Setä Tuomon tupa

Setä Tuomon tupa

The Project Gutenberg EBook of Setä Tuomon tupa, by Harriet
Beecher Stowe This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost
and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it
away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License
included with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Setä Tuomon tupa
Author: Harriet Beecher Stowe
Editor: A. H. Fogowitz
Translator: Aatto S.
Release Date: July 30, 2005 [EBook #16392]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SETÄ
TUOMON TUPA ***

Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.

SETÄ TUOMON TUPA.
Beecher Stowen alkuteoksesta nuorisolle sovittanut A. H. Fogowitz.
Suomensi Aatto S.

Ensimmäisen kerran julkaissut Werner Söderström 1893.

Ensimmäinen luku.
Orjan kahleet.
Kentuckyn valtion itäosassa oli tämän vuosisadan alulla hyvästi
hoidettu ja jotenkin laaja maatila. Sen isännällä Shelbyllä oli suuri
joukko orjia, joista osa hoiti taloutta, vaan enin osa teki maatyötä.
Herra Shelby oli lempeä, hyvää ajatteleva mies; ainoastaan harvoin
käyttäytyi hän käskijän tavalla alammaisiansa kohtaan. Yksi suuri vika
hänellä kuitenkin oli. Vaikka hän oli suuren talouden isäntä, osasi hän
hyvin huonosti pitää sitä järjestyksessä; sitenpä hän olikin joutunut
hyvin ahtaalle. Mitä enemmän hän mietiskeli keinoja, päästäksensä
suuresta velkakuormastansa, sitä enemmän se kasvoi hetki hetkeltä.
Jos herra Shelby olisi uskonut asiain tilan puolisollensa, joka oli hyvin
viisas ja nerokas vaimo, niin varmaan olisi joku neuvo yhdessä keksitty,
mutta väärän ylpeyden ja häpeän tunto aina pidätti häntä. Sitenpä rouva
Shelby ei vähintäkään aavistanut häviön partaalla oloa, vaan huoletta
koetti kaikin puolin hyvästi hoidella ja kasvattaa rakasta poikaansa.
Se poika, Edvard, oli monin puolin ihan isänsä vastakohta. Hän osoitti
luonteen lujuutta ja jyrkkyyttä, joka näytti ihan ihmeelliseltä hänen
ikäisellänsä pojalla, koskapa hän ei vielä ollut täyttänyt
neljättätoistakaan vuottansa.
Lempeys ja sääliväisyys, jolla herra Shelby kohteli orjiansa, ja vapaus,
jota hän heille soi, olivat hänet saattaneet johonkin määrään naapurien
epäsuosioon. Ei oltu hyvillään, että herra Shelby kohteli mustia
alammaisiaan paremmin kuin muut. Mutta Shelby ei pitänyt siitä lukua
eikä ottanut korviinsa ankaria moitteita, joita ehtimiseen tuli hänen
kuuluviinsa, vaan käytti entistä sääliväistä hyväntahtoisuutta.
Shelbyn palvelijain joukosta oli huomattava varsinkin yksi orja, oikea
rehellisyyden ja vilpittömyyden esikuva. Tuomo eli setä Tuomo, joksi

