Teuvo Pakkala | Page 4

jonka tyypillisimpien edustajien n?emme viel? astuvan satujen ja mielikuvituksen vapailta tanhuoilta t?ysik?isten asemiin, niiss? voimiensa ja luonteensa mukaan joko sortuakseen tai kest??kseen.
Teuvo Pakkalan ihmisill?, lapsilla niinkuin aikuisillakin, on jokaisella oma temperamenttins?, joka my?s vaikuttaa johdonmukaisesti h?nen kohtaloonsa. Vaikka h?n t?ss? teossarjassaan esitt?? etup??ss? vain 'alempis??tyisi?' yksil?it?, niin ihmeesti h?n sent??n on tavannut mit? vaihtelevimpia luonteita noista painostavassa hiljaisuudessa el?vist? kansankerroksista; ja vaikka naissuku on lukuisammin edustettuna, niin miehenpuoletkin, joko he astuvat etualalle tai esiintyv?t vain ohimennen, ovat selvin miehisin tuntomerkein luonnehditut. N?it? henkil?kuvia luomassa on ollut yhtaikaa laajasti ja l?mp?isesti sykkiv?n syd?men my?t?tunto ja ?lyk?s psykoloogin n?kemys.
Tuntuu kuin vanha Nikkil?n is?nt? olisi henkil?llisesti l?hinn? kirjailijaa itse??n. H?nen, vuoteeseensa kahlitun, k?yh?n ja raihnaisen miehen silm?lle on el?m? selkeentynyt kauemmas kuin kellek??n h?nen ymp?rist?ss??n. Kovat koettelemukset ovat pusertaneet h?nest? pois kaiken kauniin herkk?uskoisuuden ja hioneet h?nen ajatuksensa leikkaavammaksi kuin muiden. H?n on tietoisin realisti n?yrien uskovaisten ja ep?varmojen puoliuskovaisten keskell?. H?net on el?m? ajanut ep?ilykseen, mutta h?nell? on liian avara syd?n, jotta h?nest? olisi voinut tulla kyynikko tai kielt?j?. Ja vaikka h?n ei ollut saanut hyv?n uskon lahjaa, oli h?nell? uskollista hyv?? tahtoa ehk? enemm?n kuin keness?k??n. H?nen mietteist??n kohoaa ensi kerran Pakkalan teoksissa voimakas kohtalontunto esiin: kuolema noutaa kyll? ne, jotka eiv?t halua ja joiden ei suinkaan ulkonaisen ahdistuksen takia tarvitsisi l?hte?; 'mutta eip?s tule toisille, jotka odottavat sit? kuin pelastustaan. Seisoksii vuoteen ??ress?, vaan ei ota. N?ytt?? leikkiv?n kuin kissa hiirell?: tapan ... en tapa ... tapan ... en vainkaan tapa ... tapan vainkin ... no en sent??n ... mene, saat menn? ... el?p? menek??n. Sit? ilvett? oli pit?nyt h?nenkin kanssaan siit? saakka kun h?n sielt? laivatelineilt? putosi. Kiristi ensin hengen rajoille, vaan hellitti sitten ja on kiristellyt, kiristellyt ja antanut l?ysi? ja taas tiukentanut... Sekin oli kun ei pit?nyt pudotessa sattua kiveen, vaan kiven viereen...' -- Ei ihme, ett? Nikkil? tulee teroittaneeksi silm?ns? ja ajatuksensa erityisesti my?s yhteiskunnan etuoikeutettuja vastaan ja ettei h?n aivan sokeasti luota heid?n 'hyv?ntahtoisuuteensakaan' (kuten 'Vaaralla' s. 228 ja seur.). Aina kun h?n ajattelee varsinkin nuoren polven kohtaloita ja keskustelee niist? vanhempien kanssa, nousee 'parempien ihmisten' maailma h?nen n?ht?viins? h?vitt?v?n? valtana, jonka uhriksi joutumasta Jumalakaan ei aina pelasta -- ei edes niit?, jotka ihmisten mielest? ovat valioita lasten joukossa. ('Elsa' s. 11 ja seur.). -- Mutta h?nen el?m?ntuntonsa on lopultakin my?nteinen, vaikka alistunut. Seesteinen hymy kasvoillaan h?n usein puhelee sairasvuoteeltaan 'leikin viistoon,' ??nens?vyll?, joka l?mmitt?? ja rohkaisee, -- vaikka hienolla salaivallakin toisinaan. -- Kuta kipe?mp?n? tuska j?yt?? syd?nt?, sit? syvemm?lle siin? rakkauskin juurtuu. Mill? osanotolla tuo lempe? vanhus omien vaivojensakin keskell? viime hetkiins? saakka seuraa ymp?rist?ns? taistelua, mill? hellyydell? h?n on aina altis asettumaan lapsiin n?hden siihen asemaan, mihin n?m? kulloistenkin tarpeidensa mukaan h?net asettavat -- is?n, uskotun, tai vaikkapa leikkitoverin! Ja mill? syd?men vilpitt?myydell? h?n lausuukaan l?ht?ns? edell? ik??nkuin testamentikseen nuo koruttomat sanat: 'Rukoilkaa kaikkien edest? rakkaudella...' Ne vaikuttavat viel? Nikkil?n kuoltuakin pist?v?n? piikkin? monen hurskaan omaantuntoon, joka tiet?? t?ytt?neens? puhtaammin uskon kuin rakkauden lain. Ja vain sellainen uskonkiivailija kuin Korhonen voi sokeudessaan lukea Nikkil?lle synniksi h?nen ep?ilyksens?.
