Tapani Löfvingin seikkailut

Tapani Löfvingin seikkailut

The Project Gutenberg EBook of Tapani Löfvingin seikkailut, by
Kyösti Wilkuna This eBook is for the use of anyone anywhere at no
cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give
it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License
included with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Tapani Löfvingin seikkailut
Author: Kyösti Wilkuna
Release Date: August 13, 2004 [EBook #13171]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TAPANI
LÖFVINGIN SEIKKAILUT ***

Produced by Sami Sieranoja, Tapio Riikonen and PG Distributed
Proofreaders

TAPANI LÖFVINGIN SEIKKAILUT
Isonvihan aikana
Hänen oman päiväkirjansa pohjalla kertoellut
KYÖSTI WILKUNA
1918.

ALKULAUSE.
Niinsanotuilla seikkailukertomuksillakin on epäilemättä oma sijansa
kunkin kansan kirjallisuudessa. Varsinkin poikavuosina ne ovat
tavallisesti halutuinta luettavaa, ja löytääpä niistä moni

kypsyneemmälläkin iällä tyydyttävää ajanvietettä. Että meilläkin on
seikkailukirjallisuudella oma eikä suinkaan harvalukuisin
lukijakuntansa, osoittaa se verraten runsas lukumäärä eriarvoisia
seikkailukertomuksia, joita vuosien kuluessa on suomennettu tai
vieraista alkulähteistä mukailtu. Kun puhtaasti omintakeinen
seikkailukirjallisuus meillä vielä toistaiseksi on melkein olematonta,
niin pyytää tämä »Tapani Löfvingin seikkailut Isonvihan aikana» tehdä
siinä suhteessa jonkinlaisen vaatimattoman aloitteen.
Tapani Löfving on kirjavista seikkailuistaan kirjoittanut itse lyhyen
päiväkirjan. Siitä kuvasta päättäen, minkä hän noissa
päiväkirjamuistiinpanoissa itsestään antaa, hän on mitä onnistunein
sotaseikkailija, älykäs, rohkea, kylmäverinen ja aina neuvokas.
Biografisessa Nimikirjassa lausuu hänestä Yrjö Koskinen m.m.:
»Löfvingin luonteessa näkyy olleen kummallinen sekoitus jumalisuutta
ja uhkamielisyyttä. Hänen rohkeutensa ja sukkeluutensa sekä
erinomainen taito muuttaa ruumiin ja kasvojen muotoa tekivät hänestä
varsin onnistuneen sissisoturin».--Löfving on siis varsin kiitollinen
päähenkilö seikkailukertomukselle--sitäkin enemmän, kun hänen
vaiheensa sattuvat tuohon maallemme merkilliseen Isonvihan aikaan,
josta moni jännittävä tieto vielä perimätietona elää aikalaistemme
muistissa.
Läpi kirjan olen enimmiten tarkoin pysytellyt Löfvingin omien
muistiinpanojen pohjalla, tyytyen laajemmin ja seikkaperäisemmin
kertomaan vain erinäisiä jännittäviä kohtia, jotka Löfving
päiväkirjassaan useinkin sivuuttaa vain muutamalla rivillä. Jos
kertomuksessa ilmenisi joitakin vähäisempiä historiallisia
virheellisyyksiä, niin on syy niihin etsittävä Löfvingin omasta
päiväkirjasta. Mutta teoshan onkin ennen kaikkea seikkailukirja
nuorisolle, pyytämättäkään varsinaisen historiallisen tai
taidekirjallisuuden piiriin.
Nivalassa, 14. p:nä elok. 1911.
* * * * *

TOISEN PAINOKSEN JOHDOSTA
Loistavasti on kansamme nyt vapaussodassaan näyttänyt, ettei se
satavuotisen venäläisen sorron alaisena vähääkään kadottanut
sotilaskunnostaan. Vapaustaistelumme antaa mielestäni kuin uuden

taustan kaikille niille tuhansille otteluille, joita esi-isämme ovat ryssää
vastaan käyneet. Entistä kirkkaammin havaitsemme nyt, ettei
ainoakaan pisara vertamme vuotanut koskaan hukkaan näissä
taisteluissa, vaan olivat kaikki kansamme menneetkin haavat nyt
saavuttamamme vapauden hinnan ensi maksueriä. Kirkkaana
piirtyköön nyt mieleemme ja sydämeemme myös Löfvingin sisukas
sissihenki.
Nivalassa, kesäkuussa 1918.
KYÖSTI WILKUNA.
* * * * *