häntä sanottiin, oli isäntänsä oikea käsi. Koska hän oli jo kauan ollut
tällä tilalla, niin herra Shelby luotti hänen uskollisuuteensa niin
rajattomasti, että vähääkään arvelematta käytti häntä kaikkein
vaikeimmissakin toimissa. Tuomo sai tarkastaa varallisuuden tilaa,
nostaa rahoja, toimittaa tavarain ostoa ja myöntiä, joihin kaikkiin
tarvittiin ymmärrystä ja samalla tarkinta oikeudentuntoa. Olipa herra
Shelby kerran lähettänyt hänet Cincinnatiinkin, naapurivaltion Ohion
pääkaupunkiin, selvittelemään erästä tärkeää asiaa ja nostamaan hänelle
viisisataa dollaria. Sellaista ei olisi kukaan orjain isäntä koko
Kentyckyssä uskaltanut tehdä, sillä Ohiosta oli hyvin helppo päästä
Kanadaan, ja siellä oli orja vapaa ja vainoomiselta turvassa. Mutta
Tuomo ei vähääkään ajatellut mitään karkaamista eikä hänelle uskotun
summan anastamista. Tarkimmasti suoritti hän tehtävänsä ja palasi
kiireimmiten herransa luo. Herra Shelby oli jo kauan mietiskellytkin
vapauttaa hänet kokonaan palkinnoksi hänen uskollisesta
palveluksestaan, vaan hänen silloinen ahdinkotilansa pidätti häntä sitä
tekemästä.
Ollen erittäin kohtuullinen nautinnoissaan ja oppivainen oli Tuomo
vähitellen omistanut koko kristinopin. Melkein säännöllisesti kävi hän
kuulemassa lähiseudulla asuvan papin saarnoja ja oli rukouksella ja
kaikkein synnillisten mielen väreiden tukeuttamisella päässyt siihen
sisällisen rauhan tilaan, joka apostolin sanain mukaan käy ylitse kaiken
ymmärryksen ja myöskin karkasee luonteen kaikkia huolia ja
kärsimyksiä vastaan, jotka täällä alhaalla jokaista ahdistavat, toista
enemmän, toista vähemmän.
Tuomo oli nainut mies ja kolmen lapsen isä. Hänen vaimonsa, yhtä
hurskas kuin miehensäkin, oli samoin orja kuten hän ja saman isännän
oma. Setä Tuomo ja täti Kloe asuivat lapsineen pienessä, vaan sisältä
hyvin puhtaassa tuvassa. Iltasilla, kuin päivätyö oli päättynyt, harjoitteli
Tuomo kirjoitusta ja nuori Edvard Shelby uskollisesti autteli häntä.
Myöhemmin oli pieni hartaushetki, jolloin muitakin orjia oli läsnä, ja
lopuksi sellaisina hetkinä aina toivotettiin siunausta Shelbyn perheelle.
Sama arvo kuin Tuomolla miesten kesken oli Elisabetilla naisorjain
kesken. Hän oli kaunis kuin enkeli, jotenkin vaalea-ihoinen;

kahdeksannesta vuodestaan asti oli hän ollut herra Shelbyn omana.
Shelby oli hänet silloin ostanut New-Orleansista ja lahjoittanut
puolisollensa, joka ottikin tytön oikein äitilliseen hoitoonsa, opetti
hänelle kaikkia naistöitä ja neuvoi häntä hyveihin ja hurskauteen. Aikaa
myöten oli tämä hyvä oppilas tullut rouva Shelbylle ihan
välttämättömäksi. Elisabet oli nyt viidenkolmatta vuoden ijässä ja oli jo
lahjoittanut sydämmensä ja kätensä eräälle nuorelle miehelle, joka
työskenteli läheisessä herra Wilsonin tehtaassa. Tällä Yrjöllä oli monta
hyvää ominaisuutta ja varsinkin taipumusta teknillisiin toimiin niin
suuressa määrässä, että moni vapaakin mies häntä ihmetteli.
On usein tapana, että isännät vouraavat orjiansa toisille isännille tai
tehdasten omistajille, varsinkin jos vouraaja siitä saa huomattavaa
voittoa. Palkka ei siinä tapauksessa tule orjalle, vaan hänen
isännällensä. Niinpä Yrjökään ei ollut herra Wilsonin oma, vaan
maanviljelijä Legreen, joka asui Louisianassa ja oli erittäin itsekäs ja
omaavoittoa pyytäväinen ja kohteli orjiansa säälimättömän ankarasti.
Matkalla Kentuckyssä oli Legree tavannut herra Wilsonin ja,