuo viekkaat, söivät Timon herran ruokaa? Hymyiltiin vain, ei velkaa
mainittukaan, Vaan ahvatusti korot vatsaan nieltiin. Katua saatte, jos
mua ärsytätte; Mun suokaa mennä rauhassa. Ja kuulkaa: Nyt työmme
päättyi mun ja Timonin: Tilit on tehty, lopuss' annitkin.
LUCULLUKSEN PALVELIJA. Tuo vastaus ei auta.
FLAVIUS. Jos ei auta, Niin halpa tok' ei ole, niinkuin te, Te konnain
apurit.
(Menee.)
1 VARRON PALVELIJA. Mitä? Mitä se herra virkaheittiö mutisee?
2 VARRON PALVELIJA. Mitä huoli hänestä; hän on köyhä, ja siinä
kyllin kostoa. Kuka se enemmän suutaan soittaa kuin se, jolla ei ole
pään pistettävää? Mokomat kernaast suuria rakennuksia parjatkoot.
(Servilius tulee.)
TITUS. Kas tuossa Servilius; nyt kai saamme jonkin vastauksen.
SERVILIUS. Jos saisin pyytää teitä, hyvät herrat, Tulemaan toiseen
aikaan, niin tuo mulle Suotuista oisi; sillä, toden totta, Nyt herrani mieli
on kumman raskas: Hänestä kaikki iloisuus on poissa, Hän sairas on ja
pysyy huoneessaan.
LUCULLUKSEN PALVELIJA. Huoneessaan pysyy moni tervekin;
Mut jos niin raihnas on hän, sitä suuremp' Ois hänen pakko maksaa

velkojansa Ja selväks tehdä tiensä jumaliin.
SERVILIUS. Jumalat, oi!
TITUS. Tuo vastaus ei kelpaa.
FLAMINIUS (ulkoa). Servilius, auta! -- Herra! Hyvä herra!
(Timon tulee raivostuneena: Flaminius hänen jäljissään.)
TIMON. Haa! Tienkö multa ovenikin sulkee? Olinko vapaa? Taloniko
mulle Nyt vihollisen kahle on tai tyrmä? Se huone, jossa juhlin, nytkö
tarjoo, Kuin ihmisetkin, rautapoven mulle?
LUCULLUKSEN PALVELIJA. Nyt, joutuun, Titus!
TITUS. Tass' oisi minun laskuni.
LUCULLUKSEN PALVELIJA. Ja minun.
HORTENSIUS. Ja minun myös.
MOLEMMAT VARRON PALVELIJAT. Ja meidän, hyvä herra.
PHILOTUS. Niin, kaikkein meidän laskumme.
TIMON. No, niillä mua päähän laskekaa. Halaiskaa aina vyötäröitä
myöten!
LUCULLUKSEN PALVELIJA. Ah, herra, --
TIMON. Rahaks sydämmeni lyökää!
TITUS. Tää viisikymmentä on talenttia.
TIMON. Vereni laskekaa!
LUCULLUKSEN PALVELIJA. Tää viisituhat kruunua.

TIMON. Sen korvaa viisituhat pisaraa. -- No, entä sinun? -- niin, ja
sinun?
1 VARRON PALVELIJA. Hyvä herra, --
2 VARRON PALVELIJA. Hyvä herra, --
TIMON. Paloiksi minut repikää ja viekää! Jumalat sitten teidät
ruhjokoot!
(Menee.)
HORTENSIUS. Totta toisen kerran, nyt saavat herramme viskata
lakkinsa rahojensa perään; näitä velkoja sopii syyllä sanoa hurjiksi, kun
velallinen on hullu mies.
(Menevät.) (Timon ja Flavius tulevat.)
TIMON. Ne konnat salvanneet on hengen multa. Vai velkojia! --
Perkeleitä!
FLAVIUS. Oi. rakas herra, --
TIMON. Mitä, jos sen teen?
FLAVIUS. Hyvä herra, --
TIMON. Teen sen. -- Hovimestari!
FLAVIUS. Täss' olen, herra.
TIMON. Niinkö joutuisa? Taas kaikki ystäväni tänne kutsu, Lucius,
Lucullus ja Sempronius: kaikki; Ne konnat minä vielä kerran ruokin.
FLAVIUS. Puhutte, herra, aivan houreissanne: Ei ole, millä halvan
atrian Vois toimittaa.
TIMON. Siit' älä sinä huoli; Mene, kutsu koko konnalauma tänne;
Minä ja kokki kestit järjestämme.

(Menevät.)
Viides kohtaus.
Senaatin istuntosali. (Senaatti on koossa.)
1 SENAATTORI. Samaten minä; se on verivelkaa; On välttämätönt',
että kuolee hän; Vain rohkeammaks synnin tekee armo.
2 SENAATTORI. Niin kyllä, laki hänet murtakoon!
(Alcibiades tulee seurueineen.)
ALCIBIADES. Kunnia, rauha, armo senaatille!
1 SENAATTORI. Mit' asiata, päällikkö?
ALCIBIADES. Kumarrun nöyräst' avujenne eteen, Sill' laupeus ja armo
lain on avu, Ja julmuutt' yksin hirmuvalta käyttää. Raskaana kohtalo ja
aika painaa Mun ystävääni, joka tulisuuttaan Lakihin