alta ja
jotain märkää ainetta rupesi wirtanaan tulwaamaan. Me
hämmästyimme kowasti. Mutta wielä enemmän hämmästyimme, kun
toisesta huoneesta tormasi wasten silmiämme eräs pitkä ja likainen
nainen. Hän oli jolsa luonnostaankin, mutta wihastuneena oli hän nähdä
kahta kauheampi.
'Wai niin, kakarat, kyllä minä teidät opetan ihmisiksi olemaan ihmisten
huoneessa. Wai katsoitte hywäksenne potkia rikki wiinapullot pöydän
alla, jotka minä niin suurella waiwalla ... kyllä minä teidät----mitä minä
nyt wieraille annan? Kaikki nulikat sitä sitten pakkautuu
wierashuoneisiin appeitaan tonkimaan, mutta ette sillä siitä pääsekään',
huusi hän ja samassa oli hänen molemmat hirweät kätensä
tarttumaisillansa meidän tukkaamme.
Maailma musteni meidän silmissämme. Wahinko oli tullut, mutta ei
sitä tietä, mitä tuo hirwiö oli wäittänyt. Kauhulla odotimme waan
hirmuista iskua, sillä eipä ollut, millä olisimme itseämme puolustaneet.
Juuri kun meillä oli hätä korkeimmillaan, ilmestyi renki Pekka toiselle
owelle. Hänen punainen, täyskuun muotoinen naamansa hehkui
entistäänkin punaisempana; hänen kätensä oliwat lewitetyt leweälle,
molemmat nyrkit kokoonpuristettuina ja paisuneina juuri kuin kaksi
moskulia.
'Hirwiö, riiwiö! Tahdotko hätyyttää lapsia? Owathan he siihen aiwan
wiattomia--wahinko se on ollut, eikä mikään muu... Jos kosket heihin,
saatpa minun kanssani tekemistä, ole niin kauhean näköinen kuin
oletkin. Ota hukkaanmenneistä tawaroistasi maksu, mutta lapsiin et saa
koskea', huusi Pekka, huihtoen molempia nyrkkejään, ja asettuen
meidän ja hätyyttäjämme wäliin.
Kantajamme ei ollut odottanut semmoista wastustusta. Hän wetäisi
takaperin ja sanoi puolimasentuneena:
'Mikä minulle ne woitot maksaa, mitä sillä olisin saanut?'
'Wielä mitä. Wai woitot! Wai olet wielä salakrouwarikin! Woitot...!
Ota hinta siitä mitä olet kadottanut, taikka kyllä minä sinun...' tiuskui
renki Pekka ja se masensi kaikenni tuon kiiwaan ja waateliaan naisen.
'Maksakaahan sitten waan suorastaan wiinan hinta, jos teillä on senkään
werran rahaa', sanoi jolsa nainen, wieläkin kyllin pisteliäästi.
'Rahaa--etteikö meillä rahaa? Kun osaisit häwetä.--Wai ei ole rahaa...'
mutisi renki Pekka ja kaiwoi kukkaroaan. Senkin seitsemän kertaa tuli
hänen leweisiin hyppysiinsä kukkarosta wiidenpennin ja pennin rahoja,
joita hän luuli hopearahoiksi. Niitä hän suurella hitaisuudella ja
tarkkaawaisuudella tarkasteli sen lyhyttä, tämän pitkää kynttiläwalkean
walossa. Kun hän wihdoinkin oli saanut koperoiduksi ja walituksi sieltä
määrätyn summan, oikaisi hän itsensä suoraksi ja ryhdikkääksi, sitoi
kukkaronsa suun kiinni suurella warowaisuudella ja kääntyi sitten
waatijaan päin.
'Wai ei rahaa ... sanosta, ettei rahaa... Tuossa on; anna lasten olla
rauhassa ja pidä suusi kiinni', sanoi hän sitten, ojentaen rahat naiselle.
Sanaakaan sanomatta otti tämä rahat Pekan kourasta ja pakeni pois
samasta owesta, mistä oli tullutkin.