TAPANI LÖFVINGIN SEIKKAILUT
I
* * * * *

ENSIMMÄINEN LUKU.
_Syntymäni ja nuoruusvuoteni. Minusta yritetään tehdä kauppamiestä,
mutta eräs korvapuusti katkaisee urani._
Ensi kerran näin päivänvalon--niin vakuuttaa
kastetodistukseni--jouluaattona 1689. Vanhempani asuivat silloin
Narvassa, missä isäni palveli konstaapelina sikäläisessä varusväessä.
Edelleen kertoo kastetodistukseni minun pari päivää sen jälkeen
päässeen kristillisen seurakunnan jäseneksi, ja koska kastaminen
toimitettiin pyhän Stephanin eli Tapanin päivänä, tehtiin minusta tuon
ensimmäisen marttyyrin kaima. Kun äitini, joka oli hyvin
jumalaapelkääväinen vaimo, myöhemmin teroitti mieleeni kristinopin
pääkappaleita, luki hän usein Tapani-marttyyrin suuresta uskosta ja
kuolemasta kehoittaen minua vaeltamaan elämässäni niin, että olisin
kunniaksi saamalleni nimelle. Kuinka minä monivaiheisen ja kirjavan
elämäni aikana olen onnistunut näitä äitini kehoituksia toteuttamaan,
sen ratkaiskoon Jumala.
Ensimmäiset vuoteni kuluivat leikeissä samanikäisteni kanssa Narvan
valleilla. Kun me eräänä päivänä olimme tapamme mukaan sotasilla ja
minä muutaman ovelan kujeen avulla olin houkutellut viholliseni
ansaan, taputti eräs vanha vartiosotilas, joka hymyillen oli seurannut
leikkiämme, minua olalle ja sanoi: »Mitä hyvänsä sinusta, poika,

tuleekin, niin varo vain, ettet hirsipuussa päiviäsi päätä!» Myöhemmin
johtuivat nuo vanhan sotilaan sanat usein mieleeni, kun kaulani oli
vähällä joutua nuoransilmukkaan.
Ollessani yhdeksännellä ikävuodellani muuttivat vanhempani
varsinaiseen kotimaahamme, johon isäni olikin aina ikävöinyt. Armon
vuonna 1698 siirrettiin hänet toivomuksensa mukaan Käkisalmen
varusväkeen, ja minä luonnollisesti seurasin äitini kanssa mukana. Pari
vuotta sen jälkeen puhkesi tuo pitkäaikainen sota, jonka temmellyksiin
minäkin ennätin varttua osaa ottamaan. Inkerinmaalta alkoi tulvia
pakolaisia Viipurin ja Käkisalmen seutuville, ja minun vilkas
mielikuvitukseni sai yltäkyllin työskentelyn aihetta. Minun ja
ikätoverieni leikit muuttuivat yhä sotaisemmiksi ja jokainen meistä
tahtoi näytellä nuoren Kaarlo-kuninkaan osaa. Jos äitini kiitti Jumalaa,
joka niin hyvissä ajoin oli johtanut meidät pois ensimmäisenä sodan
jalkoihin joutuneesta Narvasta, ajattelin minä sen sijaan monesti
mielikarvaudella, etten tuon Käkisalmeen muuttomme takia saanut olla
näkemässä kuuluisaa Narvan taistelua, jossa kahdeksan tuhatta
meikäläistä löi pakosalle viisi kertaa suuremman vihollislauman. Mutta
Herramme oli kyllä minunkin osalleni varannut yltäkyllin sodan
kohtaloita.
Ennenkuin siirryn edemmäs, on minun tässä esiteltävä hiukan
tarkemmin eräs käkisalmelaisista leikkitovereistani, sillä hänen
elämänpolkunsa tuli vastaisuudessa sangen kohtalokkaasti risteilemään
omani kanssa. Hän kuului kauniimpaan sukupuoleen, ollen itseäni pari
vuotta nuorempi tytön heilakka, jota virkku ja hieman vallaton
luonteensa veti meidän poikien joukkoon. Hän oli sotilaan lapsi kuten
minäkin ja nimeltään Hinriika, jonka me pojat lyhensimme milloin
Hinniksi, milloin Riikaksi. Hän oli isänsä ainoa lapsi ja oli jo varhain
kadottanut äitinsä. Sen takia