Soitannollisia satuja ja jutelmia | Page 4

kiiltokuoriainen, joka oli viiv?ht?nyt armaan ruusukuningattaren luona, ja kuppuroitsi, lemmen nautinnosta autuaallisesi hurmautuneena, kaikkien kukkain syd?melle, jotka tuota viehkeilij?? piloillaan huutelivat.
Silloin kapisi y?n ??nett?myydess? keve?, ravakka astunta, ja solakka, nuorekas mies, jonka otsa oli korkea, mietemielinen, ja silm?t ihmeellisen loistavaiset, l?heni lehmusta. Puun kukat huokuilivat suloisempia hajuja h?nen l?hestyess?ns? ja lehdet riensiv?t l?hemm?ksi toisiansa, ett'eiv?t kuun etsivilt? silmilt? peitt?isi lemmityisen katsantoa. Haaveksien katsoi nuorukainen taivaan hiljaiseen sinilakeen, ja h?nen silm?yksiss??n py?ri tuhansia vakaita kysymyksi? t?hdille, jotka loistivat h?nt? kohden; miettien katseli h?n sitte pimeit? puiden varjoja, jotka niin synke?sti, hirve?sti, armahtamatta lep?siv?t heteill? kukkapenkereill?, ja h?n huokasi syv?lt?. Silloin soi ?kisti kaukaa et?isyydest? hiljainen helin?, ik??n kuin mit? kevein tuulonen suutelee herkk?? ilmakannelta, ja tumman viheri?isest? ruohokosta rupesi valaisemaan. Hopeanhohtavia usman hattaroita kohoeli maasta ja vieh?tt?v? ruusujen ja liljain tuoksu t?ytti ilmat. Lukemattomia pienoisia s??ksentapaisia olentoja, joista on se puhe, ett? niiden l?yhyel?m? kest?? ainoastaan yhden y?n, liipoitteli t?h?n vaaleanviheri?isill? lentimill?ns? ja kokoutui tihe?ksi keh?ksi ruohovaipan ymp?rille. Tuo suloinen helin? k?vi yh? ??nekk??mm?ksi, hurmaavimpia s?veli? virtaili ulos varsin vaihtelevaisesti, v?liin ilakoitsevina, leikki? laskevina, v?liin vaikertelevina, surkeina, murhehtivaisina, mutta aina mielt? huumaavina ja viettelevin?, ylt?kyll?inen joukko kauniimpia ruusulehti? laskeusi nyt alas ja jokaisesta lehtyest? nousi kevyt keijukkamainen olento, ??rett?m?n herttainen, hentovartinen kuin enkeli, silm?t s?ken?itsev?iset, hiukset pitk?t kullankarvaiset ja yll? huikaisevan valkea huntu. Jokainoa n?iden vieh?tt?v?in olentojen liikehdys oli suloisinta soitantoa, jokainoa henk?ys s?vel??ni, ja kun ne kihertyiv?t hilpeihin hyppykehiin, niin sen vapisevan ihmislapsen syd?n, jonka oli suotu semmoisia ihmeit? katsella, oli menehty? ihastuksesta.
Kuuntelijan kauniit kasvot kirkastuivat kirkastumistaan: silmist? uhkui taivaallinen loisto ja huulilla leikitsi autuaallinen hymyely. Oi, j?lleenp? ne her??ntyiv?t taas, nuo h?nen lapsuutensa unelmat, ne kulkivat ohitse niikkaellen naurahdellen, nuo h?nen hilpe?n mielikuvituksensa ihanat kuvat; kultainen satumailma astui esiin k?tk?st?ns? kaikessa entisess? komeudessaan ja ihanuudessaan! -- Silloin helk?hti hopeanheleit? kellon ??ni? ja hiljainen suhina veti h?nen silm?ns? yl?s puoleensa. Puhtaan liljan kuvusta muodostettu valtaistuin tuli kiikkuellen alasp?in, lukemattomia utuolentoja ymp?rill? l?yhym?ss?, puoliksi k?tkettyin? ihanain, outojen kukkaisten kupuihin. Koko ilmalinnanen riippui kahdessa kuun s?teess? kiinni, juuri kuin hopeisissa ketjuissa, ja kiikkua heilueli sinne t?nne. Ruohonkorret kurottivat mieliteolla vihantoja k?sivarsiansa ottaaksensa tenhokuningattaren istuinta vastaan; ruohokon eriskummaiset vartijat lakuttelivat viheli?isi? siipi?ns? tervehdykseksi ja tervetulijaisiksi kuningattarelle, ja se oli kuin harpun hymin??. Mutta kuningatar nousi valtaistuimeltansa ja koski pienokaisen jalkansa k?rjell? vihantaan vaippaan. Mit??n ihko ihanaisempaa, ihastuttavampaa kuin t?m? keijuisten kuningatar -- siksi h?nt? nimitettiin henkien valtakunnassa -- et ikin? ajatella voi: p??ss? kruununen kukkain kyynelist?, jotka hohtivat kauniimmin kuin mailman kalleimmat kiiltokivet; kuningattaren harsohuntu oli valoa, h?nen silm?ns? taivasta ja hymyns? autuutta. H?n kohotti hennon k?tens?, ny?k?hytti p??t??n ja nyt alkoi tanssi. Ah semmoista tenhollista heilumista ja h?ilymist?, semmoista suloista, armahista kiertely?, kallistelua ja lenn?htely?! Kaikki kukat l?hell? ja kaukana avasivat itsens?, jokaisesta kuvusta l?hti tuoksua ja soittoa -- oi, sep? oli ihmeen ihanata el?m??!
