Seitsemän veljestä - Kertomus

Seitsemän veljestä, by Aleksis
Kivi

The Project Gutenberg EBook of Seitsemän veljestä, by Aleksis Kivi
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Seitsemän veljestä Kertomus
Author: Aleksis Kivi
Release Date: April 7, 2004 [EBook #11940]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
SEITSEMÄN VELJESTÄ ***

Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed
Proofreaders

SEITSEMÄN VELJESTÄ
Kertomus

Kirj.
ALEKSIS KIVI
1890.
Seitsemän veljestä ilmestyi ensimmäisen kerran v. 1870 neljänä
vihkona, yhtenä niteenä 1873.

ENSIMMÄINEN LUKU
Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjaisella
rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner,
mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt,
aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen,
halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä,
ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Muutoin on talolla avaria
metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan
oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison-jaon
käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän
huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan
osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa
enemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivat
jo kadonneet hänen piiristänsä ja tuuhea metsä kasvanut sijaan.--Ja
tämä on niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt
käyn kertoilemaan.
Veljesten nimet vanhimmasta nuorimpaan ovat: Juhani, Tuomas, Aapo,
Simeoni, Timo, Lauri ja Eero. Ovat heistä Tuomas ja Aapo kaksoispari
ja samoin Timo ja Lauri. Juhanin, vanhimman veljen, ikä on
kaksikymmentä ja viisi vuotta, mutta Eero, nuorin heistä, on tuskin
nähnyt kahdeksantoista auringon kierrosta. Ruumiin vartalo heillä on
tukeva ja harteva, pituus kohtalainen, paitsi Eeron, joka vielä on kovin
lyhyt. Pisin heistä kaikista on Aapo, ehkä ei suinkaan hartevin. Tämä
jälkimmäinen etu ja kunnia on Tuomaan, joka oikein on kuuluisa
hartioittensa levyyden tähden. Omituisuus, joka heitä kaikkia yhteisesti

merkitsee, on heidän ruskea ihonsa ja kankea, hampunkarvainen
tukkansa, jonka karheus etenkin Juhanilla on silmään pistävä.
Heidän isäänsä, joka oli ankaran innokas metsämies, kohtasi hänen
parhaassa iässään äkisti surma, kun hän tappeli äkeän karhun kanssa.
Molemmat silloin, niin metsän kontio kuin mies, löyttiin kuolleina,
toinen toisensa rinnalla maaten verisellä tanterella. Pahoin oli mies
haavoitettu, mutta pedonkin sekä kurkku että kylki nähtiin puukon
viiltämänä ja hänen rintansa kiväärin tuiman luodin lävistämänä. Niin
lopetti päivänsä roteva mies, joka oli kaatanut enemmän kuin
viisikymmentä karhua.--Mutta näiden metsäretkiensä kautta löi hän
laimin työn ja toimen talossansa, joka vähitellen, ilman esimiehen
johtoa, joutui rappiolle. Eivät kyenneet hänen poikansakaan kyntöön ja
kylvöön; sillä olivatpa he perineet isältänsä saman voimallisen innon
metsä-otusten pyyntöön. He rakentelivat satimia, loukkuja, ansaita ja
teerentarhoja surmaksi linnuille ja jäniksille. Niin viettivät he
poikuutensa ajat, kunnes rupesivat käsittelemään tuliluikkua ja
rohkenivat lähestyä otsoa korvessa.
Äiti kyllä koetti sekä nuhteilla että kurilla saattaa heitä työhön ja
ahkeruuteen, mutta heidän uppiniskaisuutensa oli jäykkä vastus kaikille
hänen yrityksillensä. Oli hän muutoin kelpo vaimo; tunnettu oli hänen
suora ja vilpitön, ehkä hieman jyrkkä mielensä. Kelpo mies oli myös
hänen veljensä, poikien oiva eno, joka nuoruudessaan oli uljaana
merimiehenä purjehtinut kaukaiset meret, nähnyt monta kansaa ja
kaupunkia; mutta näkönsäpä kadotti hän viimein, käyden umpisokeaksi,
ja vietti ikänsä pimeät päivät Jukolan talossa. Hän silloin usein,
veistellen tunteensa viittauksen mukaan kauhoja, lusikoita, kirvesvarsia,
kurikkoja ja muita huoneessa tarpeellisia kaluja, kertoili sisarensa
pojille tarinoita ja merkillisiä asioita sekä omasta maasta että vieraista
valtakunnista, kertoili myös ihmeitä ja tapauksia raamatusta. Näitä
hänen jutelmiansa kuultelivat pojat kaikella hartaudella ja painoivat
lujasti muistoonsa. Mutta yhtä mieluisasti eivät he kuullelleetkaan
äitinsä käskyjä ja nuhteita, vaan olivatpa kovakorvaisia vallan,
huolimatta monestakaan pieksiäis-löylystä. Useinpa kyllä,
huomatessaan selkäsaunan lähestyvän, vilkasi veliparvi karkutielle,
saattaen tämän kautta sekä äitillensä että muille murhetta ja kiusaa, ja

sillä omaa asiaansa pahentaen.
Tässä olkoon kerrottu eräs tapaus veljesten lapsuudesta. He tiesivät
kototalonsa riihen alla kananpesän, jonka omistaja oli eräs eukko,
kutsuttu »Männistön muoriksi»; sillä hänen pieni mökkinsä seisoi
männistössä lähellä Jukolaa. Johtui kerran veljesten mieleen paistetut
munat, ja päättivät he lopulta riistää pesän ja lähteä metsään nauttimaan
saaliistansa. He täyttivät myös päätöksensä, tyhjensivät pesän ja
läksivät yksimielisesti metsään, kuusi veljestä; Eero pyöri silloin vielä
äitinsä jalkain juurella. Mutta koska he ehtivät eräälle solisevalle ojalle
pimeässä kuusistossa, rakensivat he valkean äyräälle, käärivät munat
ryysyihin, kastoivat ne veteen ja panivat paistumaan kihisevään
tuhkaan. Ja kun herkut olivat viimein kypsyneet, söivät he maittavan
atrian ja astelivat siitä tyytyväisinä kotiansa taas. Mutta kotomäelle
ehdittyä, kohtasi heitä hirmumyrsky; sillä olipa jo heidän tekonsa tullut
ilmi. Männistön muori ärhenteli ja riehui, ja kiivaalla katsannolla
kiirehti veljeksiä vastaan heidän äitinsä, kädessä vinkuva ruoska. Mutta
eivätpä mielineetkään pojat käydä kohden tuota vihuria, vaan
kääntyivät takaisin ja pakenivat jälleen metsien turvaan, huolimatta
äitinsä huudoista.
Meni nyt päivä, meni vielä toinen, mutta karkureita ei kuulunut; ja
tämä heidän