Me hengitimme helpommin; tuntuipa siltä kuin olisimme pelastuneet
silminnähtäwästä waarasta. Me emme tienneet, oliko Pekalle annettu
kotoa matkarahan nimellä mitään; meillä itsellämme ei ainakaan mitään
semmoista kassaa ollut; päätimme sentähden, että Pekka maksoi
wahinkomme omistansa ja luuloni wielä nytkin on, ettei hän ole siitä
koskaan mitään puhunut kotona eikä kylässä.--Siihen se rettelö loppui
ja Pekka tuntui nyt mielestämme parhaalta ihmiseltä maailmassa.
Kun olimme kowin uuwuksissa, menimme wäentupaan ja panimme,
hewosen syödessä, penkille maata. Mutta juuri makeimpaan uneen
päästyämme, rupesi renki Pekka meitä kärkkimään ylös, sillä hewonen
oli nyt tarpeekseen syönyt. Hädintuskin toinnuimme sen werran, että
ymmärsimme mitä hän tarkoitti. Unen horroksissa ollessamme
koetimme jotain sinne päin sommertaa, että hän antaisi meidän
wähänkään nukkua; sitten waiwuimme taasen uneen. Mutta tuskin
olimme oikein alkuunkaan päässeet, kun molemmin putosimme
kolinkolia lattialle. Täytyipä nyt herätä ja horroksissa ollessamme
emme ensin tietäneet missä olimme. Mutta kun oikein heräsimme,
hawaitsimme, että renki Pekka seisoi edessämme, pitäen pärewalkeaa
kädessään; se näky saatti meidät pian huomaamaan asemamme.
'Wai ette ylös ollenkaan...? Päästäänkö sillä tawalla kaupunkiin siksi
kun koulut aukeawat? Ei auta nyt öitä nukkuminen, satoi tahi paistoi.
Minun on wastaaminen siitä, että oikealla ajalla perille joudutaan ja
minua on totteleminen. Tämän itsekin hywin kyllä tiedätte, sillä
niinhän sitä kotonakin...', sanoi Pekka mielestämme nyt kylläkin
wirkawaltaisesti.
Mikäpä muu neuwona oli kuin totteleminen ja me aloimme panna
waatteita yllemme Pekan autellessa. Ulos päätämme wängeimme
taasen tuon korkean kuorman päälle ja aloimme mennä körötellä.
Oli niin pimeä, ettei nähnyt waikka tikulla olisi silmään pistänyt ja
wettä satoi rankasti. Renki Pekka käweli kuorman jäljessä ja lauleli
omia laulujaan. Meitä rupesi taas nukuttamaan ja Pekan laulu sekä
kärryn ratina ja rytinä kiihoitti waan untamme; pian nukuimme taas.
Kuinka kauan olimme siinä tilassa, en tiedä, mutta minä heräsin siitä,
että asemani tuntui jotenkin murettuwan ja samassa luulin kuulleeni
jonkunlaisen moksahduksen. Minä koperoitsin ja haapuroitsin siwultani
ympäriinsä, hakien Kallea, mutta en löytänyt, waikka hän oli siinä koko
ajan istunut.
Silloin huomasin, että Kalle oli pudonnut. Renki Pekka lauleli
käwellessään ja sentähden ei hän ollut kuullut Kallen putoamista.
'Kalle putosi, hoi!'
'Kaksi meit' on weljestä ja Sawosta me ollaan...'
'Kalle putosi--kuuletteko, Pekka?' huusin hänelle toistamiseen laulunsa
henkäyksen wälissä.
'Mitä joutawia.'
'Oikein totta.'
'Ei oo kultaa kummallakaan, joka meitä hollaa.'
'Älkää, älkää, hywä Pekka, ajako, Kalle on todellakin pudonnut', huusin
nyt täyttä kurkkua, sillä minä pelkäsin hänen waan aloittawan uutta
laulua, huolimatta wähääkään minun hädästäni.
'Tpruu, tpruu! No mitä hullutusta se sitten on? Kukas se kuorman päältä
putoaa?' sanoi hän puolikiiwaasti, seisottaen hewosen.
'Kallea ei löydy mistään, tottapa hän silloin pudonnut on', koin hänelle
wakuuttaa.
'No onkos
Continue reading on your phone by scaning this QR Code
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the
Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.