The Bravo of Venice | Page 7

M.G. Lewis
paljon muitakin kirjoituksia", sanoin minä tämän ääneen
luettuani.
"On, kyllä niitä on ... ikäwissäni kirjoittelen aina jotakin", sanoi hän
punastellen, ja samassa otti hän pöytälaatikosta kainalowihon papereita
ja näytti minulle.
"Antakaa kaikki nuot paperit minulle", pyytelin minä.
"En waikka mikä olisi ... ei waikka... Ne owat niin mitättömiä ja
wähäkelpoisia, että itsekin häpeen niitä ... minä pyydän: älkää pyytäkö
niitä minulta."
"Oletteko mistään lukenut niitä wärssyjä, joita kuulin teidän hyräilewän
tuona pyhä=aamuna?"
"En ... mitäs niitä nyt toki tuommoisia lukea..."
* * * * *
Joku päiwä kului. Eräänä aamuna warhain tultiin minulle ilmoittamaan,
että joku outo mies tahtoisi heti saada puhutella minua. Minä nousin
kiireesti ylös ja puin päälleni. Kun menin makuuhuoneestani ulos, oli
Nikki edessäni. Hänellä oli matkareppu seljässä ja heti ensi
silmäyksellä huomasin minä, että hän oli hywäisestään pöhnässä.
"Hywää huomenta! Antakaa anteeksi, kun tulin näin warhain teitä
häiritsemään ... tahtoisin puhella wähän kanssanne..." sanoi hän.
"Aiwan kernaasti, istutaan tähän, niin saamme puhella. Mutta mikä
teillä nyt on mielessä, kun olette niin matkamiehen näköinen?"
"Matkustus."

"Kotipuoleen kai?"
"Ei kotipuoleen, mutta yhä kauwemmas kodista. Minä en woi täällä ...
olen liiaksi paljon awannut sydäntäni ja ilmoittanut itsestäni. Minä
pelkään, että saawat tiedon. Poikkesin tänne, sillä en woinut lähteä
teille hywästiä sanomatta... Älkäähän huoliko puhua ... se lisää waan
kuormaani... Jumala teille palkitkoon...! Te olette ollut niin hywä..."
Sitten puristi hän kättäni hellästi ja minä näin, että hänen silmissään
pyöri kyyneleitä. Sitten hän lähti.
Minä lähdin häntä saattamaan. Oli niin tyyni ilma, ettei haawan lehti
wärähtänyt. Aurinko juuri nousi ja kultasi ensi säteillänsä tyynen ja
awaran näkö=alan ympärillämme. Oli wielä niin warhainen, ettei
yhtään ihmistä näkynyt liikkeellä; linnut waan ahkerasti wiserteliwät
aamuwirttänsä ja lähellä olewan kosken kohina huokauksen tawoin
tunki korwiimme tyynen aamu=ilman halki; nämät oliwat ainoat, mitkä
häiritsiwät hetken hiljaisuutta.
Puhumattomina käwelimme me rinnakkain, mutta kummankin sydän
oli täysi, sillä me tunsimme toisemme ja hetken merkityksen.
"Oikean nimen ne owat minulle arwanneet... Nikki on nimeni, mutta
kyllä onkin sydämeni rakki runneltu", sanoi hän pitkän waiti=olemisen
perästä.
Minä en woinut wastata siihen mitään.
Minulle tuli aika palata. Sanatonna puristimme toisiemme kättä ja hän
lähti käwelemään kaikenni toisaalle päin kuin hänen kotinsa oli. Minä
jäin seisomaan ja katsoin niin kauwan kuin woin hänet nähdä.
Säännöllisesti keikkasi matkareppu oikealle ja wasemmalle hänen
astuskellessaan. Juuri kun hän oli häwiämäisillään minun silmistäni,
tunkeentui jotakin ääntä korwiini. Minä pidätin hengitystäni ja
kuuntelin. Silloin kuulin selwästi sanat:
----"Mulle se tuopi waan murehen karwaan, Kun minut kultani
hylkäsi."

Ja kaiku wastasi: "kultani hylkäsi".