Kirpe? katse yhteiskuntaan n?hden yhdist?? Nikkil?? ja Vimparia. Vimpari, turvattomista turvattomin, ei kuitenkaan ?lyllisesti hallitse sit? tuskan voimaa, mik? kuohuu h?nen sis?ll??n. H?n purkaa sanoiksi v?litt?m?n kokemuksensa, h?n edustaa mieskohtaisesti syytt?v?? yhteiskunnallista ivaa. T?ss? rehellisess? kunnon miehess?, joka perheineen saa ajelehtia maailman jaloissa, kunnes kupertuu ensim?isen? onnellisena p?iv?n??n lumikinokseen sel?ss??n viinalekkeri ja leip?pinkka, h?ness? hautuvat katkerat, mutta perin kohtuulliset ajatukset vallitsevaa oikeutta ja j?rjestyst? vastaan. H?n puhuu syd?mens? kyllyydest?, niin ett? voimakkaimmissa paikoin johtuvat mieleen Jobin yksinpuhelut, ja h?n l?yt?? tilaisuuden sattuessa suuhunsa sanoja, joiden luulisi hellytt?v?n kivi? (esim. 'Vaaralla' s. 206--7). Ihmisten talleissa ja saunoissa h?n pit?? perhett??n yll? miten milloinkin jaksaa ja voi. Ymm?rt?? hyvin, ett? sellaisessa surkeudessa kahinaakin ja kahnausta syntyy ja ett? viel?kin paremmanlaatuinen mies kuin Vimpari sattuisi joskus 'kyll?yksiss??n hotaisemaan', sanalla. Mutta katkeruus ei ole suinkaan ainoa asukas h?nen syd?mess??n. Niin haikeata surua ihmisten turvattomuudesta ja niin avaraa onnentajuntaa, sellaista oikeamielisyytt? ja kiitollisuutta v?h?st? kuin mit? h?n antaa ilmi itsest??n (varsinkin luvut IX ja XI 'Vaaralla') ei usein tapaa niiss?, jotka ovat tottuneet kaunopuheisemmin tulkitsemaan mielt??n. H?nen loppunsa -- se, ett? se sai tapahtua niin harvinaisessa onnentunnossa ja niin ehyess? uskossa kaikkivallan hyvyyteen (s. 231--3 'Elsassa') -- on sit? tragikomediaa, joka vain hellytt?? tunteita. -- ?lylt??n h?n j?i kuin j?ikin lapsen kannalle. Kuten j?rjest??n vaaralaiset, oli Vimparikin syv?sti uskonnollinen -- omalla tavallaan. Ei sill? tavoin kuin Nikkil?, joka ei antanut uskon vangita ep?ilev?? ja tutkivaa ajatustaan. P?invastoin, juuri Nikkil?n kohtalon h?nkin yksinkertaisuudessaan arvioi varoittavaksi esimerkiksi lapsenuskon menett?misest?. -- Kuitenkin kaikitenkin: uskossaan Vimparikin tuli autuaaksi, -- jos uskoo vainajan olevan silt??n autuas --; olisi vain suonut h?nen uskonsa tulevan toteen jo t??ll? el?m?ss? h?nen ja h?nen poloisen perikuntansa kohdalle.
Temperamentilt??n enimm?n Nikkil?n sukua on Latun em?nt?, toimekas, suorasukainen, vaimoihmisist? arvojen arviointiin taipuvin. H?nell?kin on kyll? toivo Jumalassa, mik? tulee n?kyviin etup??ss? milloin h?n seisoo sellaisen luonnonilmi?n edess? kuin riehakkaan Liisa-tytt?rens?, -- kts. esimerkiksi etev??