Timon Ateenalainen | Page 7

herra!
TIMON. Menkäätte, -- sinä Luciuksen luokse, -- Sa Luculluksen; olin
hänen kanssaan Metsällä eilen; -- sinä Semproniuksen. Tervehtikää ja
sanokaa, ett' ylväs Ma olen, kun sain tilaisuutta pyytää Vähäistä lainaa
heiltä. Pyytää voitte Noin viisikymment' ehkä talenttia.
FLAMINIUS. Käskynne mukaan, armollinen herra.
FLAVIUS (syrjään). Vai Luciusko ja Lucullus? Hm!
TIMON (toiselle palvelijalle). Ja sinä senattorien luo ja pyydä -- Kosk'
yhteishyvää autoin, niin he tuota Ei kieltäne, -- ett' oiti lähettävät
Tuhannen talenttia.
FLAVIUS. Rohkeninpa -- Kosk' on se yleistapaa, -- käyttää heillä
Sinettiänne sekä nimeänne; Mut päätään he vain puistivat, ja tyhjin
Palasin toimin.

TIMON. Mitä? Tottako?
FLAVIUS. He vastasivat niinkuin yhteen ääneen: "Ei ole varaa" --
"matti kukkarossa" -- "Ei voi, jos tahtoisikin" -- "surku miestä" -- "On
kunnon mies" -- "he soisivat" -- "ei varmaa" -- "Jotakin viall' on" --
"voi nyrjähtyä Jalokin mies" -- "Jos kaikk' ois hyvin" -- "sääli!" Näin
kuivin katkelmin ja karsain katsein Kävivät muihin toimiin, sain vain
kuivan Päännyökkäyksen ja kylmän hatunnoston, Niin että sana
kielelleni jäätyi.
TIMON. Jumalat taivaan, heitä palkitkaa! -- Iloinen ollos, mies! Noill'
ukkoräivill' On kiittämättömyys vain luonnon vamma; Verensä hyistä
on, se virtaa tuskin, Eik' ole hyvää; heiss' ei hyvyytt' ole; Ja luonto
maata kohden painuessaan, On tylsä, raskas niinkuin matkan määrä. --
(Toiselle palvelijalle.) Käy Ventidiuksen luo. -- (Flaviukselle.) Oi, älä
sure! Sin' olet kunnon mies; sen sanon suoraan; Ei tahraa sinussa. --
(Palvelijalle.) Ventidius hiljan Isänsä hautasi ja perinnöksi Sai varat
suuret; kun hän oli köyhä Ja velkavankina ja ystävittä, Ma häntä viidell'
autoin talentilla, Vie terveiset ja pyydä huomauttaa, Ett' tosi pakost'
ystävänsä velkoo Nyt noita talentteja. -- (Flaviukselle.) Niillä maksa
Pahimmat velkojat. Se aatos pois, Ett' ystäviins' ei Timon luottaa vois!
FLAVIUS. Se hyvyyden ois loukkausta syvää: Ken itse hyvä, uskoo
muista hyvää.
(Menevät.)

KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Huone Luculluksen talossa. (Flaminius odottamassa; palvelija lähestyy
häntä.)
PALVELIJA. Olen tulosi herralleni ilmoittanut; hän tulee kohta tänne.
FLAMINIUS. Kiitoksia!