HAIRAHDUS.
En ollut nimeltäkään tuntenut pastori K----aa, sitä wähemmin
tutustunut häneen persoonallisesti. Asia olikin ihan luonnollinen, sillä
asuimmehan niin kaukana toisistamme, ettei semmoista woinut tulla
kysymykseen. Se olikin pelkkä sattumus, joka ohjasi asiat niin, että
tulin kulkemaan niillä tienoilla ja tapaamaan häntä wirkansa puolesta.
Kun astuin hänen wirkahuoneeseensa, oli edessäni wanha mies hiukset
ja parranhaituwat lumenwalkoiset; wiimemainitut tarkoin tallennettuina,
mitä luonto oli hänen osaksensa suonut. Wuodet oliwat kyrmistäneet
hänen hartiansa kumaraksi ja pää nokatteli säännöllisesti wapisemisen
waikutuksesta. Mutta kun hän loi katseen suurista, mustista ja
ympyriäisistä silmistänsä, huomasi aiwan pian, että ukon sisällisessä
ihmisessä löytyi wielä lämpöä ja tulta, waikka lumi oli jo kiireelle
laskeunut. Hänen rypistyneissä hymykuopissaan asusti ainainen
wiehkeä hymy ja tämä lisäsi sitä kunnioitusta, minkä jo ensi
katsannossa häntä kohtaan tunsin. Kaikki nuot kiireisesti lukuun
otettuani, tuntui mielestäni siltä, että edessäni oli senlainen henkilö,
joka kenties kaikissa elämän kohtaloissa on ollut aina altis nurkumatta
alistumaan sallimuksen määräämien alaiseksi, olipa ne sitten hywiä tahi
huonoja.
Pastori otti minut wastaan erinomaisen ystäwällisesti. Hän toimitti
minulle istuimen, tupakkaa, kahwia ja melkein ensi sanoikseen waati
hän, että jäisin taloon yöksi, "koska", niinkuin hänen sanansa kuuluiwat,
"nyt on näinkin myöhäinen ilta". Eihän ollut muuta neuwoa kuin
totteleminen, waikka tawallinen ujouteni ja asiani kiireellinen luonto
paniwat wastaan; minua oikein häwetti niin altis kohteliaisuus.
"On niin hauska, kun saapi haastella jonkunkaan kerran wieraan kanssa;
täällä syrjäisessä paikassa ei sitä usein ole tarjona", sanoi pastori, kun
näki, että minä kuitenkin kaikenlaisien estelyiden jälkeen jäin heille
yöksi.

Talossa ei näkynyt muuta herraswäkeen kuuluwaa henkilöä kuin
pastori ja eräs täysikaswuinen kaunis neiti, joka hoiti taloutta ja jota
pastori näkyi rakastawan kaikella helleydellä. Wäen wähyyden tähden
wallitsi talossa semmoinen tyyneys ja äänettömyys, että se äkkinäisestä
tuntui jonkunmoiselta haudan hiljaisuudelta.
Pastori ja minä istuimme kahden kahtojaan hänen kamarissaan, jutellen
illanwietoksi sitä ja tätä ihmis=elämän ulkopiirteistä ja muista
ulkonaisista asioista. Hän on wilkas puhekumppani. Hänellä oli paljon
aineita säilyssä, ja teräwä=älyisesti arwosteli ja kehitteli hän, hywällä
kuwituswoimalla ja puheenlahjalla, kaikkia eteentulewia asioita. Jota
enemmän keskustelimme, sitä enemmän innostui ja elähtyi hän;
innostuinpa minäkin ja nyt en ensinkään katunut kauppaani, waikka
jäin taloon yöksi.
"Oletteko koskaan mitään kuullut minun yksityisistä elämäni
seikoista?" kysyi pastori yht'äkkiä ja katsoi minuun läpitunkewasti
suurilla mustilla silmillänsä.
"En, mistäpä mitään semmoisista olisin kuullut?" sanoin
puolisäikähtyneenä.
"Jos ette pahaksenne panisi, ettekä wäsyisi kuulemasta, niin kertoisin
siitä jotakin; minun mielestäni olisi siinäkin yhtä ja toista huomioon
otettawaa", sanoi pastori ja tuli samassa paljon
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 37
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.