Synnöve Päiväkumpu

Synnöve Päiväkumpu, by
Björnstjerne Björnson

The Project Gutenberg EBook of Synnöve Päiväkumpu, by
Björnstjerne Björnson This eBook is for the use of anyone anywhere at
no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it,
give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg
License included with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Synnöve Päiväkumpu
Author: Björnstjerne Björnson
Release Date: September 12, 2006 [EBook #19260]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SYNNÖVE
PÄIVÄKUMPU ***

Produced by Tapio Riikonen

SYNNÖVE PÄIVÄKUMPU
Kirj.
Björnstjerne Björnson

Suomennos ["Synnöve Solbakken"].
Weilin & Göös, Jyväskylä, 1879.

ENSIMMÄINEN LUKU.
Suuressa laaksossa toisinaan sattuu olemaan korkeampi paikka, johon
auringon säteet vapaasti sattuvat aamusta aina myöhään iltaan asti. Ne,
jotka asuvat tunturien juurella ja harvemmin saavat päivän paistetta,
sanovat sellaista paikkaa päiväkummuksi. Se, josta seuraavassa
kerrotaan, asui sellaisella kummulla, jonka mukaan talokin nimitettiin.
Siellä lumi syksyllä viimeiseksi peitti maan, sieltä se myöskin keväällä
ensiksi suli.
Talon omistajat olivat Haugiania ja sanottiin lukijoiksi, koska raamatun
lukeminen heille oli tärkeämpi kuin muille ihmisille. Isäntä oli Guttorm
ja emäntä Karina; heille syntyi poika, joka heiltä kuoli, eivätkä he
kolmeen vuoteen tulleet ristinmaljalle. Tämän ajan kuluttua syntyi
heille tyttö, jonka he nimittivät pojan mukaan; tämä oli ollut Syvert, ja
tyttö kastettiin Synnöve'ksi, koska he eivät löytäneet Syvert'in
mukaisempaa nimeä. Kun tyttö kasvoi suuremmaksi, sanoivat kaikki,
ettei miesmuistiin niissä seuduin ollut kasvanut niin kaunista impeä
kuin Synnöve Päiväkumpu. Ei hän juuri ijäkäs ollut, kun vanhemmat
ottivat hänen joka pyhä mukaansa kirkkoon, ehkei Synnöve'llä aluksi
parempaa käsitystä kirkonmenosta ollut, kuin että hän luuli papin
Slave-Penttiä parjaavan, tämä kun sattui istumaan aivan lähellä
saarnastuolia. Kumminkin isä tahtoi häntä mukaan, jotta se tulisi
hänelle tavaksi; ja äiti tahtoi samaa, koska ei tietoa ollut, miten lasta
sillä aikaa kotona hoidettaisiin. Jos talossa joku lampaan vuona, kili
tahi porsas ei ottanut oikein menestyäksensä, niin se annettiin
Synnövelle, ja sen äiti oli pannut merkille, että siitä hetkestä eläin kävi
virkeämmäksi. Ei isä juuri uskonut sen siitä virkoavan, mutta kaikessa
tapauksessa oli yhden tekevä, kuka eläimen omisti, joska se vaan otti
hyötyäksensä.
Toisella puolen laaksoa korkean tunturin juurella oli talo, nimeltä

Kuusela, siksi sanottu, koska se oli keskellä kuusikkoa, mikä oli ainoa
koko seudussa. Tilan omistajan iso-isän isä oli ollut niitä, jotka
Holsteinissa odottivat venäläistä, ja siltä matkalta oli hän tuonut monta
muukalaista, eriskummaista siemenlajia kotiinsa. Nämä hän kylvi
kartanonsa ympärille; mutta ajan pitkään oli yksi toisensa perään
kuihtunut. Ainoastaan muutamista kuusen kävyistä, jotka, kumma kyllä,
olivat mukaan sekaantuneet, oli noussut tiheä metsä, mikä nyt varjosi
kartanoa joka taholta. Holsteinissa-kävijä oli saanut nimen Thorbjörn
iso-isänsä mukaan, hänen vanhin poikansa taas oli Sæmund myöskin
iso-isänsä mukaan ja niin olivat tämän talon omistajat ammoisista
ajoista vuorotellen olleet Thorbjörn ja Sæmund. Mutta huhu kulki, että
Kuuselassa ainoastaan joka toinen isäntä oli onnen lapsi, eikä se
Thorbjörn-niminen ollut. Koska nykyiselle omistajalle, Sæmundille,
syntyi esikoisensa, arveli hän sinne tänne, mutta ei juljennut rikkoa
suvun vanhaa tapaa ja teki pojastansa sentähden Thorbjörn'in. Hän ehkä
luotti siihen, että hän voisi poikaansa niin kasvattaa, että tämä saisi
vältetyksi sen loukkauskiven, minkä kulkupuhe oli asettanut hänen
tiellensä. Ei isä oikein varma asiasta ollut, mutta hän luuli kumminkin
huomaavansa pojassa rajua mielenlaatua. "Se pitää pois juuritettaman,"
sanoi hän äidille, ja kohta kun Thorbjörn oli täyteen kolme vuotta, otti
isä toisinaan vitsan käteensä, siten pakottaen poikaa kantamaan kaikki
halot paikallensa, ylösottamaan sitä kuppia, minkä hän äsken oli
laattialle viskannut, silittämään kissaa, jota hän oli lyönyt. Mutta äiti
mielellään läksi huoneesta, kuin isä sille päälle tuli.
Sæmund ihmeeksensä huomasi, että jota suuremmaksi poika kasvoi,
sitä enemmän hänessä oli oikaistavaa, ehkä häntä yhä ankarammin
kohdeltiin. Pienestä pitäin hän taivutti poikaa lukuun ja vei hänet
mukaansa vainiolle, jotta voisi pitää häntä silmällä. Pienet lapset ja
suuri talous olivat äidin hoidettavina. Hän ei muuta joutunut kuin
aamuisin hyväillä ja neuvoa poikaa sekä, kun he pyhäpäivin
kokoontuivat, puhella hiljaa isän kanssa. Mutta Thorbjörn mietti,
saadessaan selkäänsä siitä, että a-h kuului ah eikä ha, ja siitä, ettei
hänellä ollut lupa kurittaa pientä Ingridiä miten isällä häntä: --
kummallista tuo kumminkin on, että minun tilani on niin vaikea, ja
kaikilla pienillä siskoillani on niin hyvä oltava.

Koska hän enemmiten oli isän kanssa eikä juuri paljon rohjennut puhua
hänelle, tuli hän harvapuheiseksi, ehkei häneltä mietteitä puuttunut.
Kerran kumminkin, heidän kosteita heiniä kantaessa, virkkoi hän:
"Mintähden Päiväkummulla kaikki heinät ovat kuivat ja korjussa, mutta
meidän vielä kosteita." -- "Koska heillä useammin on auringonpaistetta
kuin meillä." -- Ensi kerran huomasi Thorbjörn nyt, että hän itse oli
ulkopuolella tuota kummun päivänloistetta, jota hän niin monasti oli
ihaellut. Siitä päivästä hänen silmänsä entistään useammin kääntyivät
Päiväkumpuun päin. "Älä siinä istu ja töllistele," sanoi isä häntä
kylkeen survaten, "täällä alhaalla saamme pienimmästä suurimpaan
raataa voimaimme mukaan, voidaksemme pitää taloa kunnossa."
Sæmund vaihtoi palveluspoikaa, Thorbjörn'in ollessa seitsemän tahi
kahdeksan vuoden ikäinen. Aslak oli uuden nimi. Hän oli jo paljon
maailmaa