(Lucullus tulee.)
PALVELIJA. Tässä on herrani.
LUCULLUS (syrjään). Joku Timonin palvelijoita! Lahja varmaankin!
Hm! se käy toteen: näin viimeyönä unissani hopeisen vadin ja kannun.
-- Flaminius kunnon Flaminius, vallan erinomaisen tervetullut! -- Tuo
meille viiniä! (Palvelija menee.) -- Ja kuinka voi se kunnianarvoisa,
ylevämielinen, aimo Ateenan valio, sinun hyvä ja lempeä herrasi ja
isäntäsi?
FLAMINIUS. Hänen terveytensä on hyvä.
LUCULLUS. Varsin hauskaa, että hänen terveytensä on hyvä. Ja mitä
sinulla on tuossa kaapusi alla, Flaminius poikaseni?
FLAMINIUS. He, ei muuta mitään kuin tyhjä lipas, jonka herrani
puolesta pyytäisin teidän armoanne täyttämään; hän olisi kiireesti ja
kipeästi viidenkymmenen talentin tarpeessa, ja pyytäisi teidän
armoanne hänelle ne lainaamaan, täydesti luottaen pikaiseen apuunne.
LUCULLUS. Niin, niin, niin, niin; -- täydesti luottaen, niinkö sanoo?
Voi, sitä hyvää herraa! Jalo ja kunnon mies hän on, jos vain ei eläisi
niin ylöllisesti. Tuon tuostakin olen hänen luonaan päivällisillä ollut ja
sanonut sen hänelle, ja tullut taas illalliselle, vain saadakseni häntä
säästäväisyyteen, mutta hän ei ole mitään neuvoa totellut eikä onkeensa
ottanut varoittavia käyntejäni. Joka ihmisellä on vikansa, ja
jalomielisyys on hänen vikansa: olen sen hänelle sanonut, vaan en ole
saanut häntä siitä luopumaan.
(Palvelija palaa, tuoden viiniä.)
PALVELIJA. Teidän armonne, tässä on viini.
LUCULLUS. Flaminius, olen aina sinua pitänyt älykkäänä miehenä.
Saas tästä!
FLAMINIUS. Teidän armonne, suvaitsette vain niin sanoa.

LUCULLUS. Olen aina huomannut, että sinulla on terävä ja sukkela
pää -- sanon, niinkuin asia on -- että älyät järkisyitä, voit mukautua
aikaan, jos aika mukaantuu sinuun; kaikki hyviä ominaisuuksia. --
(Palvelijalle.) Mene tiehesi sinä! (Palvelija menee.) -- Tule lähemmäksi,
kunnon Flaminius! Herrasi on antelias mies; mutta sinä olet järkevä ja
tiedät varsin hyvin, vaikka tuletkin luokseni, että näinä aikoina ei sovi
rahalainoja antaa pelkän ystävyyden nojalla, ilman vakuutta varsinkaan.
Tuossa kolme kolikkoa sinulle; ummista silmäsi, poikaseni, ja sano,
ettet nähnyt minua. Hyvästi!
FLAMINIUS. Mitä? Onko maailma niin muuttunut? Me eläväiset
elämmekö vielä? Pois, musta halpuus, hempijäsi luo!
(Viskaa rahat maahan.)
LUCULLUS. Ha, ha! Nyt näen, että olet narri ja aivan omiasi
herrallesi.
(Menee.)
FLAMINIUS. Ne nuokin rovot sua kärventäkööt! Sulattu kulta
kadotukses olkoon, Sa ystävän vain paise, et hän itse! Niin heikko,
maidokasko ystävyyden On sydän, että kahdess' yössä myrtyy? Jumalat!
Herrani nyt vihan tunnen! Tuon kunnon konnan vatsan vielä täyttää
Timonin ruoka; hyödyttää se voiko Ja ravita, kun myrkyks syöjä
muuttui? Oo! Tauti siitä hälle koitukoon! Ne elinnesteet, jotka Timon
maksoi, Ne kuolintaudiss' älkööt hoivaa suoko, Mut älkööt hälle
kuolemaakaan tuoko!
(Menee.)
Toinen kohtaus.
Katu. (Lucius tulee, seurassaan kolme muukalaista.)
LUCIUS. Kuka? Jalo Timonko? Hän on erittäin hyvä ystäväni ja
kunnioitettava ylimys.

1 MUUKALAINEN. Mekään emme hänestä muuta tiedä, vaikka emme
häntä tunnekaan. Mutta voin teille sanoa yhden asian, jonka olen
yleisen huhun kautta kuullut: Timonin onnelliset päivät ovat olleet ja
menneet, ja hänen rikkautensa rupeaa kutistumaan.
LUCIUS. Joutavia! Älkää luulkokaan: häneltä ei koskaan raha puutu.
2 MUUKALAINEN. Uskokaa pois, herra: äskettäin oli muuan hänen
palvelijoistaan herra Luculluksen luona ja pyysi lainaksi niin ja niin
monta talenttia; hän oikein kärttämällä kärtti ja