T?t? tunsi h?nkin, se yksin?inen ihmislapsi tuolla lehmuksen juurella, ja t?m?n taikay?n hekuma painui niin kaikkivaltiaasti nuorelle syd?melle, ett? se oli raukeamaisillansa, ja syv? huokaus, hiljainen "oh!" ihastuksen ylt?kyll?isyydest? puhjennut, p??si h?nen huuliltansa. Yht?kki? oli juuri kuin ankara tuulenpuuska olisi tarttunut noihin hentoihin olennoihin: s?ik?htynein? ja h?mm?stynein? he horjuvat ja hoipertavat hajalle; mutta kuningatar viittaa leikkij?ille; vakaasti, jopa murheellisesti katsoen osottaa h?n lehmukseen, jota h?n pit?? kudottuna tuhansiin hentoihin lankoihin. Keijukaiset verhoutuvat huntuihinsa ja l?henev?t vapisevaa nuorukaista, jonka oikea k?sivarsi on puun ymp?rille vy?ttynyt, ik??n kuin tuo vakainen yst?v?, joka jo t?ss? suojelee h?nen rakkaita vanhempiansa ja niiden vanhempia, voisi h?nt?kin varjella mahtavalta tenhomailmalta. Kuningatar heijailee tulla; "sin? olet kuolemaan vihitty," laulaa h?n, "sin? armas, runsaasti siunattu maan lapsi, p??sem?tt?m?sti, armahtamattomasti! Ei kukaan kuolevainen saa rankaisematta katsahtaa henkien el?m??n! -- Sinun t?ytyy nyt huolla! Sinun loistoelosi on sammuva, ?kisti, ihmeellisesti, suloisesti, niinkuin t?hti sammuu, loistavampana j?lleen ilmesty?ksens?. Sin? olet valittu tuhansittain tuhansista sukusi olennoista; korkea jumalatar Musika, jota kaikki taivaan ja maan henget kumartavat, on sinut vihkinyt suudelmallansa. Onnen t?hti paistoi sinun kehdollesi; sinulle annettiin nimeksi Felix; siin? nimess? on kaiken olemisesi kuva: sin? olet oleva onnellinen, rakastettu, ihailtu, jumaloittu, ja vihdoin, oi sin? siunattu maanlapsi, olet sin? pois menev? maineessasi, loistossasi, mahdissasi -- ja armas, puhdas olento on k?yp? sinun edell?si, viimmeisen? hetken? suudellen ottaaksensa poistavan sielun huuliltasi. Oi, siunaa kohtaloasi, rakastettu kuolevainen!"
Hel?j?v?t sanat herkesiv?t soimasta, kuningatar laski taas p??ns? alas, mutta niin matalalle, ett? kukkakyynel h?nen kruunustansa putosi unenn?kij?n vaalealle otsalle, katsoi h?nt? taas kasvoihin suloisimmasti hymyillen ja kuiskutti erotessaan: "hyv?? y?t?!" Keijukaiset menn? suhisivat h?nen ohitsensa; kaikki heittiv?t leikiten jonkin muiston hurmoksissa olevan syd?melle, mik? pienen neulan kuun s?teest?, mik? kummallisen sammalkukkasen tahi kainon kielokukan, mik? taas vaippasen, iltaruskosta kudotun, ja niin tehdess??n ne laulaen huokuivat: "hyv?? y?t?, hyv?? y?t?!" -- Valtaistuin, kuningatar, tanssijattaret, sulohajut, valot, helin?t, kaikki katosi; nuorukainen vaipui tainnuksiin.
Kun h?n j?lleen silm?ns? avasi, olikin aurinko h?nt? her?tt?m?ss?: se suuteli h?nen otsaansa ja kummasteli itsekseen lemmikkins? kalpeita poskia; linnut lauloivat, kukat kylpiv?t kastevesiss? ja katsoivat ujoillen ja pelvolla h?neen p?in; ikivanhain puiden lehdill? taas oli kaikellaista salaista toisilleen ilmoitettavana; hepakat perhoset kiitiv?t mielikukkiensa